Uuden vuoden paras kotimainen jännityskirja ilmestyy ehkä heti tänään - Aamos Hongan Punainen verkko vakuuttaa asiantuntemuksellaan ja pelottaa uhkakuvallaan

Aamos Honka: Punainen verkko. 489 sivua, Gummerus.

Ilmestyykö heti tänään vuoden 2025 ensimmäisenä päivänä koko vuoden paras kotimainen jännitysromaani? Ainakin esikoinen? Näin voi käydä, sillä Aamos Hongan Punainen verkko on melkoinen jysäri kansainvälisestä politiikasta ponnistavien trillerien ystäville. Vaikutus on vähän samanlainen kuin Helena Immosen Operaatio Punaisen ketun lukemisen jälkeen syksyllä 2020: nyt on Tapaus isolla T:llä.

Helena Immonen työskenteli puolustusvoimissa kirjoittaessaan asiantuntemusta huokuvan esikoisensa. Aamos Honka on nimimerkki. Nimimerkin syy on se, että Honka on työskennellyt yli kymmenen vuotta Suomen tiedustelumaailmassa, ja on nyt valtion palveluksessa. Suojelupoliisille tai armeijan tiedustelupalvelulle tai jollekin vastaavalle työtä tekevät eivät kirjoita omalla nimellään jännitysromaaneita siitä, mitä niiden sisällä tapahtuu. Tuskin kokenut ammattilainen silti mitään kiellettyjä salaisuuksia paljastaa. Sen sijaan hän valottaa todellista tiedusteluelämää prosesseineen ja tekniikoineen, kerrotaan teoksen loppusanoissa.

Hongalla tuntuu olevan missio, kaksikin.

Ensiksi hän kehottaa ottamaan tosissaan puheet kriiseihin varautumisesta ja riittävästä kotivarasta.

Toiseksi hänen mielestään Suomessa nähdään yksipuolisesti Venäjän muodostama uhka, kun katseen pitäisi suuntautua myös idemmäksi. Kiina on taloudellinen ja sotilaallinen valta, jolla on kyky ja myös halu heikentää lännen yhtenäisyyttä, kun maa valmistautuu jossain tulevaisuudessa hyökkäämään Taiwaniin. Ei kovinkaan kaukaa haettua, kun ajattelee, että edes Eurooppa ei pysty yhtenäisesti tuomitsemaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja tukemaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta maata.

Punaisessa verkossa Kiinan armeijan vähemmän tunnettu puolustushaara Strategiset Tukivoimat sekä tiedustelupalvelu MSS käyttävät hybridisodankäyntiä, sabotaasia ja salamurhia aiheuttaakseen epäluottamusta Yhdysvaltojen ja Euroopan välille, iskeäkseen Yhdysvaltojen ydinaseohjelmaan sekä tietojen varastamiseen. Lännessä leviävät valeuutiset Yhdysvaltojen vastaisen mielialan kasvusta, Suomessa maalitetaan Kiinan juonista perille päässyt tutkija.

Kun tietää, miten riippuvainen koko maailma on Kiinasta, ja miten Kiina käyttää strategisia yrityksiään mielipidevaikuttamiseen, on Hongan luoma näkymä huolestuttava ja pelottava.

Suomessa romaanin päähenkilöiksi nousevat sotilastiedustelun Janne Peura ja Supon Laura Vesterinen, joilla on aiemmin ollut sutinaa keskenään. Olennainen rooli on Hybridiosaamiskeskuksen johtajiin kuuluvalla Kimmo Toivosella, joka on joutunut kiinalaisten kiristyksen kohteeksi perinteisellä hunaja-ansalla.

Kiinassa romaanissa seurataan etenkin CIA:n myyrän Haon pakoa Wuhanista Pekingiin. Hao on kopioinut muistitikulle Kiinan salaisen suunnitelman, jolla se tekisi Yhdysvaltain ydinaseet toimintakyvyttömiksi. Mutta miten miten toimittaa tikku tuhannen kilometrin päähän orwellilaisessa yhteiskunnassa, jossa valvontakamerat, kasvojentunnistus ja elektroninen seuranta ovat kaikkialla.

Näistä aineksista Aamos Honka on luonut mahtavan todenmakuisen trillerin. Kirjoittajan tausta pistää uskomaan, että näin voisi oikeastikin tapahtua. Kaikella on täysin todellinen pohja, Honka kirjoittaakin sen loppusanoissa. Esimerkiksi nuorten suosiman kiinalaisen TikTokin käyttäminen mielipiteenmuokkaukseen länsimaissa on tosiasia, ja pian tekoälypohjaiset deepfake-videot saadaan niin aidon näköisiksi, ettei niitä erota väärennöksiksi. Esimakua tästä Honka tarjoaa romaanissaan.

Juuri kun alkaa tuntua, että Punainen verkko etenee Haon pakoa lukuun ottamatta liikaa työ- ja kokoushuoneissa, Honka kääntää uuden toiminnallisemman vaihteen ja lähettää Janne Peuran operaatioon Pekingiin. Tällöin hän nostaa esiin myös tiedustelutoiminnan raadollisuuden ystävienkin kesken. Jos romaanin alku on mennyt hämmästellessä, että tällaistakin voisi tapahtua, niin loppupuoliskolla saa jännittää ihan tosissaan.

Niin loistava alku kuin uudelle trillerivuodelle saatiinkin, ei Honka aivan yllä alussa mainitun Helena Immosen tasolle. Jälkeen hän jää henkilökuvauksessa. Immosen Kettu-sarja on niin viiltävä, koska päähenkilöt ovat aidoilta tuntuvia isiä ja äitejä. Hongalla on kiitettävää yritystä luoda omille henkilöilleen taustaa ja luonnetta, mutta he jäävät niiltä osin aika luonnosmaisiksi vain juonta palveleviksi hahmoiksi.

Pienistä mutinoista huolimatta voi sanoa, että Suomen trilleritaivaalle syttyi juuri uusi tähti. Eikä se tähän onneksi jää. Aatos Honka kirjoittaa, että seuraavan kirjan aihe ja runko ovat hänellä jo pitkälle mietittyjä.