Kuka murhaa hammaslääkäreitä ja miksi? - Anoppi auttaa rikostutkija Amos Kediriä esikoisestaan palkitun Mikko Koivusalon dekkarissa

 Mikko Koivusalo: Siihen loppui satumaa. 351 sivua, WSOY 2026.

Toissa vuoden parhaana esikoisdekkarina palkittiin Mikko Koivusalon Nuku nuku nurmilintu, jonka julkaisi pienkustantaja Momentum-kirjat. Todella monipuolisesti kulttuurialalla vaikuttava Koivusalo jatkaa rikosetsivä Amos Kediristä ja hänen anopistaan Emilia Kuikasta kertovaa sarjaa nyt ison kustantamon tallissa kakkososalla Siihen loppui satumaa.

Ensin yksi hammaslääkäri murhataan lenkkipolullaan otsalaukauksella. Hetkeä myöhemmin paikalle osuneet teinitytöt näkevät mustiin pukeutuneen kalpean hahmon, jolla on punainen jälki poskessaan. Ruumiilta on vedetty housut nilkkoihin ja suuhun on tungettu dildo.

Sitten murhataan toinen hammaslääkäri, ja senkin jälkeen tulee lisää ruumiita.

Personal trainer Miina Kalliolan aviomies Santeri saa nimimerkki Ö:n allekirjoittamia outoja viestejä, jotka viittaavat käynnissä olevaan jonkinlaiseen laskentaan: "Nyt on kasassa kolme. Enää yks jäljellä". Kokeeko murhaaja siis tekevänsä palveluksen jollekin?

Koivusalon murhakarusellissa on hyvä meno kunhan siihen pääsee kunnolla sisälle. Alkuun se on työlästä. Henkilöhahmoja on paljon ja sivujuonet vaikeuttavat lukemista. Sekavuuden tunnulta ei vältytä. Ottaa aikansa ennen kuin juttu selkeentyy ja alkaa kunnolla vetää.

Siihen loppui satumaa erottuu poliisiromaanien sumasta sillä, että rikosetsivä Amos Kedir hakee vastoin kaikkia sääntöjä neuvoja anopiltaan Emilia Kuikalta, joka on eläkkeellä oleva kokenut rikostutkija. Rehevän ja ronskin Emilian panos on ratkaiseva, minkä Amoksen pomokin ymmärtää alun niuhottelun jälkeen.

Alkupuolen sekavuuden jälkeen Koivusalon jutusteleva tyyli vetää mukavasti. Teoksen juonessa on potkua ja omaperäisyyttä. Ihmisen kyvystä käsittämättömään pahuuteen toista ihmistä kohtaan on kysymys, ja sen laskun tulemisesta maksuun. Murhaajan motiivi ja henkilö pysyvät silti kiitettävän pitkään arvoituksena lukijalle. Harhautuksiakin on riittämiin, jotta epäilyt osuvat vääriin henkilöihin.

Huono puoli dekkarissa on aiemmin mainittu sekavuus. Mikko Koivusalo yrittää mahduttaa 350 sivuun liikaa asioita, joista osa vain haihtuu pois. Vähän enemmän keskittymistä olennaiseen, niin seuraavaksi  voisi tulla jo merkkiteos. Koivusalolla on homma hallussa ja mainio kärkikaksikko, josta lukee mielellään lisää.

Milla Ollikainen jatkaa yksin A.M. Ollikaisen aloittamaa sarjaa rutiinidekkarilla Ruuhi

 

M. Ollikainen: Ruuhi. 268 sivua, Otava 2026.

Ensin kirjoittajanimi A.M. Ollikaiselta saatiin kaksi hyvää nordic noiriin pohjautuvaa, mutta riittävän omaperäistä dekkaria Kontti ja Kiikku. Sitten kirjailija-aviopari Aki ja Milla Ollikaiselle tuli avioero. Kymmeneen maahan myyty sarja näytti päättyvän siihen.

Neljä vuotta Kiikun jälkeen M. Ollikainen eli Milla Ollikainen jatkaa yksin rikoskomisario Paula Pihlajasta ja hänen ryhmästään kertovaa sarjaa ihan kuin vuosia ei välissä olisikaan. ALS-tautinsa kaikilta salaavan Pihlajan sairaus oireilee edelleen vain ajoittaisena kömpelyytenä.

Ruuhi alkaa niin hyytävästi kuin teoksen kannessa luvataankin. Helsingin edustalla ajelehtivassa haavasta veistetyssä ruuhessa on noin viisivuotiaan tytön ruumis. Tyttö näyttää kuolleen nälkään. Hänen alaselkäänsä on tautoitu mystinen kuvio, joka on kaiverrettu myös ruuheen.

Takakannessa taas kerrotaan, että tapaus liittyy outoon kulttiin ja suomalaiseen muinaisuskoon.

Ruuhessa on hyvät ainekset jatkaa edellisten osien laatutyötä, jossa nordic noir on lähtökohta, mutta ei jäädä sen kliseiden kahleisiin. Ruuhi on kuitenkin rutiinidekkari, jossa Ollikainen jättää käyttämättä aiheen antamat mahdollisuudet. Pienen lapsen kuolemasta ja siihen liittyvistä tapahtumista ei irtoa jännitystä eikä mysteeriäkään. Loppuhuipennuskin jää niin vajaaksi, että oikein yllättyy, että tässäkö tämä nyt oli.

Ruuhi etenee sinänsä sujuvasti, mutta innottomasti. Paula Pihlaja ja hänen kolmijäseniseksi kutistunut ryhmänsä etsii todisteita ja kuulustelee asiasta mahdollisesti jotain tietäviä. Rikosjuonen lomassa tehdään pienet piipahdukset jokaisen yksityiselämään. Tautinsa lisäksi Paulalla on toinenkin salaisuus, jonka laajempaa käsittelyä pohjustetaan Ruuhen lopussa. Tavallisesti puhelias Renko on muuttunut oudon vaisuksi ja Karhu kärsii huonosta ammatillisesta itsetunnosta.

Erikoisesta aiheesta huolimatta Ruuhi on niin perusdekkari kuin perusdekkari voi olla.

Veikkaan, että Ollikainen on saanut inspiraation tarinaansa viime kesänä paljon uutisoidusta tapauksesta, jossa kokonainen perhe katosi jäljettömiin. Vuotta myöhemmin heistä ei edelleenkään tiedetä mitään. Siitä Ollikainen on ehkä lähtenyt kehittelemään skenaariota, mitä kauheaa johonkin kulttiin hurahtaneessa perheessä voi tapahtua.

Lopputulos on oudon vaisu. Kulttiin hurahtaminen jää oudoksi haahuiluksi. Sen sisällä ei käydä ollenkaan. Ei pohdita, miksi outoilu vie koulutetun ihmisen mukanaan. Ja ennen kaikkea sen sisällä olevien lasten asema jää yhtä lyhyttä kohtausta lukuun ottamatta kokonaan käsittelemättä, vaikka sen pitäisi olla Ruuhen pääteema.

Norjalainen Blix ja Ramm -sarja on pohjoismaista rikoskirjallisuutta parhaimmillaan

 Jörn Lier Horst - Thomas Enger: Polttomerkki (Arr). Suomentanut Jaana Palanterä. 398 sivua, Otava 2026.

Norjalainen Jörn Lier Horst (norjalaisen ö:n saaminen windows-näppäimistöstä on ylivoimaisen vaikeaa) on todellinen dekkarityön sankari. Häneltä on suomennettu kymmeniä kirjoja. Tunnetuimpia lienevät Wisting-dekkarit, mutta Horst on myös tuottelias lastenkirjailija.

Pyrin seuraamaan tarkkaan suomalaista ja yleensä pohjoismaista dekkarikenttää, mutta Horstin yhdessä toimittaja Thomas Engerin kanssa kirjoittama laatusarja Blix ja Ramm oli mennyt ohi. Ei mene enää. Neljäs osa Polttomerkki on hyvä osoitus siitä, miten kihelmöivää jännitystä voi luoda lähes väkivallattomasti ja menneisyyden mysteeriä hitaasti avaten.

Ennen Polttomerkkiä luin kirjastosta sarjan ensimmäisen osan Lähtölaskenta. Siinä kaksikko esittelee hieman erilaisen päähenkilöparin. 

Rikostutkija Alexander Blix on sääntöjä venyttävä työnarkomaani. Sen takia tietenkin eronnut ja yhteys aikuiseen tyttäreenkin on hutera. 

Sarjan juju on siinä, että Emma Ramm on julkkisjuttuihin erikoistunut verkkolehden toimittaja, joka sekaantuu Lähtölaskennan tarinassa rikosuutisointiin. Blix on epätavallisen valmis johtamaan Rammia oikeille jäljille. Hyvin perusteltu syy siihen selviää vähitellen tarinan edetessä.

Blix ja Rammia on suomennettu neljä osaa. Viides on tulossa jo syksyllä. Kahden teoksen otoksella näyttää siltä, että Horst ja Enger haluavat välttää toistoa ja kirjoittaa mahdollisimman erilaisia dekkareita. Lähtölaskennan aiheena oli melko kaavamainen sarjamurhaajatarina, jolle potkua antoivat Blixin ja Rammin välinen side sekä se, että teos on niin hyvin kirjoitettu. 

Kesäkuussa ilmestynyt Polttomerkki on täysin erilainen. Sen alussa Blix on vankilassa edellisen osan Kalteva pinta tapahtumien takia. Poliisina Blixin asema vankien keskuudessa on erityisen vaikea. Häntä piinaa erityisesti Norjan maaseudulta Osenista kotoisin oleva Jarl Inge Ree.

Oseniin on pyrkimässä saksalainen murhaaja ja vankikarkuri Walter Kroos. Hän koki siellä parikymmentä vuotta sitten 16-vuotiaana lyhyen ja elämänsä ainoan rakkaustarinan leirintäaluetta pitävän perheen tyttären Samanthan kanssa. Se loppui äkillisesti, kun Samanthalle tapahtui jotain, jonka takia hänen elämänsä meni pilalle. Samantha joutui jättämään kesken eräänlaisen Idols-laulukilpailun, jonka voittajaehdokas oli, ja ajautui päihdekierteeseen. Nyt hän remontoi leirintäaluetta ja elää hiljaisesti.

Blixin entinen pomo Gard Fosse saa hänet yrittämään lähestymistä Jarl Inge Reenin kanssa siinä toivossa, että jotain selviäisi Walter Kroosin liikkeistä ja aikomuksista. Miksi hän olisi palaamassa Oseniin 20 vuoden jälkeen?

Varsinaisia kenttätutkimuksia Osenissa tekee Emma Ramm. Pienellä paikkakunnalla on salaisuus, josta kaikki vaikenevat.

Ensin luin kiihkeästä sarjamurhaajan jäljittämisestä, heti perään hyytävän jännittävän psykologisen dekkarin samoilta kirjoittajilta. Lähtölaskennassa mennään hirmuista vauhtia, Polttomerkissä ei säntäillä ennen kuin lopussa. Horst ja Enger luottavat tarinan voimaan, pala palalta aukeavaan murhenäytelmään, jossa kaikki meni pieleen ja joka olisi voitu helposti välttää. Vähän pahaa tahtoa ja sormien läpi katsomista johti sarjaan väärinkäsityksiä, jonka seurauksena osenilaisen mökin kellarissa taistellaan elämästä ja kuolemasta.

Polttomerkki on intensiivinen tiheätunnelmainen rikostarina, jossa on vain onnettomia loppuja.

Horstin tuotteliaisuutta voi vain ihmetellä. Keväällä häneltä ilmestyi toisen norjalaisen dekkariveteraanin Jan-Erik Fjellin kanssa kirjoitettu Huuto, jossa on myös eväät laatusarjaan. Huuto on taas ihan erilainen kuin Wistingit tai Blix ja Ramm -sarja, josta tuli heti yksi suosikkini.

Tärisyttävää jännitystä Ruotsin viime vuoden parhaassa dekkarissa ilman yhtään dekkariklisettä

 Johan Rundberg: Se joka laumaa vartioi (Den som vaktar flocken). Suomentanut Jänis Louhivuori. 562 sivua, Docendo 2026.

Kun kirjoittaja on voittanut aiemmilla teoksillaan Ruotsin tärkeimmät lasten ja nuorten kirjallisuuden palkinnot, on esikoisdekkarilta lupa odottaa jotain aivan erityistä. Sitä myös saadaan, ja mikä parasta, kirjaa riittää yli 560 kuumottavaa sivua. 

Tai oikeastaan vieläkin parempaa on se, että Johan Rundbergin Se joka laumaa vartioi ei muistuta mitään toista dekkaria, eikä siinä ole ollenkaan rikoskirjallisuudelle tyypillisiä elementtejä. On vain piinaavaa psykologista jännitystä, joka ei jätä rauhaan ennen kuin saa tietää loppuratkaisun. Se lyökin sitten ällikälle.

Heti alussa otetaan luulot pois. Keski-ikäiset mies ja nainen on ammuttu haulikolla. Ruumiiden lähellä on silmät suljettuina yläasteikäinen tyttö haulikko käsissään.

Parin sivun prologista mennään itse tarinaan. Se joka laumaa vartioi kertoo nelihenkisestä keskiluokkaisesta Oscarsonin perheestä Täbyn kunnassa. Äiti Sanna on juuri vaihtanut työpaikkaa kunnan viestintään, isä Martin on menestyvä kiinteistönvälittäjä, jolla on viinikaappi ja juuri taloon hankittu valvontajärjestelmä. Molemmat vanhemmat ovat juuri aloittaneet harrastaa metsästystä.

Teini-ikäisistä lapsista 17-vuotias Teo on avoin ja urheilullinen, mutta 15-vuotias Mya on oireillut voimakkaasti koulussa ja tuntuu nytkin olevan jatkuvassa sotatilassa vanhempiaan vastaan.

Paremman kauden jälkeen Myan ongelmat kärjistyvät, kun hänet yhdistetään videoon, jonka voi tulkita koulutoverien uhkaukseksi. Videolla on mukana koulun uusi oppilas ja Myan ystävä Wilk, jolla tuntuu vanhempien mielestä olevan liian kontrolloiva ote Myaan.

Rundberg luo ensimmäisistä sivuista alkaen hillittömän jännitteen rakoilevaan perheeseen, ja kiristää ruuvia loppuun asti. Jännitystä ruokkivat lyhyet otteet ampumistapauksen esitutkintapöytäkirjasta sekä parin sivun mittaiset jaksot, jotka on kerrottu "tytön" näkökulmasta. 

Näitä pieniä poikkeamia lukuun ottamatta Rundbergin katse on koko ajan Oscarsonin perheessä, joka joutuu uhkausvideon takia anonyymien nettikeskustelujen hampaisiin. Perheen sisäiset jännitteet kasvavat. Sanna on jo muutenkin tyytymätön vastuusta luistelevaan mieheensä, mutta pitää tunteensa sisällään. Uudessa työpaikassakin on vaikeaa ihmissuhteiden takia. Työssään menestynyt Martin menettää vähitellen otettaan sisä- ja ulkopuolelta tulevien paineiden takia.

Yli nelikymppisten vanhempien ja teini-ikäisten lasten suhdetta Johan Rundberg kuvaa niin että kurkkua kuristaa. Kommunikaatiovaikeudet ja omien lasten jotenkin tuntemattomiksi muuttuminen lienevät tuttuja kaikille, jotka ovat sen vaiheen kokeneet. Rundbergin tausta lasten ja nuorten kirjailijana todella näkyy ja tuntuu tässä teoksessa suorastaan piinallisena uskottavuutena.

Rundbergin esikoisdekkarissa ei ole poliiseja. Siinä on ikäviä ihmisiä, mutta ei varsinaisesti rikollisia. Lukija ei tiedä ennen loppua, mihin alun ampumistapaus liittyy ja koska se on tapahtunut, mutta murhaakaan tässä teoksessa ei selvitetä. Silti Se joka laumaa vartioi on niin jännittävä, että tärisyttää, ja on pakko kiirehtiä eteenpäin saadakseen selville, mistä tässä mestariteoksessa on oikein kyse.

Tavallaan Se joka laumaa vartioi ei ole dekkari ollenkaan. Se on romaani perheestä nykyajassa, jossa yksi nettivideo voi saada kaiken sekaisin ja kodin sisäinen valvontajärjestelmä kääntyy turvan tuottajasta perheyhteyden hajottajaksi. Määritellään teos millä tavalla tahansa, sen psykologisen jännityksen ulottuvuudet ovat joka tapauksessa päätä huimaavat.

Ari Wahlstenin kymmenes Kit Karisma Häikäilemättömät räjähtää kuin drooni Venäjän öljynjalostamossa

 

Ari Wahlsten: Häikäilemättömät. 272 sivua, CrimeTime 2026.

Venäjän ja Ukrainan välisessä sodassa pääosaan nousseet droonit lensivät nopeasti myös suomalaisten jännityskirjojen aihepiiriin. Helene Immonen kirjoittaa uusimmassa trillerissään Horros fantastisista nanolennokeista, jotka ovat toki olemassa vasta kiinalaisten suunnittelupöydillä. Christian Rönnbackan Henna Björk -sarjan uusimmassa osassa Valkyria sotatapahtumiin osallistutaan suomalaisella huippuunsa kehitetyllä droonilla.

Ari Wahlstenin Häikäilemättömät osallistuu droonijuoniin suomalaisella maaperällä vakoilun ja välistävetojen kautta. Suomalainen Scandic Drones on tuottanut tähän asti teknisesti edistyneimmän lennokin. Kansainvälisen läpimurron kynnyksellä sen teknologia kiinnostaa monia vaikka sitten rikollisin keinoin.

Yksityisetsivä Kit Karisma saa toimeksiannon seurata Scandic Dronesin kehitysjohtajaa Tuomas Helkesaloa. Tehtävä vaikuttaa tavalliselta syrjähyppyihin liittyvältä kyttäyskeikalta. Se on kaikkea muuta. Pian Helkesalo löytyy kuolleena.

Häikäilemättömät on Wahlstenin kymmenes kovaksikeitettyä perinnettä kunnioittava yksityisetsivädekkari. Tuntuu, että tasaluvun saavuttaminen ja ajankohtainen kuuma aihe ovat siivittäneet Wahlstenin vielä tavallistakin kovempaan lentoon. Drooniyhtiön ympärillä käydään tulikuumaa peliä, jossa viileänä pysyy vain kehitysjohtajan muodokas ja vapaamielinen leski Matleena Helkesalo. 

Häikäilemättömissä on vähemmän perinteen mukaisia "yksityisiä tutkimuksia" ja enemmän seikkailua, nyrkkitappeluita, ammuskelua ja ruumiita.

Kiero peli on näissä yhteyksissä itsestäänselvyys. Kuka havittelee Scandic Dronesin teknologiaa, on teoksen yksi mojova yllätys. Toinen se, kuka tai ketkä häärivät taustalla. Vauhdikas juoni on mallikkaasti rakennettu viimeiseen jysäykseen asti.

Sotateknologiassa on kysymys miljardeista, useista kymmenistä miljardeista, Kit Karismaa valistetaan teoksen kuluessa. Siinä Häikäilemättömien konnien kyyninen lähtökohta. Satumaisia summia on nyt jaossa, ja rahalle on aina ottajia. 

Ari Wahlsten on tästä lähtökohdasta luonut yhden parhaista dekkareistaan, vaikka erinomainenhan sarja on kokonaisuudessakin. Häikäilemättömät vain on vielä vähän iskevämpi ja häijympi, ja vielä tietoisempi siitä, miten mätä tämä maailma on. Perinnetietoinen dekkari kohtaa kyynisen nykytodellisuuden, jossa säännöt on rikottu ja jokainen ajaa vain omaa etuaan.

Ari Wahlstenin kirjojen kohdalla on aina erikseen kehuttava Timo Nummisen loistavaa kansitaidetta. Se iskee ytimeen tälläkin kertaa.

Päivi Alasalmen välityössä rakkaus kuumottaa enemmän kuin rikos

 

Päivi Alasalmi: Unelmien pankkiryöstö. 201 sivua, Saga Egmont 2026.

Päivi Alasalmen Hallavainen-sarja on ilmestynyt ensin lukuaikapalvelussa ja vasta myöhemmin painettuna kirjana. Se on suurin piirtein rankinta, mitä Suomen rikoskirjallisuudessa nykyään ilmestyy.

Jatkokertomuksena aiemmin ilmestynyt Unelmien pankkiryöstö menee cozy crimen puolelle, jos on crimea ollenkaan. Dekkariksi sen voi juuri ja juuri ymmärtää, koska tässä pienessä romaanissa suunnitellaan pankkiryöstöä. Rikosta enemmän siinä väreilee kylläkin romanssi.

Unelmien pankkiryöstö tapahtuu jossain Pirkanmaan pikkukylässä. Yksinhuoltaja Elisan pankkitilillä on 40 senttiä ja lapsilisien tuloon on vielä viikko. Hänen ystävänsä Maritan miehellä on kyllä työpaikka, mutta Maritalla ei ole varaa ostaa antibioottikuuria lapselleen.

Ystävykset tapaavat usein teen juonnin merkeissä. Siinä syntyy ajatus, että Kyläpankin ryöstäminen ratkaisisi rahaongelmat kerralla. Ensin siitä heitetään vain huulta ja puretaan sillä lailla paineita. Vähitellen ajatus pankkiryöstöstä muuttuu sen harjoittelemiseksi.

Ryöstöä enemmän Elisan päätä sekoittaa kylällä koiraa kouluttava ja entistä kotitaloaan remontoiva Risto.

Unelmien pankkiryöstö on kevyt hyvän mielen dekkarin tapainen välipala sellaisista pitäville. Lukija selvittäköön itse, toteuttavatko Elisa ja Marita todella suunnittelemansa pankkiryöstön, ja saavatko Elisa ja Risto toisensa. Teos on omiaan kesäiseksi jatkokertomukseksi, mutta kirjana se soveltuu vai kovimmille Alasalmi- ja cozy crime -faneille. 

Spektaakkelimaisia sarjamurhia Arne Dahlin kaavamaisessa dekkarissa

 

Arne Dahl: Seitsemän vihjettä (Underverken). Suomentanut Kari Koski. 367 sivua, Into 2026.

Arne Dahl on Ruotsin arvostetuimpia dekkaristeja. Vain muutaman hänen teoksensa lukeneena en ymmärrä, miksi. Ainakin yli 20 vuotta hän on kirjoittanut kirjoja, joissa jäljitetään sarjamurhaajaa. Jäljittäjät vain ovat vaihtuneet. Ensin se oli A-ryhmä, uusimmassa sarjassa rikoksia selvittävä ryhmä on Nova.

Seitsemän vihjettä -teoksessa ensimmäinen murhan uhri löytyy Zeusta esittävän patsaan sisältä. Patsas on ilmaantunut yön pimeydessä ja raesateen vallitessa Tuhkolmaan. Se on liian massiivinen, että yksi ihminen olisi voinut kuljettaa patsaan paikalleen. Uhri on kiinalaismies. Hänen suustaan löytyy paperilappu, jossa lukee "tiedät mitä olet tehnyt". Se on suora uhkaus jollekin tulevalle uhrille.

Zeuksen patsas viittaa siihen, minkä suomennoksen nimikin paljastaa. Murhaajalla on tähtäimessään seitsemän uhria antiikin seitsemään ihmeeseen perustuvalla tavalla.

Dahl on ilmeisesti esitellyt Nova-ryhmän jäsenet sarjan ensimmäisessä osassa Pahan piirissä. Seitsemässä ihmeessä mennään suoraan asiaan niin, että uudelle lukijalle henkilöt jäävät epämääräisiksi. Miksi esimerkiksi Lukas Frisell on palannut poliisiksi asuttuaan edelliset vuodet yksin metsässä?

Seitsemässä vihjeessä Nova-ryhmän toiminta jakaantuu kahtaalle. Yksi tutkinnan haara ovat katutaiteilijat, toinen rikollisjengit. Taidemaailman kuvaus tuo hieman uusia sävyjä kuluneeseen asetelmaan, jossa sarjamurhaaja tekee teoistaan spektaakkelimaisia näytöksiä. Sitä Dahl ei kuitenkaan pysty uskottavasti selittämään, miksi mikään katutaideryhmä murhaisi joukon ihmisiä.

Kaavan mukaan uhreja yhdistävä tekijä löytyy heidän menneisyydestään. Ja kaavan mukaan lopussa vauhti kiihtyy, kun poliisit yrittävät estää seuraavan murhan myrskyn vallitessa heidän ympärillään.

Seitsemän ihmettä etenee samalla tavalla kuin sadat vastaavat dekkarit, mutta sillä erotuksella, että jännitystä Arne Dahl ei pysty luomaan lainkaan. Mielenkiintoa yllä pitää lähinnä Nova-ryhmän jäsenten erilaiset avut ja tutkimusmenetelmät. Vaikka heidän taustoistaan ei tiedä, ryhmä vaikuttaa aika kiinnostavalta.

Teoksen juonen iso juttu on sama, josta Anu Ojala kirjoitti paremmin Jääsilkkitiestä alkavassa trilogiassaan.