Markku Ropponen: Kuhala ja alamaailmanpyörä. 362 sivua, Tammi.
Vuoden viimeinen kotimainen dekkari ilmestyy vähän hassusti ensimmäisenä arkipäivänä joulun jälkeen. Tänään julkaistava Kuhala ja alamaailmanpyörä on Markku Ropposen 22. Kuhala-dekkari ja kaikkiaan 34. teos. Ensimmäinen oli Pronssijuhlat vuonna 1990, eli kirja per vuosi -tahtiin on menty.
Kuhalat ovat tuottaneet ainakin itselleni suurta nautintoa viime vuosina. Aidon huumorin lisäksi on ollut mukava lukea itseäni ehkä vähän vanhemman miehen surkuhupaisista pyristelyistä, jotka ovat johtaneet yksityisetsivän vaaran paikkoihin, seikkailuihin ja ihanien neitosten seuraan.
Kuhala ja alamaailmanpyörä on kuitenkin pettymys. Nyt ei lähde, ei sitten millään.
Edellisen osan Kuhala ja hornankattila jälkeen Kuhala on ollut sydänleikkauksessa ja keskittyy entistä vankemmin olemaan eläkkeellä sekä viettämään laatuaikaa ihanan Päivin sekä vanhenevan Hipun seurassa. Ropposensa lukeneet tietävät, ettei siitä mitään tule. Kuhala tempautuu seikkailuihin arkisella reissulla kodinkoneliikkeeseen, josta yrittää turhaan lunastaa arpajaisissa voittamaansa lihashuoltovasaraa.
Joutilas mies lupautuu viemään hybridillään epätoivoisen naisen Peetlehemin kylään Sallaan. Menomatkalla pistäydytään hylätyssä huvipuistossa Lapinlahdella. Paluumatkalla Kuhala osallistuu Kainuussa tanssilavan avajaisiin, jossa kohtaa epäilyttävien tyyppien lisäksi Epätarkka-ampujasta tutun sisäministeri Sterling Ryskälän. Kotona vaikeuksia tuottaa kuolleen ihanan Anastasian kelvoton veli Arkadi.
Kuten on viime vuosina tullut useasti todettua, Kuhalat ovat enää etäisesti dekkareita. Dekkarikehys vain mahdollistaa monenlaiset seikkailut ja oudot tapahtumat yhdistettynä ikääntyvän miehen itsetutkiskeluun. Sarjan aiemmissa osissa on silti ollut tarina, jolla on alku, keskikohta ja loppu.
Alamaailmanpyörä menee pelkäksi haahuiluksi. Ropponen marssittaa kainuulaiselle tanssilavalle ehkä venäläisiä hämärämiehiä aseineen ja räjähteineen, mutta tästä juonilinjasta ei synny sen kummempaa. Teokselle nimen antaneessa lapinlahtelaisessa rapistuneessa maailmanpyörässä mahdollinen jännitysmomentti hoidetaan pois vasemmalla kädellä vähän niin kuin sillä mielellä, että pakollinen kohtaus palkkamurhaajan kanssa on saatava alta pois mahdollisimman nopeasti.
Ropposen yleensä niin hersyvä huumorikin jää tällä kertaa piippuun. Sitä edustavat vain henkilöiden hupaisat nimet kuten Hääppönen, Sulo-Kaino Turtiainen ja Nettovirta. Muutaman hymyn huulille nostaa koekuvausten asteelle ennättänyt tv-sarja, joka pohjautuu Kuhalan edellisessä osassa ilmestyneisiin muistelmiin.
Kuhala-sarja ei ole tähänkään asti edennyt jatkuvana voittokulkuna. Väsähtänyt ja entisiä kuvioita liikaa toistava, kirjoitin vuonna 2012 ilmestyneestä teoksesta Kuhala ja yöjuna. Uuden vaihteen Ropponen löysi vuonna 2016 ilmestyneessä osassa Kuhala ja isku Helsingissä, josta alkaen verbaalista ilotulitusta riitti viime vuoden Hornankattilaan saakka.
Onkohan Markku Ropponen haukannut liian suuren palan alkaessaan kirjoittaa kahta kirjaa vuodessa? Viime kesänä ilmestynyt Nuori Kuhala -sarjan ensimmäinen osa oli jo pettymys ja nyt tuli toinen perään.
* * *
Julkaisin blogissani tasan 50 kirjoitusta vuonna 2024. Niistä 36 oli uusien kotimaisten teosten, pääasiassa dekkarien, arvioita. Lisäksi nostin esiin aiemmin itselleni tuntemattomat Outi Hongiston ja Marko Immosen.
Yhteenvetona voisi todeta, että kovia täyosumia osui kohdalleni harmillisen vähän. Erityisen huolissaan pitää olla kotimaisten esikoisdekkarien vaatimattomasta tasosta. Kevätkauden kirjaluetteloiden perusteella ensi vuodesta on lupa odottaa parempaa ainakin esikoisten suhteen. Vuoden ensimmäinen kotimainen jännäri ilmestyy heti 2. tammikuuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti