Kale Puonti: Ilmiantaja. 333 sivua, Bazar 2026.
Jo monta vuotta on totuttu siihen, että uuden kotimaisen dekkarivuoden aloittaa entisen huumepoliisin Kale Puontin Pasilan myrkky -sarjan uusin osa. Nyt eletään alkusyksyä, kun Puontilta ilmestyi yhdeksäs kirja. Ilmiantaja ei kuulu Pasilan myrkkyyn, vaan on itsenäinen teos.
Ilmiantajan alussa Puonti kirjoittaa tarinan olevan fiktiivinen. "Kaikki mahdolliset yhtymäkohdat todellisuuteen ovat puhdasta sattumaa."
Tätä on vaikea uskoa. Ilmiantaja vaikuttaa dokumentaariselta romaanilta poliisin tietolähdetoiminnasta ja sen muuttumisesta Helsingin entisen huumepoliisin päällikön Jari Aarnion tapauksen jälkeen. Puonti esittää siinä sen verran kovaa kritiikkiä toiminnan byrokratisoitumisesta ja uusien pomojen aikaan saamista mokista, ettei voi välttyä lisäksi ajatukselta, että kyseessä on turhautuneen miehen terapiakirja.
Ylivilkas Esko Lehman opiskelee koulun sijaan ammattirikolliseksi jo alle 15-vuotiaana. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä hän myy ammatikseen huumeita Helsingin menomestoissa. Jotain tuntuu kuitenkin puuttuvan, vaikka rahaa tulee hyvin. Yöelämä alkaa kyllästyttää, ja hän hengaa yhä useammin Tuusulassa sijaitsevan moottoripyöräkerhon baarissa. Saman ikäinen Janne tutustuttaa hänet jengin kuvioihin.
Siitä se lähtee. Puonti kuvaa jengielämän houkutuksia. On tarkat säännöt ja välittäviä ihmisiä. Menehtyneitä jäseniä kunnioitetaan hienolla tavalla.
Todellisuudessa jokainen välittää vain itsestään. On monenlaista sekoilua. Huumekaupasta suurimman hyödyn korjaa vain jengin ylin johto.
Esko saadaan houkuteltua poliisin tiedottajaksi. Nyt tullaan siihen dokumentaarisuuteen. Kale Puonti kuvaa poliisin ja tiedottajan välistä yhteistyötä tavalla josta voi päätellä hänen kuvaavan omaakin entistä työtään. Tiedottaja asettaa itsensä suureen vaaraan, koska paljastumisesta seuraisi nappi otsaan. Vinkkipalkkiot ovat niukempia kuin Esko odottaa. Ne jäävät kokonaan saamatta, jos poliisi ei reagoi riittävän nopeasti annettuun vihjeeseen ja takavarikko menee sivu suun. Niin käy Ilmiantajassa monta kertaa.
Ohjaajilleen Esko kertoo kymmeniä alamaailman juttuja siihen tapaan, että ne tuskin ovat pelkkää Puontin mielikuvituksen tuotetta.
Puonti tuntuu katsovan kaihoisasti aikaa ennen Aarnion tapauksen paljastumista. Meno poliisin ja rosvojen välillä oli jotenkin selkeämpää ja reilumpaa. Ymmärrettiin, että lakipykäliä pitää joskus venyttää, että saadaan tuloksia aikaan.
Oli myös molemminpuolista kunnioitusta. "Kentällä työtä tekevät pollarit ovat reilua sakkia, ja ainakin ne, jotka minä tapasin, tekivät duuniansa sydämellä, vaikka välillä oltiinkin hieman harmaalla alueella", Esko tilittää Ilmiantajan jälkisanoissa.
Katujengiläiset ja ulkomaalaistaustaisten rikollisryhmittymien jäsenet eivät sen sijaan kunnioita poliisia tippaakaan. Järjestäytynyt rikollisuus on yhä enemmän niiden johtamaa. Siinä yksi Puontin kuvaama muutos.
Toinen tämän kirjan kannalta olennaisempi on tietolähdetoiminta, joka pantiin uusiksi Aarnion tapauksen jälkeen. Lomakkeet piti täyttää prikulleen oikein, keksittiin uusia sääntöjä, jotka vaikeuttivat kenttäpoliisien toimintaa. Vanhat tietolähteet, joihin oli rakennettu luottamukselliset suhteet, piti siirtää uuden ryhmän hoidettavaksi.
Eskoa ohjaa aluksi huumepoliisi Koponen, Pasilan myrkky -sarjan pääpoliisin Kalle Pesosen kaltainen vanha sotaratsu. He olivat "tottuneet asioimaan rosvojen kanssa ilman krumeluureja".
Koponen ihmettelee, että tietolähteen pitäisi kaiken lisäksi rekisteröityä rekisteriin, mikä lisäsi paljastumisen vaaraa. "Koposelle tietoa antaneet vanhat venkulat eivät koskaan suostuisi mihinkään rekisteriin", Puonti kirjoittaa.
Vanha sotaratsu Puonti ei edes yritä piilottaa tuohtumustaan uuteen aikaan, jossa vinkkitoimintaan tuli tiukat säännöt, ja poliisin toimintaa alettiin johtaa etäältä ilman kosketusta rosvoihin. Se ja ylimääräinen byrokratia johtavat Ilmiantajassa monen jutun kuivumiseen, vaikka paljon tulostakin tulee Eskon vinkeillä.
Ilmiantaja ei tunnu dekkarilta. Siitä puuttuu draama ja jännitys. Tämä ei ole moite. Pitäisin Ilmiantajaa jonain romaaniksi puetun tietokirjan ja pamfletin välimaastoon kuuluvana. Siinä kuvataan tarkasti liivijengien toimintaa kansainvälisine yhteyksineen, mikä viittaa tietokirjaan. Pamflettia taas ovat ärsyyntyneen Puontin kannanotot siitä, miten poliisin työtä on hänen näkökulmastaan vaikeutettu.
Puonti raottaa kirjoissaan sitä todellisuutta, josta tavallisella ihmisellä ei ole aavistustakaan. Pasilan myrkyssä yhdistyvät tietoaines ja dekkarillinen vetävyys esimerkillisellä tavalla. Ilmiantajassa on valtavasti tietoa, mutta se on jossain määrin itseään toistava ja ylipitkä. Paras iskevyys puuttuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti