Tuomo Pirttimaa: Hete. 265 sivua, Johnny Kniga.
Autiotalon pihalla jossain pohjoisessa on kuollut mies, mies henkitoreissaan ja korppi. Keitä he ovat? Mitä on tapahtunut? Ja miksi?
Pysäyttävän alkukuvan jälkeen toimittaja Tuomo Pirttimaa ottaa askeleita taaksepäin tiukassa esikoisromaanissaan Hete. Tirri ja Tomi valmistautunut asekaupan ryöstöön. Martti lähtee Utsingin kanssa salakaatamaan karhua vaikka ei kiinnostaisi. Krooninen kipupotilas Anja varastaa tympeän lääkärin auton ja lähtee kohti pohjoista ilman päämäärää.
Tirrin ja Tomin piilopaikakseen valitsemassa autiotalossa he kohtaavat. Sinne vanhaan kotitaloonsa on saapunut myös maallikkosaarnaaja Arvi, joka on saanut tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Yhden pinna katkeaa ja haulikon molemmat piiput tyhjenevät. Osa jää siis tantereella, toiset jatkavat matkaa tuntemattomaan tulevaisuuteen.
Tuomo Pirttimaa kirjoittaa upealla kielellä karheista ihmisistä ja kovista asioista. Keskushenkilöksi nousee Tirri, joka muuttui lyhyessä ajassa koulun kympin tytöstä tytöksi, joka vetää kympillä miehiltä käteen auton takapenkillä.
Tirrin tarina kuoriutuu kerros kerrokselta kuin sipuli: maailmaa maistanutta tyttöä palautetaan oikeaan uskoon kotitalon vintillä kahden saarnaajan, isän ja pojan, voimin. Miehet saarnaavat toistensa synnit anteeksi, mutta Tirrin kohdalla armoa ei tunneta.
Uskonnollinen väkivalta on romaanin teemoista päällimmäisin, mutta väkivallaksi Pirttimaa tuntuu laskevan myös välinpitämättömyyden sekä kanssaihmisistä että yhteisestä luonnosta. Jälkimmäisestä syntyy myös romaanin dramaattinen käänne.
Heteessä tehdään paljon rikoksia ja heilutaan aseiden kanssa, mutta mikään dekkari se ei ole. Rankkojen tapahtumien ja hienovaraisen kielellisen kuvauksen ristisiitoksesta syntyy vangitseva romaani. Siinä on rajaseutukuvausten kohtalonomaisuutta ja hienoa henkilökuvausta. Kun nämä eloon jäävät desperadot jättävät autiotalon, heille toivoo onnea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti