keskiviikko 31. elokuuta 2022

Helena Immosen toisesta trilleristä huokuvat taitava jännityksen kuljettaminen ja sotilasasioiden asiantuntemus



Helena Immonen: Operaatio Aavikkokettu. 414 sivua, CrimeTime.

Puolustusvoimissa työskentelevä Helena Immonen räjäytti Suomen jännäripankin kaksi vuotta sitten ilmestyneellä hätkähdyttävällä romaanilla Operaatio Punainen kettu. Immonen esitti vedenpitävän skenaarion siitä, miksi ja miten Venäjä voisi hyökätä Suomeen Ruotsin Nato-hakemuksen jälkeen. 

Jännityksellä on odotettu, jääkö menestysesikoinen yksittäistapaukseksi, onko Immosesta kestotähdeksi Suomen trilleitaivaalle. Nyt se tiedetään. Kyllä on, ja vankasti. Tänään ilmestynyt Operaatio Aavikkokettu on erilainen kuin edeltäjänsä, mutta yhtä taitavaa työtä. Immonen luo jännitystä uskottavista maailmanpoliittisista kuvioista, mutta myös hänen henkilönsä ovat uskottavia, eivät mitään supersankareita.

Suomen ja Venäjän sodasta on kulunut puolitoista vuotta. Siihen osallistuneet edellisen kirjan henkilöt kärsivät sotatraumoista ja käsittelevät niitä eri tavalla. Sodassa haavoittunut Riina Koivu on edelleen lamaantunut, hänen veljensä, sodassa parhaan ystävänsä menettänyt ylikersantti Joni Koivu on liittynyt Afganistan-operaatioon. Maa on luhistumispisteessä ja talebanien paluu valtaan enää ajan kysymys.

Tapahtumat laittaa liikkeelle suomalaisen upseerin Joakim Karhun murha Venäjän käyttämällä novitshok-hermomyrkyllä. Ennen kuolemaansa Joakim ehtii lähettää viestin Riinalle. Käynnissä on suurvaltapoliittinen peli, jossa Afganistan on välikappale. Venäjän kiristämä Joakim Karhu on ollut siinä ainakin kaksoisagentti, ehkä muutakin.

Operaatio Aavikkoketussa liikutaan sujuvasti ja asiantuntevasti operaatioissa Afganistanissa ja Suomen sotilastiedustelun piireissä. Lännen tukema Afganistanin hallinto luhistui tasan vuosi sitten ja talebanit palasivat valtaan. Immosella on selkeä kuva siitä, että Suomi osallistui Afganistanissa sotaan, ei mihinkään sitä vähempään, koska liittolaissuhteita oli vahvistettava. Afganistanilaisille operaatiosta ei jäänyt juuri mitään käteen kuten nyt on nähty.

Suomessa Joakim Karhun Riinalle jättämät tiedot aloittavat kilpajuoksun Venäjän sotilastiedustelun GRU:n ja toisaalta Yhdysvaltain CIA:n agentteja vastaan. Niihin sisältyy Yhdysvaltain järjestämän Operaatio Aavikkoketun salaisuus.

Helena Immonen arvostelee verrattomasti jännityksen ja toiminnan lomaan henkilöidensä inhimillisiä tunteita. Ontot henkilökuvat ovat Suomen tähän asti menestyneimpien trilleristien tavaramerkki ja helmasynti. Viimeistään toisella aikuisten romaanillaan koko joukon kärkeen astuva Immonen on tässäkin suhteessa täysin omalla tasollaan.

Sille ei voi mitään, että 24. helmikuuta muutti maailman tavalla, joka ei elokuussa ilmestyneeseen romaaniin ehtinyt vaikuttaa. Operaatio Aavikkoketussa Venäjä aiheuttaa taas ongelmia Suomelle, mutta sen tavoitteet Euroopassa ovat muualla kuin Ukrainan suunnalla. 

Sillekään ei voi mitään, että esikoistrillerin tyrmäävää vaikutusta on oikeastaan mahdotonta toistaa. Onhan Venäjän Suomea vastaan käynnistämä sota peloista pahin. 

Operaatio Punainen kettu oli enemmän sotakirja kuin trilleri, ja sotakirjana loistava. Nyt Immonen näyttää, että hän kuuluu ykköskaartiin myös vakoilutrillerin kirjoittajana. Eikä vain kansallisessa sarjassa. Teos on täysin kansainvälistä tasoa, joten vientimarkkinoiden avautumisen pitäisi olla itsestäänselvyys.

tiistai 30. elokuuta 2022

Nainen palaa pohjoiseen tylsässä dekkarissa



 Ulrika Rolfsdotter: Saaliin sydän (Rovhjärta). Suomentanut Antti Saarilahti. 367 sivua, Tammi.

Takakansi lupaa tavallista kiinnostavampaa ruotsalaisdekkaria. Ulrika Rolfsdotterin esikoinen on saanut inspiraatiota 1600-luvun noitavainoista ja vanhoista kansanuskomuksista. Luvassa on siis tavallista tanakampaa kerrontaa naisiin kohdistuvasta vihasta ja väkivallasta tämän päivän Ruotsissa, kun sosiaalityöntekijä Annie Ljung palaa kotiseudulleen pohjoiseen.

Valitettavasti todellisuus on melkeinpä päinvastainen. Saaliin sydän on tylsä ja puuduttava teos, joka ei tahdo millään edetä rikosjuoneensa. Kun siihen viimein päästään, on sinne tänne sinkoileva Annie Ljung kuin aikuiseksi kasvanut neiti etsivä, joka selvittää asian kädettömien poliisien nenän edestä.

Annie Ljung on jättänyt Ångermanlandin, koska nuorena hänelle tapahtui siellä jotain traumaattista. Mitä, sitäkin salaisuutta Rolfsdotter vihjailee melkein koko kirjan mitan ennen kuin pääsee asiaan.

Kotiin Annie palaa Tukholmasta pääsiäisviikonlopuksi, koska hänen dementoitunut äitinsä on löydetty sukulaismiehen pihalta sekavassa tilassa. Hän on pystynyt sanomaan vain "pelasta tyttö". Pohjoisessa Locknen kylässä Annieta odottaa pelottava menneisyys - nuoruuden poikaystävä, juoppo naapuri ja kuihtuvaa kauppaa pitävät sukulaiset. Kun "tyttö" sitten katoaa, ei Annie saa temmatuksi itseään takaisin Tukholmaan vaan osallistuu aktiivisesti etsintöihin ja tukee tytön vanhempia.

Väistämättä kadonnut tyttö löytyy kuolleena, mutta oliko kyseessä onnettomuus, itsemurha vai murha? Siinä jutun keskeinen kysymys.

Rolfsdotter onnistuu aika hyvin harhauttamaan lukijan ennen kuin kaikki selviää, mutta yritys liittää tapaus noitavainoihin on väkinäinen ja päälleliimattu. Saaliin sydämestä puuttuu kunnon jännite, jännitys ja arvoituksellisuus. Se on dekkari, joka ei pidä lupauksiaan.

torstai 25. elokuuta 2022

Arttu Tuominen luo vahvan henkilökuvan jännityksen kustannuksella Delta-sarjan neljännessä osassa Häväistyt


 

Arttu Tuominen: Häväistyt. 396 sivua, WSOY.

Arttu Tuomisen porilaisista rikostutkijoista kertovan Delta-sarjan uusimmassa osassa Häväistyt syväluodataan vanhempi konstaapeli Linda Toivonen. Hän pääsee esittämään pätevyytensä, kun nuoren tytön katoaminen muuttuu murhatutkinnaksi. Sinnikkyydellään Toivonen löytää kokonaisen pitkään jatkuneen samanlaisten murhien sarjan eri puolella Suomea ja osin Ruotsissakin.

Toivosella on kuitenkin myös salaisuus, aivan kuin edellisten osien Jari Paloviidalla ja Henrik Oksmanilla. Eronneen teinitytön äidillä se on jo niin pahaksi äitynyt alkoholismi, että hän piilottelee pikkupulloja vodkaa työpaikallekin.

Koulumaailmaan ja teinien pariin sijoittuva Häväistyt käsittelee verkossa vaanivia saalistajia, jotka löytävät uhrinsa tekaistuilla nimimerkeillä. Ikään kuin vertailuna analogisen ajan seksuaaliseen väkivaltaan Tuominen vie takaumissa 16-vuotiaan Lindan kokeilemaan siipiään Milanon mallimaailmassa. On ennalta arvattaa, miten se kokeilu päättyy.

Ennalta arvattavasti kulkee koko dekkarikin. Verkon vaaroista on aina paikallaan varoittaa, mutta teema ei ole erityisen omaperäinen pohjoismaisissa 2000-luvun dekkareissa. Häväistyjen rikosjuonen kulkukin on helppo arvata, mutta kenties Tuominen on halunnutkin teoksensa painopisteen olevan tällä kertaa muualla. Pakollinen loppukiihdytyskin hoidetaan alta pois rutiininomaisesti.

Arttu Tuomisen dekkareissa henkilökuvat ja henkilöiden ristiriidat ovat aina monin verroin tavallista painokkaampia. Häväistyissä hän luo pätevän ja koskettavan muotokuvan Linda Toivosesta, mutta ei pysähdy siihen. Teos on vaikuttava kuvaus alkoholismista sekä perheyhteyden katkeamisesta ja samojen virheiden toistumisesta sukupolvelta toiselle. Vodkapullojaan joka paikkaan piilotteleva Linda ei itse huomaa tuottavansa samanlaisia pettymyksiä tyttärelleen Linnealle, joista hänen välinsä omaan äitiinsä ovat kireät. Alkoholistin itsepetoksessa elävälle tulee aitona yllätyksenä, mitä tytär on joutunut kokemaan äidin takia.

Yllätyksenä Lindalle tulee sekin, millaisessa seksuaalisessa maailmassa jo 13-vuotiaat tytöt voivat elää verkon paljastavassa selfie-kulttuurissa,

Peter Panin hahmossa verkossa esiintyvän tyttöjä sieppaavan ja murhaavan miehen vaikuttimet jäävät teoksessa aika hämäriksi. Tuominen ei oikein pysty selittämään, miksi mies ei tyydy vain murhaamaan, miksi teot ovat erityisen julmia.

Häväistyt ei siis tärähtänyt yhtä lujaa kuin melkein mikä tahansa vuonna 2015 Muistilabyrintillä debytoineen Tuomisen kirja. Ei se silti myöskään mikään pettymys ollut. Näen, että kuusiosaista sarjaa kirjoittava Tuominen ei halua toistaa itseään, vaan etsii uudenlaisia ilmaisutapoja. Tämän puolesta tuntuisi puhuvan se, että viime vuonna ilmestynyt Vaiettu oli kovasti erilainen kuin sarjan muut osat. Miellyttävää on myös jatkuvuus, jolla hän päivittää aiemmissa osissa avattuja tarinalinjoja.

torstai 18. elokuuta 2022

Kohtalo kuljettaa taas kolmea Tuomo Pirttimaan Heteen jatko-osassa Tirri


 

Tuomo Pirttimaa: Tirri. 269 sivua, Johnny Kniga.

Tirri, Tomi ja Martti ratsastavat jälleen. He olivat henkilöhahmoja viime vuonna ilmestyneessä toimittaja Tuomo Pirttimaan hienossa esikoisteoksessa Hete. Kolmas oli lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta tuomittu maallikkosaarnaaja Arvi. Hänen paikkansa uutena kolmantena keskushenkilönä jatko-osassa Tirri ottaa Kaniksi kutsuttu Kari. Liikanimi tuli siitä, että koulupoikana hän tykkäsi syödä salaattia ja joutui siitä kovien poikien silmätikuksi.

Aseryöstön tehneet Tomi ja Tirri jatkavat pakoaan. Yksin taas jäänyt Martti lähtee etelään tavoitteenaan tavata poikansa vuosien jälkeen. Betoniraudoittaja Kanin aikeena on tehdä tilit lopullisesti selviksi juopon ja itseään lapsena piinanneen äitinsä kanssa. Kaikki ovat tavallaan pakomatkalla. Tomi ja Tirri kirjaimellisestikin, Kani ankeaa lapsuuttaan ja Martti menetyksiään.

Heteessä keskushenkilöiden tiet kohtasivat lappilaisessa autiotalossa. Koko kirjan kasaantunut jännite purkautui kuin loppukesän painostava helle, mutta ei ukkosen vaan haulikon paukkeeseen. Erillisinä alkaneet tarinat yhtyvät myös Tirrissä. Mutta siinä missä edellinen romaani oli synkkä ja kohtalon kellot kumisivat, Tirri on lopulta toiveikas. Vanhempi mies saa pojan - tavallaan, ja huonon äidin kasvattama poika elämää ymmärtävän isähahmon.

Entä romaanin nimihenkilö Tirri? Hän on karannut jo nuorena kotoaan jostain pohjoisesta uskonnollista väkivaltaa ja sukunsa silmissä kuollut. Tomin kanssa elämä tuntuu asettuvan vaatimattomissa puitteissa aloilleen ja jotain onnen kaltaistakin on ilmassa. Sitten kohtalo puuttuu peliin, mutta Tirri löytää elämälleen tehtävän pelastamalla joukon vielä suuremmassa ahdingossa olevia naisia.

Tuomo Pirttimaan upea kieli on tallella ja juoni kulkee taas mestarillisesti. Hänen kirjoissaan on jotain samanlaista pohjoista angstia kuin Karin Smirnoffin janakippo-kirjoissa, mutta Pirttimaa pätee toki täysin omillaan. Ihmiset ovat karheita, väkivaltaa, ja tässä osassa myös lastensuojelun epäonnistuminen on taustalla, mutta Pirttimaa tarkastelee henkilöitään lopulta hellyydellä ja toivoa antaen. Lukijan tehtävä on vain antautua matkalle ja nauttia kyydistä.

keskiviikko 17. elokuuta 2022

Loistavan Tottelemattomat-rikoskirjan tarina jatkuu yhtä huumaavasti Kunniattomissa



 Joona Keskitalo: Kunniattomat. 442 sivua, Bazar.

Maailmanluokan rikoskirjallisuutta. Sitä oli Joona Keskitalon vuosi sitten ilmestynyt esikoinen Tottelemattomat. Neljän jo koululaisina tutustuneen nuoren miehen ajautuminen helpon rahan houkuttelemina yhä kovempien rikosten tielle oli kerronnallisesti vimmainen ja juonenkuljetukseltaan monien käänteiden ilotulitus. Keskitalo hyödynsi nerokkaasti tynnyrijutun ja Jari Aarnion tapausta uudistaessaan suomalaista rikoskirjallisuutta suuntaan, joka kestää vertailun mihin tahansa maailmanmenestykseen.

Juuri ilmestynyt Kunniattomat jatkaa tarinaa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Mennään ajassa vuosia taaksepäin. Bitcoinin arvo on romahtanut, ja Jonaksen ja Peten ammattirikollisille täysin tietoturvattuja puhelimia tarjonnut bisnes karilla. Kaksikko elää Espanjassa kurjissa oloissa lakia paossa. Petellä on myös perhe, edellisestä romaanista tuttu Lara avovaimona ja pieni tytär Leona.

Pohjalta kuitenkin noustaan, kun virtuaalivaluutan arvo jälleen lähtee nousuun ja Jonas ja Pete luovat suhteet kokaainia Paraguaysta Espanjaan salakuljettavaan galicialaisryhmään jota johtaa arvaamaton Alvaro. Pedantti Jonas tähtää kuitenkin aina vain korkeammalle. Alkaa upeasti sommiteltu petosten ja harhautusten kierre. Makean elämän ja helpon rahan tavoittelu edellyttää monimutkaisia jäjestelyjä ja kaiken lojaalisuuden heittämistä nurkkaan lähipiirinkin osalta.

Keskitalon kehittämä tarina on suuren luokan rikoskirjallisuutta. Suorastaan hengästyttävät juonenkäänteet ovat kaikessa kekseliäisyydessään ja monimutkaisuudessaan nopeita ja älykkäitä. Nyt ei jaaritella. Keskitalo heittää henkilöitään ja lukijan koko ajan uusiin ja vaikeasti ennakoitaviin tilanteisiin.

Rikollisen elämän valtapelin kuvauksessa Keskitalo yltää lajin kaikkien aikojen huippujen tasolle ja jopa ylittää ne. Tarinan imu on hirmuinen, kieli luistaa, dialogi svengaa ja henkilökuvaus on oivaltavaa. Jonas, Pete, Lara sekä tarinaan myöhemmin tulevat Derry ja edellisestä romaanista tuttu Max ovat aitoja persoonia heikkouksineen, joskin myös vähine hyveineen.

Tarinassa seurataan vähemmän tunnettua Paraguaysta Espanjan kautta Eurooppaan suuntautuvaa huumeiden salakuljetusta. Juonenkäänteet vievät yhden keskushenkilön Paraguayssa sijaitsevaan Tacumbún vankilaan, jossa vankien pohjakerros elää jätteitä tonkien ja yläluokka viettää luksuselämää.

Kunniattomat on trilogian keskimmäinen osa. Lyhyissä väliluvuissa yksi teossarjan keskushenkilöistä kertoo tarinaansa toimittajalle vuonna 2021. Niissä Joona Keskitalo pohjustaa ensi vuonna ilmestyvää trilogian päätöstä. Haastattelun antaminen liittyy johonkin suunnitelmaan ja ehkä kostoon, jolla Kunniattomien viimeisten käänteiden jälkeen on hyvät perustelut.

Entä miten käy keskushahmoista+ toiselle, joka on noussut alamaailman kuninkaaksi? Se selviää vasta vuoden kuluttua, mutta jo nyt on varmaa, että Joona Keskitalon Tottelemattomat-sarja on klassikko jo syntyessään ja Keskitalo itse yksi kaikkien aikojen tulokkaista suomalaisessa rikoskirjallisuudessa. On uskomatonta, millä varmuudella kolmikymppinen tähän asti duunariammatteja tehnyt Keskitalo tarinaansa kutoo.

keskiviikko 3. elokuuta 2022

Huikeaa jännitystä ihmiskaupasta yhdeksännessä Ewert Grens -dekkarissa



Anders Roslund: Mistä tunnet sä ystävän (Litapåmig). Suomentanut Annamari Typpö. 458 sivua, WSOY.

Anders Roslund näyttää rikosromaanin kirjoittamisen mallia yhdeksännessä Edward Grens -dekkarissa. Näin yhdistetään merkittävä yhteiskunnallinen aihe ja henkeä salpaava jännitys mestarin lailla. Sen Roslund teki jo viidessä yhteisessä Börge Hellströmin kanssa kirjoittamassaan dekkarissa, jotka ovat parasta pohjoismaista rikoskirjallisuutta. Niissä kaksikko otti kantaa muun muassa kuolemanrangaistukseen, jengirikollisuuteen ja ihmiskauppaan.

Mistä tunnet sä ystävän on jatko-osa Roslundin ja Hellströmin toiselle dekkarille Lokero 21 vuodelta 2005. Se kertoi juuri Ruotsiin seksiorjuuteen pakotetuista liettualaisnaisista. Grensin silloin tekemän virheen takia ihmiskauppa on saanut jatkua ja muuttua entistäkin raaemmaksi. Kun naiset on viimeistään 24-vuotiaina kulutettu loppuun, he kelpaavat vielä elinkauppiaiden saaliiksi. Toimivasta munuaisesta maksetaan pimeillä markkinoilla kovaa hintaa, josta luovuttaja saa "velastaan" vapautuakseen murto-osan.

Edward Grens on ruotsalaisista dekkarihenkilöistä ehkä kaikkein omaperäisin ja omalaatuisin. Ihmisenä täysin mahdoton, mutta myös työhön liittyvissä ratkaisuissaan joskus holtiton. Lokero 21:ssä hän tuhosi todisteet rikollisliigasta, koska sen johtaja oli hänen poliisitoverinsa, jonka vaimoa Grens halusi suojella. Mutta liigalla oli toinenkin johtaja. Ei ole suuri juonipaljastus, että se oli ja on juuri kyseisen poliisin vaimo Lena Nordwall, johon tunteensa aina visusti kätkenyt Edward Grens on rakastunut.

Nordwallin ja Grensin kissa ja hiiri -leikki on pirullisen taitavasti ja jännittävästi kirjoitettu. Ensin toinen jahtaa toista ja sitten osat vaihtuvat. Teoksen loppu on enemmän rutiinia, kun monista aiemmista osista tuttu entinen rikosliigoihin soluttautuja Piet Hoffman astuu näyttämölle.

Roslund kuvaa kylmäävästi ihmiskaupan mekanismeja ja ihmisten äärimmäistä hyväksikäyttöä. Hellströmin kuoleman jälkeen hän oli parin kirjan verran hieman hukassa, mutta kahdessa uusimmassa Roslund on jälleen osoittanut, mikä merkitys sillä on, kirjoittaako jännitystä vain jännityksen vuoksi vai onko kirjoittajalla jotain sanottavaakin.

Vain se tuntuu hieman hassulta ja keinotekoiselta, että Lokero 21 on todellakin vuodelta 2005 ja nyt 2022 sen tapahtumista on muka vain pari vuotta. Tämä on kuitenkin mitätön yksityiskohta. Roslund jatkaa ansiokkaasti sitä ruotsalaisen vahvasti yhteiskunnallisen dekkarin perinnettä, joka useimmilta kirjailijoilta on ollut hiipumaan päin.

maanantai 1. elokuuta 2022

Ensin Ruotsin valloittanut suomalaisdekkari on harmillisen tavanomainen



Nilla Kjellsdotter: Kivipuiston tyttö (Flickan i Stenparken). Suomentanut Anna Heroja. 351 sivua, Gummerus.

Oravaisissa asuvan Nilla Kjellsdotterin toisen dekkarin Kivipuiston tytön tie Suomen markkinoille ei ole tavanomaisin. Hänen esikoisdekkarinsa I rättvisas blod on julkaistu Ruotsissa, jonka jälkeen hän solmi perinteisen ja ison ruotsalaiskustantajan kanssa sopimuksen kolmesta Vaasaan ja sen lähiseudulle sijoittuvasta Mija Wadö -dekkarista. Niistä ensimmäinen, Kivipuiston tyttö, ilmestyi suomennoksena heinäkuussa.

Kun kirjailija on tehnyt ensin läpimurron erittäin kilpailluilla ruotsalaismarkkinoilla, odotukset ja uteliaisuus ovat tapissa: nyt on luvassa jotain erityisen kiinnostavaa. Odotukset eivät kuitenkaan täysin täyty. Kivipuiston tyttö on ihan hyvä rikosromaani, mutta valitettavasti kovin tavanomainen pohjoismainen nykydekkari. 

Tuntuu, että nykyään joka toinen rikosromaanien päähenkilö on poliisina huipputaitava, mutta ihmissuhdetaidoiltaan toivoton työnarkomaani. Niin on myös parisuhdetta toivova, mutta itse sen mahdollisuudet tärvelevä Mija Wadö. Hänen ongelmansa saavat kyllä uskottavan selityksen teoksen lopussa, mutta sitä ennen kirjassa on päähenkilön kuvauksen osalta väljähtänyt maku. Myös epäpätevä ja epämiellyttävä poliisipomo Elof Wallin on kliseinen hahmo. Koko muu poliisijoukko jää hahmottomiksi.

Kivipuiston tyttö on henkitoreissaan Oravaisten kivipuistoon raahautuva teinityttö, joka on paennut jotain ja jostain lumipyryssä ja pakkasessa. Kesken tapauksen tutkinnan oikeastaan lomalla oleva Mija Wadö tempautuu selvittämään diabetestutkija David Heseliuksen murhaa tämän loistohuvilalla. David on veljensä Kristerin kanssa ollut lähellä diabeteksen arvoituksen ratkaisemista, ja nyt Krister on puolestaan kadonnut.

On selvää, että tapaukset liittyvät yhteen. Mutta miten, se on Kivipuiston tytön juju. Alun moitteista huolimatta Kjellsdotter kuljettaa tarinaa taitavasti ja pitää lukijan hyvin otteessaan. Tytön arvoitus jää pitkäksi aikaa taka-alalle, kun vauraiden Heseliusten salaisuudet kolisevat kaapista ulos.

Kun on lankojen solmimisen aika, on selvää, että Kjellsdotter on kutonut todella pirullisen tarinan. Kaiken takaa paljastuu häijy ja iljettävä kuvio, joka toisaalta saa tarinan uskottavuuden natisemaan liitoksistaan. Jutun varsinainen roisto, lasten hyväksikäyttäjä, on perheellinen mies. Olisiko hän todella pystynyt salaamaan taipumuksensa perheeltään vuosikausia?

Nilla Kjellsdotter käyttää myös nykydekkareissa yleistä kerronnan nykyhetken katkaisevaa takaumarakennetta. Ja hyvin käyttääkin. Tällä kertaa "kertojana" ei ole suurta suunnitelmaa hautova murhaaja vaan "Silloin"-luvuissa keritään kouraisevasti erästä hyväksikäyttötapausta. 

Kivipuiston tytön erikoisteema on ykköstyypin diabetes, jolloin Kjellsdotter kuvaa arvatenkin oman perheensä kokemuksia ja kauhun hetkiä kutsumattomasta vieraasta, joka voi viedä hengen.

Kivipuiston tyttö jättää siis ristiriitaisen olon. Nilla Kjellsdotterilla on matkaa ihailemiensa ruotsalaisten dekkarikuningattarien tasolle, mutta ei kuitenkaan hirveästi. Kun Mija Wadön henkilön arvoitus on ratkaistu ensimmäisessä Murhia Pohjanmaalla -sarjan teoksessa, jatkolta voidaan odottaa enemmän. Ehkä silloin myös muut poliisit saavat lihaa ympärilleen. Miksi esimerkiksi Mijan yleensä huomiota herättämätön kollega Anya Appel on äkkiä ajanut päänsä kaljuksi?