Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva (Alla ljuger). Suomentanut Sari Kumpulainen. 415 sivua, Gummerus.
Camilla Grebe on tämän hetken palkituin pohjoismainen rikoskirjailija. Sekä Lemmikki että viime vuonna ilmestynyt Varjokuvat sai Pohjoismaiden parhaan rikosromaanin palkinnon. Ne olivat luonnollisesti myös Ruotsin dekkariakatemian palkitsemia teoksia.
Grebe on teoksillaan etääntynyt yhä kauemmaksi siitä, mikä mielletään dekkariksi ja laajentanut rikosromaanin rajoja lähemmäs mitä tahansa kaunokirjallisuutta. Rikos toimii kuitenkin hyvänä kehyksenä naisvihan käsittelylle niin kuin Varjokuvissa tai perheongelmien ja piilevän rasismin pohdinnoille kuten juuri ilmestyneessä teoksessa Veteen piirretty viiva.
Veteen piirretyssä viivassa kantaruotsalainen Maria joutuu keskelle painajaista, kun hänen ranskalaisen, mutta marokkolaistaustaisen miehensä Samirin tytär Yasmin katoaa. Hänen uskotaan tehneen itsemurhan, mutta pian siirrytään murhatutkintaan, jossa pääepäilty on Samir.
Kirja alkaa vuoden 2000 joulukuussa. Ruotsissa on käyty keskustelua niin sanotuista kunniamurhista ja sellaisena aletaan Yasmininkin tapausta pitää, vaikka ruumista ei löydy. Samir on täysin maallistunut muslimi, mutta nyt hänen käytöstään aletaan perata tiheällä kammalla. Onko hän sittenkin pinnan alla uskonkiihkoilija?
Camilla Grebe vie tarinaa taitavaan tyyliinsä moniin suuntiin. Maria punnitsee tunteitaan hankalaksi muuttunutta bonuslastaan kohtaan. Voiko häntä rakastaa likikään samalla tavalla kuin omaa lasta Vincentiä, 10-vuotiasta Down-lasta.
"Ehkä vain oma äiti ja isä kykenee rakastamaan murrosikäistä joka hetki. Ehkä pitää olla samaa lihaa ja verta, jotta jaksaa suhtautua oikutteluun ja leväperäisyyteen kärsivällisesti", Maria pohtii Yasminin katomisen jälkeen. 18.-vuotias Yasmin oli "vastuuton, impulsiivinen ja suunnattoman naiivi ja aiheutti jatkuvasti huolta".
Kun epäilykset kohdistuvat Samiriin, Maria alkaa nähdä hänessä yhä enemmän syyllisyyttä tukevia puolia. Kuinka hyvin hän oikeastaan tunsi miestään? Epäilyjä ruokkii myös lähipiiri, joka muistuttaa Samirin muslimitaustasta.
Kertojina kirjassa vuonna 2000 ovat Marian lisäksi Yasmin itse ja Vincent. Teoksen alkuperäisen nimen mukaan kaikki valehtelevat.
Puolivälissä hypätään ajassa 20 vuotta eteenpäin ja kertojaksi siirtyy empaattinen poliisi Gunnar, joka oli mukana jutun tutkinnassa alusta asti, mutta katosi sitten jonnekin.
Gunnar on jotain tyhjyyttä sisällään pakonomaisella seksillä täyttävä hieno hahmo, jonka taustaa Grebe avaa vähitellen. Gunnar on niin sitoutumiskammoinen, ettei halua nukkua yhdessä runsaiden seksikumppaneidensa kanssa vaan lähettää heidät ystävällisesti mutta päättäväisesti omiin koteihinsa.
20 vuotta Yasminin katoamisesta juttu liikahtaa eteenpäin ja totuus alkaa paljastua. Rikosjuonenkin tasolla Camilla Grebe on jälleen kehittänyt pökerryttävän taitavan käänteen. Jännityskirjailijana hän on lähes omaa luokkaansa, mutta tässä intensiivisessä tarinassa on niin paljon muutakin.
Teoksen heikkous on, että siinä on yksi valhe liikaa. Se vie Marian hahmon liikaa uskottavuuden tuolle puolelle. Tämä virhe veisi Veteen piirretyltä viivalta yhden tähden, jos sellaisia olisi jaossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti