Ulf Kvensler: Poltettu (Brandmannen). Suomentanut Leena Virtanen. 464 sivua, WSOY 2025.
"Älä lähde sinne." Poltetun päähenkilö Isak näkee unen, jossa tulipalossa kuollut pikkusisar antaa suorasukaisen varoituksen. Tietysti Isak lähtee.
Isak on noin 25-vuotias kotipalvelun lähihoitaja, jolla on kaunis itseään hieman vanhempi tyttöystävä Madde ja läheinen suhde äitinsä isään Anders-vaariin, joka toimi tulipalon jälkeen hänen kasvatusisänänään. Sisaren lisäksi äitikin kuoli siinä ja isä sai hermoromahduksen.
Isakin suhde isään on ollut poikki 17 vuotta. Nyt isä kutsuu hänet "sinne", koska hänellä on syöpä ja aikaa enää vähän. Pitäisi puhua asiat selviksi, kun vielä ehtii. Siispä Isak ja Madde lähtevät Fredrikin luo Gotlantiin. Tiedossa on luksusloma merenrantakartanossa Fårön saarella, sillä Fredrik on vaurastunut taiteellaan.
Lukija tietää odottaa rantaloman muuttumista painajaiseksi, sillä jo heti alkuluvuissa hypätään ajassa eteenpäin. Isak on tutkintavanki murhasta syytettynä.
Luvatun jännityksen alkamsta saa odottaa ja odottaa. Kartanon huoneet henkivät pahahenkisyyttä ja outoja asioita tapahtuu joko oikeasti tai Isakin latautuneessa mielessä. Kartanon mykkä palvelija on kuin kauhuromaanien hahmo.
Isä Fredrik onkin joviaali mies, joka panee parasta pöytään Isakille ja Maddelle, kunnes hänen persoonansa ikävämmät piirteet alkavat nousta pintaan. Visbyn kaupunkikierroksella Fredrikistä kuoriutuu ikään kuin toinen mies, ja se on vasta alkua. Ollaan lähellä teoksen puoliväliä, kun käännettä alkaa tapahtua. Fredrik manipuloi poikaansa tekoihin, joihin tämä ei normaalisti suostuisi koskaan. Palkintona on Lamborghini ja lupaus jättiperinnöstä. Tasava Maddekin innostuu. Senhän tietää, miten siinä käy, kun moraali joutuu vastatusten ahneuden kanssa.
Vaan ei lähde Poltettu missään vaiheessa lentoon, ei synny jännitystä. Hahmot ovat epäkiinnostavia, siksi Kvenslerin yritys pureutua "hmismielen synkimpiin syövereisiin" ei tunnu oikein miltään. Taas kerran ylipitkä dekkari on tyhjäkäynnillään uuvuttanut lukijansa ennen kuin päästään loppuhuipennukseen. Siellä odottaa "mikään ei ollut miltä näyttää" -efekti, joka on kyllä taitavasti sommiteltu, mutta jättää teoreettisuudessaan kylmäksi.
Ruotsissa Poltettu näyttää olevan arvostelumenestys. Omissa silmissäni se on malliesimerkki siitä, että keskinkertaisia ruotsalaisia dekkareita suomennetaan aivan liikaa, koska ruotsalainen dekkari oli joskus laadun tae.
Minustakin tämä oli pettymys. Kirjailijan ensimmäinen teos oli tosi hyvä!
VastaaPoistaUskon, mutta tämä ei innosta kokeilemaan sitä.
Poista