Kale Puonti: Joni. 301 sivua, Bazar.
Jo jonkin aikaa on tullut tavaksi, että kotimaisen dekkarivuoden avaa Kale Puontin uusi Pasilan myrkky heti tammikuun alkupäivinä. Se on hyvä tapa. Entinen huumepoliisi osoittautui merkittäväksi dekkarikirjailijaksi heti esikoisteoksellaan Manni, josta tehty Elisa viihteen tv-sarja alkoi vuoden ensimmäisenä päivänä.
Viidessä ensimmäisessä kirjassaan Puonti on kuvannut huumekaupan eri puolia asiantuntevasti ja tehokkaasti. Vain noin 300-sivuiset nopealukuiset teokset ovat tuntuneet kokoaan suuremmilta, koska hän on kuvannut huumerikollisuuden lonkeroita ja kytköksiä ansiokkaasti, mutta tuonut myös inhimillisesti esille sen rattaissa olevien pikkutekijöiden ahdingon.
Kuudes osa Joni edustaa uudistumista. Huumerikollisuuden lisäksi se käsittelee ulkomaalaistaustaisia rikollisjengejä ja sivuaa ohuesti myös merkkivaatteiden ryöstelyä koskevaa katuväkivaltaa. Ensin ammutaan kuoliaaksi albanialaisten rikosjengin johtaja ja pian somalien. Jengisodalta näyttää, vaikka siinä ei ole mitään järkeä. Rikollisryhmät ovat päinvastoin tehneet hyvää yhteistyötä Hollannista Suomeen salakuljetettujen huumeiden kaupassa.
Teoksen nimi Joni vähän spoilaa, että kyse on jostain muusta. Mistä? Puonti kehittämä juoni on taas kerran ovela. Juuri kun luulit ratkaisseesi jutun juonen ennen Pasilan poliiseja, tuleekin uusi käänne.
Viime vuonna uutisotsikoissa olleista asioista Kale Puonti käsittelee Jonissa rikollisjengien lisäksi poliisista ja muualta järjestysalalta paljastuneita äärioikeistokytkentöjä. Sellainen on tässä teoksessa poliisien Suomi kuntoon -ryhmä, jonka sisäisissä viesteissä on peitellyin sanakääntein vihjailtu edellisen pääministerin päiviltä päästämisestä.
Joni kuvaa siis juuri tämän päivän rikollisuutta äärimmäisen katu-uskottavasti. Jos joku, niin Kale Puonti sen osaa. Mutta ihan samanlaisia väristyksiä Joni ei saa aikaan kuin sarjat edelliset osat. Se tuntuu läpijuoksulta, rutiinisuoritukselta. Tarina kulkee kuin kiskoilla, mutta vähän liiankin sujuvasti. Monimutkaisen jutun selvittäminen käy lopulta aika helpon tuntuisesti ja suoraviivaisesti.
Myös edellisistä osista tuttu syvyyden tunne jää puuttumaan. Aiempien teosten rikollisuuteen kietoutuneet nimihenkilöt ovat olleet kouraisevia tapauksia. Jonissa kaikki jäävät sarjakuvahahmojen tasolle.
Jotain uutta kaipaisi myös Helsingin huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden ryhmän, Pasilan myrkyn, kuvaamiseen. Se on totta kai asiantuntevaa, mutta edelleen kaikki henkilöt paitsi persoonallinen Kalle Pesonen jäävät seitinohuiksi. Edellisissä teoksissa se ei niin haitannut, koska kokonaisuus oli muuten vahva.
Jonissa Kale Puonti siis toisaalta uudistuu ja toisaalta ei. Omasta mielestäni uudistuminen menee jossain määrin väärään suuntaan, ja se mikä kaipaisi jotain uutta, polkee paikallaan.
Puontin ensimmäisestä kirjasta tehty tv-sarja Manni on aluksi nähtävissä vain maksullisessa Ruutu+ -palvelussa. Kahden ensimmäisen jakson perusteella se vaikuttaa pätevältä ja teokselle uskolliselta työltä. Hannu-Pekka Björkman loistaa Kalle Pesosena, nuorten näyttelijöiden eturiviin ponkaissut Elias Salonen nimihenkilö Mannina, joka sotkeentuu itselleen liian vaaralliseen peliin huumekauppiaana. Sivuhenkilöistäkin löytyy laatua.
Huomauttamista on siitä, että jaksot ovat vain runsaat 20-minuuttisia. Tuntuu, että sarja on väkisin venytetty kahdeksanosaiseksi, kun se toimisi paremmin tuplasti pidempinä jaksoina ja neliosaisena sarjana. Tv-sopimus on tehty Puontin kolmesta seuraavastakin kirjasta.
