Antti Tuomainen: Hirvikaava. 303 sivua, Otava.
Antti Tuomainen on tehnyt suomalaiselle rikoskirjailijalle vielä harvinaisen kansainvälisen läpimurron jo aikaa sitten. Nyt edessä voi olla siirtyminen megasarjaan, kun viime vuonna ilmestyneestä Jäniskertoimesta suunnitellaan tosimielellä Hollywood-elokuvaa.
Vuonna 2016 ilmestyneestä romaanista Mies joka kuoli on puolestaan kuvattu tv-sarjaa Elisa viihteelle tänä kesänä Haminassa. Silläkin on aikanaan hyvät mahdollisuudet kansainväliseen myyntiin, onhan Tuomainen The Times -lehden mukaan "Euroopan hauskin kirjoittaja".
Tuomaisen humoristisissa jännityskirjoissa noustaan vielä korkeammalle asteelle elokuussa ilmestyneessä Jäniskertoimen jatko-osassa Hirvikaava. Kun jo Jäniskerroin oli täysosuma, niin miksi pitäisi kutsua Hirvikaavaa, joka on vielä hauskempi, vauhdikkaampi ja jännittävämpi?
Jäniskertoimessa ääritunnollinen ja tylsä vakuutusmatemaatikko Henri Koskinen peri seikkailupuiston ja massiivisen määrän ongelmia elämään suurpiirteisesti suhtautuneelta veljeltään Juhanilta. Hirvikaavan alussa selviää, ettei Juhani olekaan kuollut, vaan oli tehnyt katoamistempun paetakseen kovaotteisia velkojiaan.
Juhanin paluu ei ole kaikilta osin mieluisa yllätys SunMunFun -seikkailupuiston asiat juuri kuntoon saaneelle Henrille, koska veli osoittaa sinnikästä pyrkimystä takaisin sen johtotehtäviin.
Päänvaivaa aiheuttaa myös se, että tavarantoimittaja Suomen Leikin johto on vaihtunut. Uusi johto ei suostu myymään SunMunFunille sen kipeästi tarvitsemaa Hirvihyppy-nimistä laitetta, mutta yrittää pakkomyydä kohtuuttomaan ylihintaan täysin kelvottoman Krokotiilijuoksun.
Henri Koskinen joutuu nyt kolmen rintaman taisteluun. Yhtäällä ovat Suomen Leikkiä pyörittävät roistot, toisaalla puiston työntekijät, joiden päät Juhani on puhunut pyörryksiin suurilla lupauksillaan. Kolmas pyörä on yhtiökumppaniksi pyrkivä pääomasijoittaja Kuisma Lohi, jonka alaisuudessa puistoa ei johdettaisi samanlaisella antaumuksella ja lämmöllä kuin Henrin.
Vaikeasta yhtälöstä ei selvitä ilman uusia vaivalloisesti hävitettäviä ruumiita, mikä tuo paikalle vielä taidetta ihailevan Pentti Osmalan Helsingin poliisin järjestäytyneen rikollisuuden ja talousrikostutkintayksikön välisestä yhteistoimintajaostosta.
Pehmentävänä tekijänä Henri Koskisen elämässä suhde Laura Helantoon syvenee suhteen virallistamisen asteelle. Lauran ehdotukseen avoliitosta Henri vastaa näin:
"Sen perusteella mitä tiedän ja tunnen tällä hetkellä, voin heti sanoa että suhtaudun hankkeeseen äärimmäisen myönteisesti. Varsinaisen tarkemman aikataulun laatiminen ja päätöksestä ilmoittaminen on toinen asia. Olen kuitenkin valmis esittämään karkean arvion vaikka ihan välittömästi, jos näemme sen molemminpuolisesti hyödylliseksi."
Henri Koskinen on siis erittäin hykerryttävä hahmo Tuomaisen muutenkin muista poikkeavissa suomidekkareissa. Kirjailijan kerronta on ollut esikoisesta Tappaja, toivoakseni (2006) lähtien äkkiväärää ja yllättäville poluille johtavaa. Hirvikaavassa lause on hiottu viimeiseen asti tuottamaan nauruntyrskähdyksiä ja sydämen tykytyksiä, sillä Henrille ei voi toivoa kuin hyvää.
Lopussa langat solmitaan huipputyylikkäästi, mutta uusia pilvä on kasaantumassa taivaalle. Ensi vuonna ilmestyvässä trilogian päätöksessä luvassa on seikkailupuistosota. Aiemmin vain yksittäisiä romaaneja kirjoittanut Tuomainen on äitynyt ensimmäisessä jatko-osassaan sellaiseen lentoon, että jos meno paranee edelleen samaa tahtia, kurkotetaan huipennuksesa jo tähtiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti