torstai 30. syyskuuta 2021

Tarina hukkuu kiireeseen ja melskeeseen Remeksen uusimmassa



 Ilkka Remes: Lohikäärmeen isku. 428 sivua, WSOY.

Siitä on jo aika kauan kun Ilkka Remeksen aina syyskuussa ilmestyvä trilleri oli kotimaisen dekkarivuoden huippu. Uudet tekijät tulivat rinnalle ja menivät samantien ohi vuosia sitten.

Syksyn 2021 uutuus Lohikäärmeen isku vahvistaa kuvaa, että Remes on enää entinen mestari. Teoksen ainekset on totutusti poimittu kansainvälisen politiikan uusimmista käänteistä ja istutettu Suomessa huipentuvaan uhkaan. Ennen niistä syntyi kihelmöivää jännitystä jota lukiessa saattoi vain ihailla Remeksen kykyä olla niin tiukasti kiinni siinä, mitä tapahtuu juuri nyt ja jopa ennakoida tulevaa.

Lohikäärmeen iskussa aineksia on valtavasti: Kiinan Wuhanissa tehdyt laboratoriokokeet, joiden tulosten salassa pitämiseksi ollaan valmiita tappamaan, uiguurit, Kiinan nouseva asema yleensä, Venäjän presidentti ja häntä vastaan Englannista käsin taisteleva oligarkki, hermomyrkyt sekä Suomen kireä demaripääministeri ja hänen irakilaistaustainen erityisavustajansa, joka on oikeasti suurvallan vakooja.

Aineksia on paljon, henkilöitä vielä enemmän ja kaikkein eniten Lohikäärmeen iskussa on taukoamatonta toimintaa. Hosumista ja melskettä on niin paljon, että se hukuttaa tarinan suurvallan joutumisesta kiristyksen kohteeksi. 

Henkilöistähän Remeksen kohdalla ei kannata sanoa mitään. He ovat yhtä tönkköjä kuin aina ennenkin, mutta ei se alkuaikojen hyvissä kirjoissa häirinnyt, kun jännityksen kehittely oli niissä niin hyvää.

keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Jari Tervo pyyhkii pölyt suurmies Agricolasta



 Jari Tervo: Pääskyt talvehtivat järven pohjassa. 456 sivua, Otava.

Hauska, huikea, härski, hulvaton. Tätäkin kaikkea on Jari Tervon romaani Mikael Agricolasta (noin 1510 - 9.4.1557)  ja muutamasta muusta 1500-luvun suurmiehestä. Suurmiehiä, ihmisinä pieniä olivat Agricolan elämän varsitielle osuneista ne suurimmat, kuningas Kustaa Vaasa ja tsaari Iivana Julma.

Eikä varma omista pyrinnöistään ole myöskään pitkänimisen romaanin päähenkilö. Luoda nyt kieli jota ei ole kansalle joka ei osaa lukea.

Tervo kuljettaa Agricolaa tämän tunnettujen vaiheiden kautta Pernajan Torsbyn kylästä Wittenbergiin Martti Lutherin oppilaaksi ja sitten Turusta Moskovaan Kustaa Vaasan lähettämänä rauhanneuvotteluihin tsaari Iivanan kanssa. Paluumatkalla hän kuoli Uudenkirkon pitäjässä Karjalan kannaksella. 

Agricola on "Suomen kirjakielen isä" ja hän jätti jälkeensä mittavan kirjallisen tuotannon. Näistä ponnistuksista Tervo kertoo vain sen, mistä Agricolan innostus suomen kieleen hänen mielestään sai alkunsa. Kiitos kuuluu Olof-isän piika Malinille, joka toraili ukkonsa Vaiva-Sturen kanssa. Malinin haukkumasanoja noin 11-vuotias Olofinpoika merkitsi muistiin hiilellä laudankappaleille: hölttäperse, cianvittu, lemuhenki, lustitarha, lipilaari...

Ennen kuin kirjat on kirjoitettu, Luther anoo Kustaa Vaasalta suosiota suomenkielisen Biblian kustantamiseen. Kun kirjat on kirjoitettu, Agricola lähtee haluttomana viimeiselle matkalleen, koska se on kuninkaan tahto. Välivaiheen Tervo jättää romaanissaan väliin.

Puitteet ovat oikeasta elämästä, mutta niiden sisällä Tervo heittää huikeita tarinoita toisensa perään. Pääskyt talvehtivat järven pohjassa on romaani ja kirjailijalla vapaus kirjailla omiaan. Romaani on mehevien juttujen kokoelma, jossa painottuvat hengenmiesten ruumiilliset nautinnot itsesaastutuksesta herkkujen mässäilyyn ja hyvien juomien kallisteluun.

Romaanin Wittenberg-osuus on kuin vanhan ajan seikkailukirjasta. Agricola ja hänen lapsuudentoverinsa Petrus, Malinin ja Vaiva-Sturen poika, mutta oikeasti Agricolan velipuoli, kohtaavat rosvoja ja harhailevat tiettömillä taipaleilla etsiytyiessään Torgauhun, jossa tohtori Hieronymus Döring voisi parantaa Agricolan kaatuvatautisuudesta. Parantaja päätyy lopulta roviolle, kuten myös Paavin murhaajaksi itsensä paljastava rouva Müller, kaksikon vuokraemäntä. Suomalaiskaksikko pääsee pakenemaan paikalta takaisin Tohtori Martin pakeille Wittenbergiin.

Usko ja taikausko kilvoittelevat ihmisten mielissä. Ruotsin itämaassakin palvotaan rinnakkain vanhoja jumalia ja uutta, koska molemmille on aikansa ja paikkansa.

Tarkoituksellista tai ei, Pääskyistä voi lukea myös Tervon kommentaareja nykyajan ilmiöihin. Rauhanneuvottelut Moskovan Kremlissä tuntuvat rinnastavan Iivanan Venäjän nykyiseen tsaariin Putiniin.

Vihapuhe osattiin 1500-luvullakin. Luther ja Englannin kuningas Henrik Kahdeksas solvaavat toisiaan enemmän kuin yhteen twiittiketjuun ikinä mahtuu. Sika, tomppeli, emävalehtelija, ovat suuren uskonpuhdistajan luonnehdintoja kuninkaasta. Myrkkykäärme, helvetin alimman suolenpoimun ahnas susi, paskamieli ja saastekieli, puolestaan Henrikin näkemys Lutherista.

Kaikkia Jari Tervon kirjoja en ole saanut luetuksi loppuun. Kielellinen ja kerronnallinen kikkailu ovat niissä tuntuneet itsetarkoituksellisilta. Pääskyissä kaikki on tasapainossa. Kerronta on tervomaista tavalla, joka  vain lisää sen nautittavuutta. Ihan kuin hän tavoittaisi groteskin ajan ja monien groteskeiksi muuttuvien hahmojen olemuksen asettamalla sanansa juuri näin. Historia herää henkiin - no, ainakin Tervon versio historian eräistä vaiheista, jotka ovat tavattioman merkityksellisiä juuri meille suomalaisille.



lauantai 11. syyskuuta 2021

Max Seeck teki sen taas: Kauna on nerokas jännitysromaani koko ajan uusiutuvalta bestselleristiltä


 

Max Seeck: Kauna. 430 sivua, Tammi.

Max Seeckin kolmas Jessica Niemi -jännäri siirtää päähenkilönsä pitkäksi ajaksi sivuosaan ja nostaa arvoituksellisen murhan päätutkijaksi tämän kollegan Jusuf Pepplen, ensi kertaa urallaan. Jusuf saa tilaisuuden, koska Jessica on virkavapaalla.

Kauna alkaa suljetun huoneen mysteerinä ja etenee siitä vaikka mihin. Seeck annostelee arvoituksia, jännitystä, moniulotteisia henkilökuvia ja menneisyydestä tulevia traumoja kirurgisen tarkasti. Teoksen kiinnostavuus ei herpaannu hetkeksikään. 

Näin toimii kirjailija, joka on yltänyt New York Timesin bestseller-listalle. Tiukka ammattitaito voisi johtaa myös mekaaniseen, itseään toistavaan ja kylmään lopputulokseen, mutta Max Seeckin nyt kolmiosaiseksi kasvaneessa sarjassa on sielu mukana. Jusuf, Jessica ja muut poliisit ovat henkilöitä, joista lukija välittää, ja Seeckin kerronnallinen nerokkuus on kansainvälistä huipputasoa.

Kauna alkaa menestyneen teollisuusmies Eliel Zetterborgin murhasta yhtiön 50-vuotispäivänä. Lukitun huoneen arvoituksessa ollaan, koska Zetterborgin asunnossa on hälytyslaitteet ja niiden osalta kaikki kunnossa. Kenenkään ei olisi siis pitänyt päästä sisään iskemään häntä veitsellä sydämeen. Poliisin lähtökohtana on vain äänite Zetterborgin viimeisillä voimillaan soittamasta hätäpuhelusta, jossa hän on sanonut yhden sanan: Kianto.

Epäiltyjä riittää, sillä Zetterborg on vihattu mies. Hän on aiemmin päivällä ilmoittanut RealEst-yhtiön lakkauttavan Kouvolan tehtaan ja 3000 työpaikkaa. Epäilyksiä herättävät myös Zetterborgin huikentelevainen rikas poika Axel ja Karhu-ryhmästä aikoinaan potkut saanut henkivartija ja autonkuljettaja Joonas Lamberg. Kaikilla lähempään tutkintaan otetuilla on kuitenkin alibi

Tutkinnanjohtajana kokemattoman Jusufin paine kasvaa ja hän saa houkuteltua Jessican ensin katsomaan juttua ja sitten täysillä mukaan.

Kaunassa saatetaan myös loppuun edellisessä kirjassa Pahan verkko auki jäänyt rituaalimurhien sarja, jossa Jessica törmäsi jouluaattona poltettuun ruumiiseen. Tämä sivupolku jää Kaunassa hieman irralliseksi, mutta mahdollistaa Seeckin osoittaa taitonsa toiminnan ja psykologisen jännityksen kuvaajana. Henkeä salpaavassa jaksossa Jusuf joutuu miettimään, onko Jessican pelastuskeikalle mukaan lähtevä Lamberg oikealla asialla vai houkutellut hänet ansaan.

Takaumissa mennään kaunan alkujuurille. 30 vuotta sitten Zetterborgin järjestämällä metsästysretkellä sekä ukot että heidän myöhäisteinipoikansa kukkoilivat yhden, sen epävarmimman, kauniille tyttöystävälle. Viinanhuuruisen reissun seuraukset olivat traagiset.

Kuka kantoi kaunaa ja kenelle? Moni monelle, mutta kirjan loppuun Seeck on varannut monta yllätyskäännettä siitä, kenen kauna oli riittävän suurta murhan polttoaineeksi.

Max Seeck on tavoitellut ensikirjastaan Hammurabin enkelit asti kansainvälistä menestystä. Ilkkaremes-tyylisillä toimintaromaaneilla sitä ei tullut, joten hän otti rohkeasti uuden suunnan neljännessä kirjassaan Uskollinen lukija . Se on sekoitus poliisiromaania, hieman mystisiä aineksia ja vahvaa henkilökuvausta. Taso on ollut huikea, mutta Kaunalla Seeck ylittää jälleen itsensä. Se voi hyvinkin olla ei vain Suomen vaan koko Pohjolan tämän vuoden paras rikosromaani.

maanantai 6. syyskuuta 2021

Taina Haahdin korona-ajan rikosromaani luotaa laitonta jätebisnestä


 

Taina Haahti: Bulvaani. 390 sivua, CrimeTime.

Taina Haahdin Mara Nuutinen -sarjan kolmas osa Bulvaani on malliesimerkki siitä, miten juuri rikosromaani voi reagoida uusiin asioihin nopeasti ja valottaa epäkohtia, joista emme muuten tiedä mitään. Koronan lisäksi viime vuoden syksyyn sijoittuvassa dekkarissa eletään Hongkongin demokratialiikkeen loppuhetkiä. Kiinan murskaava ote on jo käytännössä tukahduttanut sen vapauden, jota Britannian entisen siirtokunnan asukkaat elivät.

En ole lukenur Taina Haahdin aiempia kirjoja. Päähenkilö Marita Nuutinen on aiemmin toiminut freelance-toimittajana ja ollut mukana sijoittajaviestinnässä. Nyt hän on koeajalla KRP:n talousrikosyksikön tutkijana, mutta menneisyys muistuttelee olemassaolostaan.

KRP:ssä Mara kiinnostuu Purkuleka-nimisestä yhtiöstä. Sen myötä päädytään Viron kautta Hongkongiin ja globaalin jätebisneksen jäljille. Kun Kiina on sulkenut rajansa eurooppalaisilta jätteiltä ja sääntelyä Euroopassa on kiristetty, on apajille ilmestynyt järjestäytynyt rikollisuus. Laillisiksi naamioidut jätteet dumpataan surutta kehitysmaiden luontoon ja kaatopaikoille käsittelylaitosen sijaan. Toiminnan kannattavuus on ohittamassa huumekaupan.

Vaikka Kiina on kieltänyt jätteiden tuonnin, ovat sen viranomaiset mukana laittomassa bisneksessä. Näin ainakin vahvasti epäillään Hongkongissa toimivassa ympäristöjärjestössä, jonka yksi tutkija katoaa jäljettömiin tutkimusmatkalla Malesiassa. Myös järjestön muut työntekijät huomaavat olevansa ahtaalla maan uusissa oloissa, joissa valvonta ulottuu kaikkialle eikä viranomaisiin voi luottaa.

Myös Suomessa Mara Nuutinen on sohaissut jotain, joka vie hänet vaaraan. Kotikaupunki Keravan pimeä syksy muuttuu leppoisasta asemakaupungista pelottavaksi paikaksi.

Enpä olisi ilman Bulvaania tullut ajatelleeksikaan, mitä kaikkia vaikutuksia koronapandemialla on. Meillä Suomessa vähitellen helpottavat rajoitukset ovat ärsyttäneet. Indonesiassa korona on elämän ja kuoleman kysymys muutenkin kuin terveysturvallisuuden kautta. Haahti kuvaa vavahduttavasti valtavaa kaatopaikkaa, jolta jopa 20000 ihmistä etsii mitä tahansa myytäväksi kelpaavaa henkensä pitimeksi. Korona kuitenkin sulki monien keräyslaitosten ovet eikä jätteille enää ole ostajaa.

Vaikutus on kahtalainen: ihmiset kurjistuvat entisestään ja jätevuori kasvaa koko ajan suuremmaksi uhaten romahtaa sen juurella olevan hökkelikylän päälle. Maa ja vesi ovat saastuneet. Muovin käyttöä pitäisi vähentää, mutta näissä oloissa puhdasta vettä saa vain muovipulloissa.

Bulvaani on vakuuttava kertomakirjallisuuden muotoon puettu raportti maailman epäkohdista. Harmi, että siinä ei oikein ole kerronnallista imua ja sivuja on aivan liikaa. Aiempia osia lukemattomalle viittaukset Mara Nuutisen menneisyyteen jäävät hämäriksi ja tarina etenee hitaasti ennen kuin Mara ja KRP:n rikostutkija Säverinen pääsevät Hongkongiin, jolloin tarinaan tulee eloa.

Niin moni dekkari kaipaisi tiukempaa kustannustoimittajan kättä. Niin Bulvaanikin.

Kirjan vaikuttavasta kannesta pisteet Jussi Jääskeläiselle.

keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Camilla Greben pysäyttävässä uutuusromaanissa kysytään, kuinka hyvin läheisimmänkin voi oikeastaan tuntea


 

Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva (Alla ljuger). Suomentanut Sari Kumpulainen. 415 sivua, Gummerus.

Camilla Grebe on tämän hetken palkituin pohjoismainen rikoskirjailija. Sekä Lemmikki että viime vuonna ilmestynyt Varjokuvat sai Pohjoismaiden parhaan rikosromaanin palkinnon. Ne olivat luonnollisesti myös Ruotsin dekkariakatemian palkitsemia teoksia.

Grebe on teoksillaan etääntynyt yhä kauemmaksi siitä, mikä mielletään dekkariksi ja laajentanut rikosromaanin rajoja lähemmäs mitä tahansa kaunokirjallisuutta. Rikos toimii kuitenkin hyvänä kehyksenä naisvihan käsittelylle niin kuin Varjokuvissa tai perheongelmien ja piilevän rasismin pohdinnoille kuten juuri ilmestyneessä teoksessa Veteen piirretty viiva.

Veteen piirretyssä viivassa kantaruotsalainen Maria joutuu keskelle painajaista, kun hänen ranskalaisen, mutta marokkolaistaustaisen miehensä Samirin tytär Yasmin katoaa. Hänen uskotaan tehneen itsemurhan, mutta pian siirrytään murhatutkintaan, jossa pääepäilty on Samir.

Kirja alkaa vuoden 2000 joulukuussa. Ruotsissa on käyty keskustelua niin sanotuista kunniamurhista ja sellaisena aletaan Yasmininkin tapausta pitää, vaikka ruumista ei löydy. Samir on täysin maallistunut muslimi, mutta nyt hänen käytöstään aletaan perata tiheällä kammalla. Onko hän sittenkin pinnan alla uskonkiihkoilija?

Camilla Grebe vie tarinaa taitavaan tyyliinsä moniin suuntiin. Maria punnitsee tunteitaan hankalaksi muuttunutta bonuslastaan kohtaan. Voiko häntä rakastaa likikään samalla tavalla kuin omaa lasta Vincentiä, 10-vuotiasta Down-lasta.

"Ehkä vain oma äiti ja isä kykenee rakastamaan murrosikäistä joka hetki. Ehkä pitää olla samaa lihaa ja verta, jotta jaksaa suhtautua oikutteluun ja leväperäisyyteen kärsivällisesti", Maria pohtii Yasminin katomisen jälkeen. 18.-vuotias Yasmin oli "vastuuton, impulsiivinen ja suunnattoman naiivi ja aiheutti jatkuvasti huolta".

Kun epäilykset kohdistuvat Samiriin, Maria alkaa nähdä hänessä yhä enemmän syyllisyyttä tukevia puolia. Kuinka hyvin hän oikeastaan tunsi miestään? Epäilyjä ruokkii myös lähipiiri, joka muistuttaa Samirin muslimitaustasta.

Kertojina kirjassa vuonna 2000 ovat Marian lisäksi Yasmin itse ja Vincent. Teoksen alkuperäisen nimen mukaan kaikki valehtelevat.

Puolivälissä hypätään ajassa 20 vuotta eteenpäin ja kertojaksi siirtyy empaattinen poliisi Gunnar, joka oli mukana jutun tutkinnassa alusta asti, mutta katosi sitten jonnekin.

Gunnar on jotain tyhjyyttä sisällään pakonomaisella seksillä täyttävä hieno hahmo, jonka taustaa Grebe avaa vähitellen. Gunnar on niin sitoutumiskammoinen, ettei halua nukkua yhdessä runsaiden seksikumppaneidensa kanssa vaan lähettää heidät ystävällisesti mutta päättäväisesti omiin koteihinsa.

20 vuotta Yasminin katoamisesta juttu liikahtaa eteenpäin ja totuus alkaa paljastua. Rikosjuonenkin tasolla Camilla Grebe on jälleen kehittänyt pökerryttävän taitavan käänteen. Jännityskirjailijana hän on lähes omaa luokkaansa, mutta tässä intensiivisessä tarinassa on niin paljon muutakin.

Teoksen heikkous on, että siinä on yksi valhe liikaa. Se vie Marian hahmon liikaa uskottavuuden tuolle puolelle. Tämä virhe veisi Veteen piirretyltä viivalta yhden tähden, jos sellaisia olisi jaossa.