Kari Häkämies palaa turhaan dekkarijuurilleen Sinipunaisissa murhissa

 

Kari Häkämies: Sinipunaiset murhat. 314 sivua, CrimeTime 2026.

Entinen ministeri ja kansanedustaja Kari Häkämies on poliittisen uransa jälkeen kirjoittanut parikymmentä jännitysromaania. Erityisen ansiokas on poliittisiin kuvioihin ja tiedustelutoimintaan keskittyvä Henrik Hamilo -sarja. Niitä edeltävät dekkaritkin ovat hyviä, mutta tavanomaisia.

Sinipunaiset murhat on viides osa sarjaa, jonka päähenkilö Henrik Hamilo oli ensin pääministerin valtiosihteeri ja sitten suojelupoliisin päällikkö. Tyylikkäissä vakoiluromaaneissa näkyy kirjoittajan asiantuntemus politiikan kulisseista.

Uudessa kirjassa Hamilo on siirtynyt muodikkaasti vaikuttajaviestinnän pariin. Demaritaustaisen viestintätoimiston toimitusjohtajana hänen todellisen tehtävänsä uskotaan olevan sinipunahallituksen pohjustaminen kevään 2027 vaalien jälkeen. Henrik Hamilo luonnollisesti kiistää kaiken.

Teoksessa ollaan siis etukenossa menossa kohti ensi kevään vaaleja. Asetelma on huippukiinnostava. Lähellä toisiaan murhataan SDP:n puoluesihteeri ja kokoomuksen kansainvälisten asioiden päällikkö samalla tavalla. Molemmat ovat naisia. Onko kysymys poliittisista murhista vai jostain muusta, sitä selvittävät KRP:n konkaripoliisi Matti Joronen ja tulokas Aurora Konstari.

Verevää poliittista trilleriä odottava pettyy. Sinipunaiset muhat muistuttaa enemmän Häkämiehen poliisiromaaneja kuin aiempia Hamilo-dekkareita. Henrik Hamilo tuntuu olevan puoliksi sivuhenkilö nimikkosarjassaan, kun teos etenee hitaana perusdekkarina. Poliittisia aspekteja kyllä sivutaan Hamilon tunnustellessa maaperää eri puolueiden vaikuttajien kanssa. Mitään kovin jäntevää siitä ei synny.

Erityisesti ihmetyttää, että kahden suuren puolueen taustavaikuttajan murhat eivät tässä teoksessa vaikuta millään lailla vaalikampanjoihin tai yleensä poliittiseen elämään puhumattakaan yhteiskunnasta laajemmin. Ne tapahtuvat tyhjiössä, joka koskee vain murhia selvittäviä poliiseja sekä Hamilon lähipiiriä. 

Hamilon raskaana oleva toimittajavaimo Lotta Simula laatii murhista Helsingin Sanomiin useita merkittäviä taustajuttuja käden käänteessä kotoaan käsin. Mitään muuta hälyä Suomessa lähes ennen kuulumattomat murhat eivät aiheuta.

Ei tiedustelutoimintaa sivuavaa kirjaa ilman Venäjän hybridivaikuttamista. Sinipunaisissa murhissa se astuu kuvaan puolivälin jälkeen. Venäjä pyrkii aiheuttamaan epävarmuutta ja hajaannusta länsimaisissa yhteiskunnissa, se on selvä. Häkämiehen juonima kuvio on kuitenkin sellainen, että se on kirjoitettu ehkä vain siksi, että Venäjä on pitänyt jollain ilveellä saada mukaan juoneen sekoittamaan vaaliasetelmia. Tai ainakin yrittämään sitä.

Sinipunaiset murhat on askel taaksepäin Häkämiehen sarjassa. Tallella on hillitty tarinankerronta, mutta poliittisista asetelmista ja jännitteistä niiden erikoisasiantuntija ei saa juuri mitään irti. Se on harmillista, koska poliisiromaaneita Suomessa kyllä riittää, mutta Häkämies on ollut kirjallisesti kyvykkäimmillään politiikan ja vakoilun pyörteissä. Sillä sektorilla Suomessa on vain vähän osaajia.

Eleettömän tyylikästä vakoiluviihdettä Kari Häkämieheltä

 Kari Häkämies: Venäläinen sopimus. 356 sivua, CrimeTime 2025.

Kaapelit katkeilevat Itämerellä ja Donald Trump aloittaa toisen kautensa Yhdysvaltojen presidenttinä. Ex-ministeri Kari Häkämies on tiukasti ajassa kiinni vakoilusarjansa neljännessä osassa Venäläinen sopimus. 

Suojelupoliisin johtajaa Henrik Hamiloa työllistää brittiparlamentin jäsenen, entisen ulkomaankauppaministeri David Huntin katoaminen Turussa. Tapauksessa venäläisillä on sormensa pelissä, kuten kirjan nimikin kertoo.

Dekkareista klassisen tyylin vakoilukirjojen kirjoittajaksi vuonna 2022 siirtynyt Häkämies on uudella alallaan löytänyt varsinaisen kirjallisen leipälajinsa. Kokonaisuus on kuitenkin ollut epätasainen, mutta nyt avausosa Linnan hämähäkki on saanut vertaisensa seuraajan, ehkä jopa paremman.

Henrik Hamilo on edennyt sarjan neljässä kirjassa perustuslakivaliokunnan valiokuntaneuvoksesta pääministerin valtiosihteeriksi ja siitä suojelupoliisin päälliköksi. Tässä maailmanajassa ja Suomen maantieteellisen sijainnin takia venäläinen yhteys jokaisessa osassa on itsestäänselvyys.

Venäläisessä sopimuksessa Häkämies yhdistää elegantilla tavalla rakennusalalla toimivan perheyrityksen sisäiset riidat brittikansanedustajaan, joka ministerin postin jälkeen toimii myös rakennusalan konsulttina omassa maassaan. 

Suojelupoliisin huomion kiinnittää Ruotsissa toimiva venäläisdiplomaatti Max Mansulo, jolla näyttää olevan paljon asioita myös Helsingissä. Venäjän hyökkäyssodan takia Mansulo liikkuu tavallistakin matalammalla profiililla, sillä oikeasti hän on vakooja sekä monien poliittisten salamurhien taustavoima.

Oikeissa asiantuntevissa vakoiluromaaneissa ei rymistellä. Niissä istutaan työhuoneissa ja kabineteissa keskustelemassa. Tilanne kehittyy verkalleen. Näin on myös Venäläisessä sopimuksessa. Osaamattomissa käsissä tällä reseptillä voisi syntyä tylsää proosaa, mutta Häkämies on jo niin kokenut kettu, että jännite tihentyy koko ajan.

Sitä syntyy rakennusalan Havas-yhtymän ympärillä käytävästä pelistä, kun Lauri Havaksen isän perustaman Havas-yhtymän enemmistöomistajaksi on yllättäen noussut hyvien Venäjä-suhteiden palauttamista kannattava Rainer Sarkki. Hän on Havaksen vävy, jonka vaimo on kuollut auto-onnettomuudessa. Appiukon ja vävyn välit ovat jäätävät.

Ja toisaalla David Hunt tapaa hotellissaan kauniin naisen, jonka haluaa tavata pian uudelleen.

Henrik Hamilo ei ole poliisi eikä hänellä ole kokemusta rikostutkinnasta. Häkämies on kehittänyt hänen ympärilleen hienon kaartin miehiä, joilla sitä on. Heidän mukanaan Hamilokin on edellisiä osia enemmän mukana myös operatiivisessa toiminnassa.

Todellakin miehiä, naisen paikka tässä teoksessa on olla sihteeri, joka tarjoilee miehille kahvia. Naisenergiasta vastaa Hamilon naisystävä toimittaja Lotta Simula, jonka uutisnenä vie saman tapauksen jäljille ja ohikin Huntin katoamista tutkivista poliiseista.

Juttu viedään loppuun tyylillä ja maltilla. Lopussa Hamilo miettii maailman menoa pessimistisen realistisesti: "Suurvaltojen johtajat kaipasivat ihailua ja hyväksyntää usein samalla tavalla kuin pienet lapset. Isojen maiden sivistyneistö joutui surkeana ja unohdettuna seuraamaan sivusta maailmanpolitiikan merkillistä näytelmää, joka usein oli kuin päivästä ja kuukaudesta toiseen jatkuva painajaisuni."

Siinä on hyvin kiteytetty maailman tilanne syksyllä 2025.

Se vain ihmetyttää, miksi Venäläisessä sopimuksessa juodaan niin paljon teetä. Onko se venäläis-brittiläinen yhteys, joka toteutuu kirjan juonessakin?