tiistai 27. helmikuuta 2024

Vaikka Putinista joskus päästään, fasismista Venäjällä ehkä ei, koska Z-sukupolvea on aivopesty siihen yli 20 vuotta



Ian Garner: Z-sukupolvi - Venäjän fasistiset nuoriso- ja lapsisotilaat (Z Generation: Into the Heart of Russia´s Fascist Youth. Suomentanut Kyösti Karvonen. 336 sivua, Docendo.

Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan tuli viime lauantaina kuluneeksi kaksi vuotta. Muistetaan silti, että Venäjä on käynyt sotaa Itä-Ukrainassa jo vuodesta 2014. Siis kymmenen vuotta.

Keväällä 2022 esiteltiin toiveikkaita skenaarioita siitä, että presidentti Vladimir Putin kaatuisi tavalla toisella aloittamaansa järjettömään sotaan, kun Kiovan miehitys kolmessa päivässä ei onnistunutkaan ja Venäjä kärsi sarjan nöyryyttäviä tappioita. Nyt nämä puheet ovat vaienneet. Venäjä on saanut viime aikoina voittoja, ja Putin valitaan maaliskuussa järjestettävissä leikkivaaleissa uudelle kaudelle.

Aleksei Navalnyin kuolema ja häntä julkisesti surevien pidätykset olivat tuorein esimerkki siitä, että diktaattori on yhtä häikäilemätön kuin ennenkin.

Eikä kyse ole enää yksin Putinista ja hänen kätyreistään. Kanadalainen Venäjän kulttuurin ja sotapropagandan tutkija Ian Garner heittää kylmää vettä niiden niskaan, jotka olettavat Venäjän siirtyvän liberaaliin demokratiaan tai edes jonkinlaiseen demokratiaan ja vapaampiin aikoihin Putinin jälkeen. Tänään ilmestyneessä teoksessaan Z-sukupolvi - Venäjän fasistiset nuoriso- ja lapsisotilaat Garner kuvaa, miten pian 25 vuotta vallassa olleen Putinin kaudella Venäjälle on kasvatettu kirjan nimen mukaisesti fasistinen sukupolvi, joka uskoo sodan kulttiin ja Venäjän messiaaniseen tehtävään maailmanhistoriassa.

Venäjä yhdistetään edelleen yllättävän harvoin fasismiin, vaikka merkit ovat selvät. Fasismille ei ole yhtä selkeää määritelmää. Mitä muutakaan on demokratian, sananvapauden ja riippumattoman oikeuslaitoksen lakkauttaminen, yksi vahva johtaja, valtion ja kansalaisten militarisointi ja sota, jota oikeutetaan historialla, uskonnolla ja myyteillä, ja johon yhdistyvät erilaiset spektaakkelit? 

Garner puhuu kirjassaan johdonmukaisesti fasistisesta Venäjästä. Venäjän vallanpitäjät markkinoivat sotaa välttämättömänä puhdistautumisena vanhoista nöyryytyksistä, jotta kansakunta voi syntyä uudelleen. Taustalla on Neuvostoliiton jälkeinen kaoottinen 1990-luku, jonka raunioista Putin nostettiin valtaan. Heti aluksi hän hyökkäsikin Tsetsheniaan.

Garnerin mukaan Putinin Venäjällä venäläisenä oleminen tarkoittaa,että on maskuliininen ortodoksikristitty, voimakas ja aggressiivinen sekä hyväksyy kansakunnan historiallisen aseman maailman messiaanisena pelastajana.

Muut ovat pettureita. Heitä ovat liberaalit ja värilliset sekä seksuaalivähemmistöt, joista koko toiseuttamisen projekti alkoi. Yhteistä pahoina pidetyille asioille on, että ne ovat lähtöisin "ulkomailta", uhkaavat Venäjän nuorisoa, jonka voi pelastaa vain hengellinen vallankumous, uusi kansallinen identiteetti, kuten Putin määritteli jo vuonna 2012.

Venäjällä lapset ovat fasistisen aivopesun kohteina koulussa ja vapaa-ajalla. 

Kouluissa otettiin vuonna 2022 käyttöön kaikille pakolliset keskusteluja tärkeistä asioista -oppitunnit, joissa lapsille opetetaan patriotismia, konservatiivisia arvoja, perinteitä ja isänmaanrakkautta. Tärkein oppi on, että isänmaa on elämää rakkaampi. Ei siis ole pelottavaa kuolla isänmaan puolesta.

Vapaa-ajalle Venäjälle on luotu Putinin kauden alusta asti erilaisia ylhäältä ohjattuja nuorisoliikkeitä, jotka jo aivan 2000-luvun alussa jakoivat ihmiset "meikäläisiin" oikeisiin venäläisiin ja "natseihin". Tunnetuin niistä oli nashi, meikäläiset. Nyt 8-17-vuotiaita aivopesee nuorisoarmeija junarmija, jossa lapsiin iskostetaan isänmaallisia arvoja ja opetetaan paraatimarsseja ja sotimista. 

Toisin kuin Hitlerjugend 1930-luvulla, "Putinjugend" toimii suurelta osin sosiaalisessa mediassa, etenkin TikTokissa. Siinä fasistinen kasvatus puetaan koukuttavaksi ja hauskaksi nuorisokulttuuriksi johon kuuluu yhteisöllisyys, ja itsensä kehittäminen fyysisellä ja moraalisella tasolla. Nuorisoarmeijalaiset pukeutuvat univormuun ja osallistuvat sotaan hyökkäämällä verkossa Venäjästä esitettyjä "valheita" vastaan ja puolustamalla Putinia.

Ian Garnerin masentava väite on, etteivät venäläiset käänny pois fasismista, vaikka sota Ukrainassa loppuisi ja Putin poistuisi näyttämöltä. Hänen mukaansa kansallisaate ei enää ole riippuvainen hallinnon jatkuvista toimista. Venäläiset taistelevat putinismin puolesta vapaasta tahdostaan, eivät kenenkään pakottamana. Eivät tietenkään kaikki, mutta ne toiset on hiljennetty raskaiden rangaistusten uhalla.

Garnerilla on ollut kirjaa tehdessään yhteys lukuisiin venäläisiin hallinnon kannattajiin ja vastustajiin. Etenkin Putinin kannattajiksi liukuneiden kertomukset antavat teokselle syvyyttä normaalia tietokirjaa enemmän. Venäläisnuoret saavat tietää, että heidän maansa on maailman mahtavin ja voimakkain, ja jumala on sen puolella, kertoo venäläisnuorille uutta identiteettiä rakentava Jegor Ian Garnerille.

Mitä nuorempia lapset ovat, sitä sujuvammin he Garnerin mukaan puhuvat valtiovallan kieltä Ukrainan natseista ja toisen maailmansodan neuvostoliittolaisista sankareista. Vaihtoehtoisiin näkemyksiin he eivät pysty tutustumaan vaikka siihen olisi haluakin. Yleensä ei ole, koska Venäjä on sulkeutunut omaan kuplaansa.

Hallinnon vastustajat joko vaikenevat tai ovat poistuneet maasta.

Z-sukupolvi vahvistaa, että Euroopan on jatkettava Ukrainan tukemista entistä päättäväisemmin. Kirja on hyytävä todistus siitä, ettei kyse ole vain Putinin pakkomielteestä Ukrinaan vaan Venäjän muuttumisesta vaaralliseksi koko maanosalle. Tämä muutos on toteutettu määrätietoisesti ja johdonmukaisesti, ja sen jatkuvuuteen on panostettu lähes neljännesvuosisadan kestäneellä uuden ihmisen kasvatuksella ja muokkaamisella.

perjantai 9. helmikuuta 2024

Muukalainen saa Korppoon sekaisin Joona Keskitalon tyylikkäässä länkkärimuunnelmassa


 

Joona Keskitalo: Takamailla - Saari, joka repesi. 400 sivua, Bazar.

Lännenelokuvien yhdessä toistuvassa juonikuviossa muukalainen ratsastaa pienen piirin hallitsemaan kaupunkiin ja nostaa pelkällä läsnäolollaan tukahdutetut tunteet ja jännitteet räjähdyspisteeseen. Sen jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen. Vanhat valtasuhteet murenevat, uusi aika astuu esiin.

Joona Keskitalon neljäs jännitysromaani Saari, joka repesi sijoittuu Suomen länteen, alle tuhannen asukkaan Korppooseen Turun saaristossa. Ei myyttiseen menneisyyteen, vaan tähän päivään, jossa tarinan taustalla vaikuttaa Venäjän sota Ukrainassa. Lievästi komediallisena alkava teos huipentuu monista lännenelokuvista tuttuihin asetelmiin. Ei naurata enää yhtään. Keskitalo nostaa jännityksen hurjille kierroksille. Koska Keskitalo on Keskitalo, ei voi olla varma, miten tarinan päähenkilöille käy.

Jo ennen jopa ahdistavaksi muuttuvaa loppua Korppooseen osuu lyhyen ajan sisällä epätavallisen monta kuolemantapausta, jotka eivät ole onnettomuuksia. Tapahtumat kietoutuvat vierasvenesataman ympärille. Sen on ostanut kaupungista Korppooseen muuttanut Jenni, joka liittää nimeensä -fer -päätteen, koska oikea nimi henkii tavanomaisuutta. Vierasvenesatama Verkan ja sen yhteydessä oleva Buffalo-ravintola eivät ole varsinaisia kultakaivoksia, mutta niihin liittyy yllättävän paljon intohimoja. Jennifer halutaan ostaa ulos juuri hankkimastaan Verkanista - hyvällä tai pahalla.

Ensimmäinen ruumis kuuluu sataman Jenniferille myyneelle liikemies Jerkerille. Häneltä on vedetty kurkku auki ja sormet katkaistu. Jerkerin meressä uivaan ruumiiseen kirjaimellisesti törmää juoppo ex-lautturi Sigge Boman. Hän on moninkertainen epäonnistuja, josta Turun Sanomien innokas toimittaja tulee maalanneeksi epäitsekkään sankarin. Juttu on niin lennokas, että Sigge alkaa itsekin uskoa siihen, vaikka tietää tälläkin kertaa tunaroineensa.

Länkkäritunnelmaa vahvistaa teoksen henkilögalleria. Jennifer-muukalaisen lisäksi siihen kuuluu vanhaa omistajavaltaa edustava Jerkerin leski Birgit miesystävineen sekä ulkoisen uhan muodostava venäläiskolmikko, joka liittoutuu Birgitin kanssa ajaakseen bisnekset sekoittaneen Jenniferin pois paikkakunnalta. Venäläiset harjoittavat Korppoosta käsin salakuljetusta sekä liiketoimia, joilla pakotteiden alla olevien oligarkkien omaisuutta turvataan. 

Joona Keskitalo kirjoitti itsensä uuden suomalaisen jännityskirjallisuuden huipulle vuonna 2021 ilmestyneellä esikoisellaan Tottelemattomat. Siinä alkanut tarina täydentyi jatko-osissa Kunniattomat ja Rottien kuninkaat

Keskitalo tekee täysin omaa juttuaan. Hän on jännityskirjailijoistamme omaperäisin ja osoittautuu nyt myös muuntautumiskykyisimmäksi. Tottelemattomat-trilogiassa käytiin kansainvälisen huumekaupan huipulla ja seikkailtiin maailmalla. Tässä uuden Takamailla-sarjan ensimmäisessä osassa piirit ovat pienet ja paikalliset, ja rikosten mittakaava pysyy pitkään piilossa. Kerronta on yhtä dynaamista ja eri näkökulmia vaihtelevaa kuin aiemmissa teoksissa. Myös jännitysruuvin hidas, mutta vääjäämätön kiristyminen pakottaa jatkamaan lukemista yllättävään loppuun asti.

Lisäpisteitä Joona Keskitalolle siitä, että vaikka Saari joka repesi aloittaa uuden sarjan, sen teokset tulevat olemaan kokonaan erillisiä. Kukaan avausosan henkilöistä ei ole mukana Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuvassa seuraavassa osassa Suo, joka upposi. Sarjaa yhdistävät vain tapahtumapaikat, "pitkien hiekkateiden päät, seudut joissa suomalainen mielenmaisema kukoistaa jääräpäisimmillään". Siitä sarjan nimi Takamailla.

Nähtäväksi jää, miten Keskitalo pystyy varioimaan tarinoitaan tästä lähtökohdasta, mutta ainakin alku on huipputyötä.