Psykoosin vallassa

Mikko Karppi: Sateen varjo.  Tammi 2009. 178 sivua.
Julkaistu Kansan Uutisissa 9.10.2009.

Kolmannessa romaanissaan Mikko Karppi vaihtaa suuntaa. Hän aloitti kahdella X-files -henkisellä paksulla dekkarilla, joista varsinkin Väinämöisen vyö (2007) herätti myönteistä hyrinää. Sateen varjo on ohut romaani.

Tyylinvaihdos tuntuu onnistuneelta. Yliluonnollisiin rikoksiin erikoistunut poliisiryhmä oli aika keinotekoinen viritelmä.

Sateen varjosta on vaikea sanoa, mistä siinä lopulta on kyse; tapahtuuko se romaanin todellisuudessa vai pelkästään päähenkilönsä Torin pään sisällä.

Tor on mies, joka testaa itseään satuttamalla, onko todellisuus vielä paikallaan. Hän aloittaa yhden miehen rangaistuspartiona esiintymällä internetin keskustelupalstalla alaikäisenä tyttönä ja houkutellen siten pedofiilin ansaan.

Vaellus jatkuu yhä harhaisempana ja väkivaltaisempana. Lapsia ja naisia vastaan rikkoneet saavat ansionsa mukaan. Asetelma muistuttaa jossain määrin Henning Mankellin Viides nainen -romaanin kostonenkeliä, mutta ei häiritsevästi eikä kopioidulta maistuen.

Lukija voi vain ihmetellä, mistä Torin kostoretkessä on kysymys. Vastauksia saadaan kirjan loppupuolella. Tor ja romaanin poliisihahmo saavat joka tapauksessa ymmälle. Oman käden oikeuttako Mikko Karppi puolustaa?

Suomen X-files

Mikko Karppi: Unkarilainen taulu. Tammi 2008, 314 sivua.
Julkaistu Kansan Uutisissa 12.12.2008.

Vuosi sitten debytoineen Mikko Karpin Unkarilainen taulu alkaa kutkuttavasti. Lukija tietää, että romaani tapahtuu nykyajan Suomessa, mutta se alkaa Unkarista vuonna 1614. Synkkään linnaan on muurin taakse vangittu hirmutekoihin syyllistynyt kreivitär. Kun Karpilta ei toden totta mielikuvitusta puutu, niin alkamassa on varmasti huimaava arvoitusjännäri.

Heinäkuisessa Porissa palataan äkkiä maanpinnalle. Keskusrikospoliisin alakulttuureihin ja uskomuksiin erikoistuneet tutkijat Ylipää, Eskola ja Hannukainen saavat selviteltäväkseen rituaalimurhan ja outoja katoamisia.

Mutta aitoa jännitettä synkän menneisyyden ja ahdistavan nykyajan välille ei kirjassa synny millään. Tarinan unet ja yliluonnolliset ilmiöt ovat huutavassa ristiriidassa poliisimiesten toiminnan perinpohjaisen selostamisen kanssa.

Mikko Karppi on itse poliisi ja osaa kirjoittaa aidolta tuntuvaa poliisipuhetta. Mutta paljo puhe synnyttää romaaniin vain sivukaupalla tyhjäkäyntiä.

Tv-sarja Salaisten kansioiden (X-files) jäljillä tässä liikutaan. Mutta kolme Mulderia ja ei yhtään epäilijä-Scullya on asetelmanakin vähän liikaa.

Ensimmäisessä romaanissaan Väinämöisen vyö kauhua, fantasiaa ja poliisiromaania yhdistellyt Mikko Karppi herätti lupauksia jostain aivan uudesta avauksesta suomalaisessa rikoskirjallisuudessa. Toinen romaani ei lunasta odotuksia, mutta tuskin tämä jää Karpin viimeiseksi sanaksi alalla. Parin viime vuoden tulokkaista hän on edelleen mielenkiintoisin tuttavuus.