maanantai 27. tammikuuta 2025

Anna Harju loi Tampereelle uuden sheriffin hyvin toimivassa esikoisdekkarissaan Jäljet



Anna Harju: Jäljet. 382 sivua, Tammi 2025.

Tamperelainen Anna Harju näyttää saaneen lentävän lähdön muutama päivä sitten käynnistyneelle dekkariuralleen. Jäljet-niminen esikoinen on saanut hyvin huomiota ja myönteisen vastaanoton.

Eikä syyttä. Jäljet on yhtä aikaa perinteinen poliisidekkari ja silti siinä on myös uuden tuntua. Perinteistä on, että kerronta keskittyy Sorin poliisilaitoksella vaikuttavan komisarion ympärille. Uutta on tapahtumien käynnistyminen apteekista ja vielä moniulotteisemmat henkilökuvat kuin normaalistikin henkilövetoisissa rikosromaaneissa.

Murhasta se tietysti alkaa. Murhattu on iltatöihin jäänyt Niemenrannan apteekin apteekkari Hannes Hammar, joka löytyy aamulla työpaikaltaan kuolleena housut kintuissa ja kokaiinia naamallaan. Epäilykset kohdistuvat farmaseutti Joanna Vihervuoreen. Hänen piti illalla lukita ovi lähtiessään työpaikaltaan, mutta se unohtui. Valvontakameran kuvista näkyy, että joku Joannaa muistuttava asteli apteekkiin pian sen jälkeen. Vastuu tutkinnasta lankeaa rikoskomisario Taro Auramolle, joka on Harjun nyt alkavan sarjan päähenkilö.

Tampereelle sijoittuvaa dekkaria lukee väkisinkin Koskinen-silmälasien läpi, onhan Seppo Jokisen sarjan parissa viihdytty jo kolmisenkymmentä vuotta. Jos Jokinen siirtää Koskisen eläkkeelle tänä keväänä, on Taro Auramolla hyvät mahdollisuudet täyttää syntyvä aukko. Huumori Anna Harjulta puuttuu, mutta muuten taidot ovat hyvällä tasolla heti ensimmäisessä teoksessa. Jäljet tuntuu yhtä valmiilta tapaukselta kuin Koskinen ja siimamies vuonna 1996.

Jälkien liikkeelle lähtö varmasti jakaa dekkariharrastajien mielipiteitä. Se on hidas. Murhasta kertovan prologin jälkeen siirytään kaksi päivää ajassa taaksepäin kuvaamaan perusteellisesti työtä apteekissa ja henkilöitä. Etualalla on Joanna Vihervuori ja hänen perhe-elämänsä. Perheeseen kuuluvat aviomies Petteri ja melkein täysi-ikäinen, mutta vielä teinimäisen kypsymätön poika Nataniel. Perheen miesväen välillä leimuaa niin, että Joannan haave mukavasta koti-illasta on romuna.

Hitauden sijasta alkua voi luonnehtia myös henkilöhahmojen perusteelliseksi pohjustukseksi. Taro Auramo paljastuu noin kolmikymppiseksi komisarioksi, jolla ei juuri ole kokemusta murhajutuista ja jonka kykyjä osa alaisista epäilee. Taro huhkii hulluna salilla, pystyy omaksi pettymyksekseen naisten kanssa vain irtosuhteisiin ja ajaa BMW:n urheiluautolla. Tylyn ulkokuoren takaa alkaa löytyä kuitenkin empatiaa.

Juuri kun itsestäkin alkaa tuntua, että pohjustukset riittäisivät jo, Anna Harju siirtää kerronnan Fehmarnin saarelle Saksaan. Siellä rouva Frickin ravintolan kesätyöläiset Maria, Basia ja Christian kokevat nuorten ihmisten elämään kuuluvat romanssit ja kolmiodraaman. 

Hieman tasapaksuna alkanut Jäljet herää Saksassa eloon ja pysyy siinä vankasti Kuusamossa huipentuvaan loppuun asti. Kaikista henkilöistä, kuolleista ja elävistä, paljastuu peiteltyjä asioita, ja jännitystäkin on riittämiin. Anna Harju osoittautuu erinomaiseksi juonenpunojaksi ja niin taitavaksi kirjoittajaksi, että tarina imee suvantokohdissakin. Syyllistä ja motiivia en arvannut.

Jäljet luo hyvän pohjan jatko-osille. Sakari Koskista henkilönä paljon särmikkäämpi komisario Taro Auramo on hyvä moniin suuntiin avautuvan jatkokehittelyn kohde. Auramon tiimi jää ensimmäisessä osassa taustalle. Siinä on toinen. Esikoinen todistaa, että Anna Harjulla on kaikki edellytykset molempiin, mutta mikä tärkeintä, yllätyksellisten, psykologisesti tarkkanäköisten ja jännittävien rikostarinoiden kirjoittamiseen. Tämä voi olla pitkän ja kauniin ystävyyden alku.

torstai 23. tammikuuta 2025

Pascal Engman jatkaa ruotsalaisen yhteiskunnallisen dekkarin perinnettä - Muuttuja X:n aiheena on jalkapallo-ottelujen manipulointi



Pascal Engman: Muuttuja X (X). 655 sivua.Suomentanut Pekka Marjamäki. WSOY 2025.

Yhteiskuntatietoinen ruotsalainen dekkari täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Kuka sen teki sijaan alettiin kysyä, miksi ja missä olosuhteissa se tehtiin vuonna 1965 käynnistyneessä Beck -sarjassa, jonka ensimmäinen osa oli nimeltään Roseanna. Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön kymmenosaisen sarjan teosten alaotsikkona oli "romaani rikoksesta".

Vuonna 1975 päättynyt sarja eteni osa osalta yhä vasemmistolaisemman julistuksen merkeissä. Beckejä uudelleen lukiessa syntyy vaikutelma, että Sjöwallin ja Wahlöön mielestä viime kädessä syyllinen jokaiseen rikokseen on kapitalistinen yhteiskunta.

Yhteiskunnallisen dekkarin perinne voi edelleen hyvin Ruotsissa. Vuodesta 2019 perinteen jatkajista ehkä merkittävin on ollut entinen journalisti ja nykyinen menestyskirjailija Pascal Engman. Hänen huikeat ajankohtaisdekkarinsa tuovat lisävaloa siihen, mistä juuri nyt puhutaan tai mistä olisi syytä puhua enemmän. Engman on kirjoittanut äärioikeistosta, jihadismin taustatekijöistä, väkivaltaisesta mieskulttuurista ja jengirikollisuudesta.

Uusin teos, tänään ilmestyvä Muuttuja X on aiheeltaan tuore. Jalkapallon Qatarin MM-kisoihin huipentuva trilleridekkari vie urheiluvedonlyönnin ja ottelumanipulaatioiden maailmaan. Jos Engmania on uskominen, kyseessä on väkivallan täyteinen miljardibisnes. Ja uskottava on, koska Muuttuja X:n pienet journalistiset palaset todistavat kirjailijan tehneen taustatyönsä huolella ja tietävän, mistä puhuu.

Muuttuja X jatkaa Engmanin Vanessa Frank -sarjaa. Hän on ollut päähenkilö muissa teoksissa paitsi esikoisessa Patriootit, joka ei saanut jatko-osia. Muuttuja X:n alussa poliisista lähtenyt Vanessa Frank tekee paluun törkeiden rikosten osastolle ja pääsee heti tutkimaan Manchester Unitedin tähdistöön nousseen jalkapalloilijan vaimon murhaa.

Herish Sadi on puolestaan vasta lupaus, mutta AIK:n tähteä odottaa todennäköisesti suuri tulevaisuus ja miljoonatienestit jalkapalloammattilaisena. Varjon hänen tulevaisuudelleen heittävät kuitenkin miehet, jotka vaativat Herishiä ottamaan keltaisen kortin seuraavan ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Korvaus "pienestä palveluksesta" olisi 30000 kruunua. Varoittava esimerkki on entinen suurlupaus Adi, joka ei enää koskaan pelaa jalkapalloa, koska hänen polvensa on murskattu.

Vaaditusta keltaisesta kortista Engman lähtee kerimään kohti ottelumanipulaation suurta kuvaa, jossa lahjonnan ja uhkailun kohteena ovat pelaajien lisäksi erotuomarit ja pelinappuloina näiden omaiset. Bisneksessä liikkuvat niin suuret rahasummat, ettei vastahakoisten tai muuten tielle tulevien murhia kaihdeta.

Muuttuja X:n riipaisevin hahmo on otteensa menettänyt ja oppilaiden kiusaama opettaja Jonna Petersén joka löytää itselleen ymmärtäjän Maksimiksi itseään kutsuvasta miehestä. Maksimkin kytkeytyy tiukasti teoksen pääjuoneen, mutta Jonnan kautta Engman kuvaa myös romanssihuijatun psyykeä, kun tämä haluaa itsepintaisesti pitää kiinni itselleen kerrotusta tarinasta, vaikka todisteet kertovat toista.

Pascal Engmanilla on paljon asiaa, mutta aiempien teostensa tapaan Muuttuja X on tietenkin ennen kaikkea dynaaminen rikosromaani, jossa vauhti ei hiljene hetkeksikään. Henkilöiden moninaisuus ja eri näkökulmat pitävät toimintaa yllä, vaikka Vanessa Frank on selkeä keskushahmo. Tulitukea hän saa totuttuun tapaan entisestä eliittisotilaasta ja rakastetustaan Nicolas Paredesista, joka opiskelee poliisiksi Malmössa. Henkilöiden välisiä suhteita Engman käsittelee niukasti, mutta riittävästi, jotta dekkarilla on myös emotionaalista kosketuspintaa.

Engmanin dekkarit ovat juuri sellaisia, jonka takia ruotsalainen rikoskirjallisuus on ollut maailmanmaineessa jo vuosikymmeniä. Kun terävä kerronta ja asiapohja yhdistyvät, yli 600-sivuinen kirja menee kuin siivillä, ja seuraavaa osaa alkaa kaivata heti.


sunnuntai 19. tammikuuta 2025

Psykologista jännitystä luvataan, mutta ei sitä ei saada Ulf Kvenslerin teoreettiseksi jäävässä Poltetussa


 

Ulf Kvensler: Poltettu (Brandmannen). Suomentanut Leena Virtanen. 464 sivua, WSOY 2025.

"Älä lähde sinne." Poltetun päähenkilö Isak näkee unen, jossa tulipalossa kuollut pikkusisar antaa suorasukaisen varoituksen. Tietysti Isak lähtee.

Isak on noin 25-vuotias kotipalvelun lähihoitaja, jolla on kaunis itseään hieman vanhempi tyttöystävä Madde ja läheinen suhde äitinsä isään Anders-vaariin, joka toimi tulipalon jälkeen hänen kasvatusisänänään. Sisaren lisäksi äitikin kuoli siinä ja isä sai hermoromahduksen.

Isakin suhde isään on ollut poikki 17 vuotta. Nyt isä kutsuu hänet "sinne", koska hänellä on syöpä ja aikaa enää vähän. Pitäisi puhua asiat selviksi, kun vielä ehtii. Siispä Isak ja Madde lähtevät Fredrikin luo Gotlantiin. Tiedossa on luksusloma merenrantakartanossa Fårön saarella, sillä Fredrik on vaurastunut taiteellaan.

Lukija tietää odottaa rantaloman muuttumista painajaiseksi, sillä jo heti alkuluvuissa hypätään ajassa eteenpäin. Isak on tutkintavanki murhasta syytettynä.

Luvatun jännityksen alkamsta saa odottaa ja odottaa. Kartanon huoneet henkivät pahahenkisyyttä ja outoja asioita tapahtuu joko oikeasti tai Isakin latautuneessa mielessä. Kartanon mykkä palvelija on kuin kauhuromaanien hahmo.

Isä Fredrik onkin joviaali mies, joka panee parasta pöytään Isakille ja Maddelle, kunnes hänen persoonansa ikävämmät piirteet alkavat nousta pintaan. Visbyn kaupunkikierroksella Fredrikistä kuoriutuu ikään kuin toinen mies, ja se on vasta alkua. Ollaan lähellä teoksen puoliväliä, kun käännettä alkaa tapahtua. Fredrik manipuloi poikaansa tekoihin, joihin tämä ei normaalisti suostuisi koskaan. Palkintona on Lamborghini ja lupaus jättiperinnöstä. Tasava Maddekin innostuu. Senhän tietää, miten siinä käy, kun moraali joutuu vastatusten ahneuden kanssa.

Vaan ei lähde Poltettu missään vaiheessa lentoon, ei synny jännitystä. Hahmot ovat epäkiinnostavia, siksi Kvenslerin yritys pureutua "hmismielen synkimpiin syövereisiin" ei tunnu oikein miltään. Taas kerran ylipitkä dekkari on tyhjäkäynnillään uuvuttanut lukijansa ennen kuin päästään loppuhuipennukseen. Siellä odottaa "mikään ei ollut miltä näyttää" -efekti, joka on kyllä taitavasti sommiteltu, mutta jättää teoreettisuudessaan kylmäksi.

Ruotsissa Poltettu näyttää olevan arvostelumenestys. Omissa silmissäni se on malliesimerkki siitä, että keskinkertaisia ruotsalaisia dekkareita suomennetaan aivan liikaa, koska ruotsalainen dekkari oli joskus laadun tae.

perjantai 10. tammikuuta 2025

Kale Puontin Pasilan myrkky jatkaa varmoissa ja vähän uusiutuneissa otteissa



Kale Puonti: Topi. 301 sivua, Bazar.

Pitkän uran huumepoliisina tehnyt Kale Puonti suodattaa kokemuksiaan pätevään Pasilan myrkky -dekkarisarjaan, jossa Topi on jo seitsemäs osa. Puontin nimi näkyy usein myös kotimaisten tv-dekkareiden lopputeksteissä asiantuntijana siitä, että poliisitoiminta on kuvattu oikein. 

Puontin dekkarit ovat realistisia poliisiromaaneja sanan varsinaisessa merkityksessä. Rikosylikonstaapeli Kosti Kaartamon ryhmästä kertovien tarinoiden uskottavuuteen voi luottaa. Rikokset ja toiminta eivät mene yli, vaan poliisihahmot ovat arkisia ja jutut sellaisia, joita varmaankin tapahtuu juuri nytkin.

Topi Mäkinen on perimmältään kiltti ja hyväsydäminen kaveri. Nuoruudessa asiat menivät kuitenkin vinoon. Sitten Ruotsissa vaurastunut kasvukaveri Thomas Blunkka Blomqvist palasi Suomeen ja pelasti Topin ahdingosta niin kuin monesti ennenkin. 

Nyt Topi katsoo olevansa bisnesmies Blunkalle kiitollisuuden velassa ja toimittaa hänen rikollisia asioitaan, vaikka pahaa tekee. Niihin kuuluu hyvin nuorien narkkarityttöjen huumaaminen ja sieppaaminen seksiorjiksi Blunkan edustushuvilassa Lopella järjestettäviin bisnestapaamisiin. Topi yrittää kuitenkin kohdella tyttöjä hyvin ja lupaa heille suuren palkkion. Ongelmana vain on, että Blunkan vieraisiin kuuluu sadistinen saudimiljonääri.

Kun siepattu Nella tuntuu kadonneen lopullisesti, poliisiin ottaa yhteyttä hänen ystävänsä Siiri.

"Me myydään silloin tällöin seksiä tuolla kadulla ja otetaan vanhoilta gubbeilta autossa suihin", Siiri kertoo rikosylikonstaapeli Kalle Pesoselle huumeisesta elämästä. Täysi-ikäisen ihmisen katoaminen muutamaksi päiväksi ei ole poliisiasia, mutta juttu lähtee kuitenkin hitaasti liikkeelle. Sitten alkaa selvitä, että Nellan katoamiseen yhdistyvät isot huumekaupat ja muutakin hämärää.

Topissa Kale Puonti kertoo seksin myynnillä huumeiden käyttönsä rahoittavista tytöistä ja heidän keskinäisestä solidaarisuudestaan, ja toisessa päässä liiketoiminnasta, jonka voiteluaineita ovat kokaiini ja seksipalvelut. Puontin kuvaamassa yläluokkaisessa maailmassa kokaiinin nokkaan vetämisestä on tullut rutiiniharrastus, jonka perässä huumepoliisit yrittävät pysyä.

Puonti piruilee entisen työpaikkansa säästötavoitteille ja organisaatiomuutoksille. Huumepoliisi on nykyään Helsingin poliisilaitoksen rikostutkintayksikön ammattimaisen rikollisuuden tutkintatoiminnan järjestäytyneen rikollisuuden tutkinta, vanhempi rikoskonstaapeli Aleksi Ojanen selventää rikosylikonstaapeli Kalle Pesoselle, joka on ainoana noussut henkilönä esiin Puontin kuvaamasta poliisikollektiivista.

Topi on periaatteessa samanlainen kuin sarjan edelliset kuusi osaa. Toiminta on suoraviivaista ja eteneminen ripeää. Maisemien kuvailua Puonti ei harrasta. Juttu paketoidaan 300 sivussa. Perinteisen poliisiromaanin ystävät tykkäävät, syvällisempiä rikostarinoita haluavat lukevat jotain muuta.

Pientä uusiutumista Puontilta on Topissa nähtävissä. Pesosen lisäksi poliiseista Kirsi Koskellakin on hitunen yksityiselämää. Lopussa kosto elää, kun yksi roistoista on luikertelemassa liian vähällä rikoksestaan. 

Muu on vakaata ja tuttua Kale Puontia. Asiaosaaminen hänellä on omasta takaa. Kirjoittajanoppi tuntuu tulleen edesmenneeltä Jarkko Sipilältä, jonka Takamäki-kirjat ovat hyvin samanlaisia kuin Pasilan myrkky. Oikeastaan ainoa ero on siinä, että Puontin poliiseilla ei ole luottotoimittajia eikä ylipäänsä mediasuhteita.

Ihan hyvä näinkin, mutta koska Puontilta kirjoittaminen sujuu, niin miten olisi räväkämpi uusiutuminen seuraavassa osassa? Sipilä kirjoitti jo yli 20 dekkaria samalla sabluunalla kuin Puonti. Tarvitaanko näitä enää lisää? Lukijathan sen päättävät.

keskiviikko 1. tammikuuta 2025

Uuden vuoden paras kotimainen jännityskirja ilmestyy ehkä heti tänään - Aamos Hongan Punainen verkko vakuuttaa asiantuntemuksellaan ja pelottaa uhkakuvallaan



Aamos Honka: Punainen verkko. 489 sivua, Gummerus.

Ilmestyykö heti tänään vuoden 2025 ensimmäisenä päivänä koko vuoden paras kotimainen jännitysromaani? Ainakin esikoinen? Näin voi käydä, sillä Aamos Hongan Punainen verkko on melkoinen jysäri kansainvälisestä politiikasta ponnistavien trillerien ystäville. Vaikutus on vähän samanlainen kuin Helena Immosen Operaatio Punaisen ketun lukemisen jälkeen syksyllä 2020: nyt on Tapaus isolla T:llä.

Helena Immonen työskenteli puolustusvoimissa kirjoittaessaan asiantuntemusta huokuvan esikoisensa. Aamos Honka on nimimerkki. Nimimerkin syy on se, että Honka on työskennellyt yli kymmenen vuotta Suomen tiedustelumaailmassa, ja on nyt valtion palveluksessa. Suojelupoliisille tai armeijan tiedustelupalvelulle tai jollekin vastaavalle työtä tekevät eivät kirjoita omalla nimellään jännitysromaaneita siitä, mitä niiden sisällä tapahtuu. Tuskin kokenut ammattilainen silti mitään kiellettyjä salaisuuksia paljastaa. Sen sijaan hän valottaa todellista tiedusteluelämää prosesseineen ja tekniikoineen, kerrotaan teoksen loppusanoissa.

Hongalla tuntuu olevan missio, kaksikin.

Ensiksi hän kehottaa ottamaan tosissaan puheet kriiseihin varautumisesta ja riittävästä kotivarasta.

Toiseksi hänen mielestään Suomessa nähdään yksipuolisesti Venäjän muodostama uhka, kun katseen pitäisi suuntautua myös idemmäksi. Kiina on taloudellinen ja sotilaallinen valta, jolla on kyky ja myös halu heikentää lännen yhtenäisyyttä, kun maa valmistautuu jossain tulevaisuudessa hyökkäämään Taiwaniin. Ei kovinkaan kaukaa haettua, kun ajattelee, että edes Eurooppa ei pysty yhtenäisesti tuomitsemaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja tukemaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta maata.

Punaisessa verkossa Kiinan armeijan vähemmän tunnettu puolustushaara Strategiset Tukivoimat sekä tiedustelupalvelu MSS käyttävät hybridisodankäyntiä, sabotaasia ja salamurhia aiheuttaakseen epäluottamusta Yhdysvaltojen ja Euroopan välille, iskeäkseen Yhdysvaltojen ydinaseohjelmaan sekä tietojen varastamiseen. Lännessä leviävät valeuutiset Yhdysvaltojen vastaisen mielialan kasvusta, Suomessa maalitetaan Kiinan juonista perille päässyt tutkija.

Kun tietää, miten riippuvainen koko maailma on Kiinasta, ja miten Kiina käyttää strategisia yrityksiään mielipidevaikuttamiseen, on Hongan luoma näkymä huolestuttava ja pelottava.

Suomessa romaanin päähenkilöiksi nousevat sotilastiedustelun Janne Peura ja Supon Laura Vesterinen, joilla on aiemmin ollut sutinaa keskenään. Olennainen rooli on Hybridiosaamiskeskuksen johtajiin kuuluvalla Kimmo Toivosella, joka on joutunut kiinalaisten kiristyksen kohteeksi perinteisellä hunaja-ansalla.

Kiinassa romaanissa seurataan etenkin CIA:n myyrän Haon pakoa Wuhanista Pekingiin. Hao on kopioinut muistitikulle Kiinan salaisen suunnitelman, jolla se tekisi Yhdysvaltain ydinaseet toimintakyvyttömiksi. Mutta miten miten toimittaa tikku tuhannen kilometrin päähän orwellilaisessa yhteiskunnassa, jossa valvontakamerat, kasvojentunnistus ja elektroninen seuranta ovat kaikkialla.

Näistä aineksista Aamos Honka on luonut mahtavan todenmakuisen trillerin. Kirjoittajan tausta pistää uskomaan, että näin voisi oikeastikin tapahtua. Kaikella on täysin todellinen pohja, Honka kirjoittaakin sen loppusanoissa. Esimerkiksi nuorten suosiman kiinalaisen TikTokin käyttäminen mielipiteenmuokkaukseen länsimaissa on tosiasia, ja pian tekoälypohjaiset deepfake-videot saadaan niin aidon näköisiksi, ettei niitä erota väärennöksiksi. Esimakua tästä Honka tarjoaa romaanissaan.

Juuri kun alkaa tuntua, että Punainen verkko etenee Haon pakoa lukuun ottamatta liikaa työ- ja kokoushuoneissa, Honka kääntää uuden toiminnallisemman vaihteen ja lähettää Janne Peuran operaatioon Pekingiin. Tällöin hän nostaa esiin myös tiedustelutoiminnan raadollisuuden ystävienkin kesken. Jos romaanin alku on mennyt hämmästellessä, että tällaistakin voisi tapahtua, niin loppupuoliskolla saa jännittää ihan tosissaan.

Niin loistava alku kuin uudelle trillerivuodelle saatiinkin, ei Honka aivan yllä alussa mainitun Helena Immosen tasolle. Jälkeen hän jää henkilökuvauksessa. Immosen Kettu-sarja on niin viiltävä, koska päähenkilöt ovat aidoilta tuntuvia isiä ja äitejä. Hongalla on kiitettävää yritystä luoda omille henkilöilleen taustaa ja luonnetta, mutta he jäävät niiltä osin aika luonnosmaisiksi vain juonta palveleviksi hahmoiksi.

Pienistä mutinoista huolimatta voi sanoa, että Suomen trilleritaivaalle syttyi juuri uusi tähti. Eikä se tähän onneksi jää. Aatos Honka kirjoittaa, että seuraavan kirjan aihe ja runko ovat hänellä jo pitkälle mietittyjä.