Viktor Kärppä tekee yllätyspaluun Matti Röngän varmoissa käsissä

Matti Rönkä: Ikkunasta pudonnut mies. 233 sivua, Gummerus 2026.

 Toimittaja-kirjailija Matti Rönkä ilmoitti laittavansa viimeisen pisteen Viktor Kärppä -sarjalleen vuonna 2013 ilmestyneessä Levantin kyyssä. Se on Tappajan näköisellä miehellä 2002 käynnistyneen sarjan seitsemäs osa. Ei laittanut. 2019 ilmestyi Uskottu mies, ja nyt syksyllä 2026 Viktor Kärppä tekee yllätyspaluun teoksessa Ikkunasta pudonnut mies. Mikään ei jää sen tarinassa auki, mutta on jotenkin vaikea uskoa, että tämä yhdeksäskään osa olisi sarjan loppu. Eikä siihen ole mitään tarvettakaan. Juttu luistaa vanhaan malliin, ja suomalais-venäläistä elämänmenoa Rönkä tarkastelee totutun tarkkanäköisesti.

Paljon on tapahtunut sitten Uskotun miehen. Venäjä jatkaa sotaansa Ukrainassa ja Suomen raja itään on kiinni. Paitsi malmijunilta, jota Rönkä hyödyntää uuden teoksensa juonessa. Sarjan alkuaikojen neukkunostalgia on vaihtunut pettymykseen Venäjän paluusta diktatuuriin ja autoritaarisuuteen.

Venäjän ilmapiiriä Rönkä kuvaa nyt toisaalta vainoharhaiseksi, mutta toisaalta myös muutokseen varautuvaksi. Se tarkoittaa, että kaikki ovat epäiltyjä, mutta kaikki kynnelle kykenevät pyrkivät myös varmistamaan asemansa siltä varalta, että uusi tsaari astuu kuvaan.

Ikkunasta putoavat miehet ovat olennainen osa Putinin Venäjän menoa. Heti kirjan alussa paljastetaan, ettei epäsuosioon joutunut erikoiskoulutettu upseeri Mihail Lomonosov, Akademik, oikeasti ole pudonnut ikkunasta. Pian hän ilmestyy Helsinkiin pyytämään apua armeija-aikansa parhaalta ystävältä Viktor Kärpältä. Se sopii yhtiönsä johdosta sivuun jääneelle miehelle, jonka päivät kuluvat tekopuuhastellen ja omaa vanhenemista ihmetellen.

Kontaktit Pietariin ja Karjalaan ovat tallella. Ihmiset rajan toisella puolella ovat ristiriitaisesti äärettömän sydämellisiä, mutta kannattavat sotaa ja Putinia, ja surkuttelevat, miten Viktor pärjää siellä fasistien Suomessa. Seikkailujakin koetaan ennen kuin päästään palaamaan kotiin.

Ikkunasta pudonnut mies jatkaa sarjan letkeää ja hiljaisen humoristista linjaa. Rönkä kirjoittaa upeasti, saa Suomen venäläisten murteelliseen puheeseen juuri oikean nuotin. 

Saarnaamatta, mutta kantansa selväksi tehden, hän kirjoittaa Venäjän aloittaman sodan järjettömyydestä ja sen rikollisuudesta. "Olen helvetissä. Pirun apulaisena. Meno on perkeleellistä", everstiksi edennyt vanha ystävä Andrei valittaa puhelimessa. "Laitan poikia kuolemaan. Satamäärin. Turhaan. Semmoinen sota", jatkaa Andrei, jolla on ukrainalainen mummo.

Suomessa venäläistaustaiset kokevat rasismia. Niin myös Viktor Kärpän sihteerin Oksanan poika, vaikka nimi on Teppo Pelkonen. Mutta taas tulee ristiriitaa: "Ukrainalaiset outoa porukkaa. Että on siinä niiden omaakin syytä", Oksana purkaa mieltään esimiehelleen.

Viktorin adoptoima Erkkikin mielii kadettikouluun, mutta epäilee mahdollisuuksiaan: "Kun oon ryssä. Kaksoiskansalainen. Niin ei oo asiaa mihinkään erikoisjuttuihin tai upseeriksi."

Matti Rönkä on Viktor Kärppä -kirjoissaan pohtinut ystävyyttä ja lojaalisuutta. Ikkunasta pudonneessa miehessä hänen ympärillään pyörii monenlaista tekijää sekä Suomen turvallisuuskoneistosta että Venäjän epämääräisemmistä piireistä. Luottamus hyvä, kontrolli parempi on venäläinen sanonta, joka soveltaen pätee edelleen tähänkin tarinaan.

Dekkarin ja kaunokirjallisuuden välimaastossa operoiva Ikkunasta pudonnut mies on kooltaan pieni, mutta teemoiltaan suuri ajankohtaiskuvaus suomalaisten ja venäläisten muuttuneista suhteista ja maiden välisistä jännitteistä. Sen Rönkä on sanonut syyksikin Viktor Kärpän yllättävälle paluulle: "Venäjän sodan ja ihmisten kohtalon seuraaminen on surullista ja vastenmielistä, mutta siitä oli pakko kirjoittaa."

Vielä kerran Viktor Kärppä

Matti Rönkä: Levantin kyy. Gummerus 2013. 248 s.
Julkaistu Kansan Uutisissa 16.8.2013.

Tämä ei ole juonipaljastus, koska asia kerrotaan kirjan takakannessakin: Matti Rönkä panee Viktor Kärpän seikkailuille pisteen seitsemän romaanin jälkeen.

Ratkaisu on rohkea ja tyylikäs. Sarja on ollut vientimenestys ja Rönkä on ainoa suomalainen, joka on voittanut pohjoismaisen Lasiavain-dekkaripalkinnon. Sanottava tuntuu kuitenkin olevan lopussa eikä Rönkä venytä sarjaa väkisin.

Tästä on ollut puhetta ennenkin, mutta dekkareiksi nimitetään nykyisin mitä omituisimpia teoksia, koska se on määre, joka myy. Röngän kirjat tappajan näköisestä inkeriläisestä paluumuuttajasta ja asioiden järjestelijästä erkanivat jo vuosia sitten dekkarin kaavoista – jos olivat siellä koskaan olleetkaan. Levantin kyyssä monien edeltäjiensä tapaan kuvaillaan sen sijaan herkullisesti Helsingissä vaikuttavaa epävirallista taloutta sekä palvelusten ja vastapalvelusten kulttuuria.

Levantin kyyssä tavataan elämäänsä kyllästynyt ja sitä viinalla unohduksiin painava Viktor Kärppä. Hän ei enää jaksaisi olla se tappajan näköinen mies, joka järjestää toisten asioita antamalla ymmärtää olevansa myös tappamiseen kykenevä mies. Roolista on kuitenkin vaikea päästä irti. Toisilla ei ole muita, keiden puoleen kääntyä. Monille harmaan talouden yhteistyö on liian tuottoisaa.

Viimeiseksi jäävä romaani käynnistyy verkalleen. Aluksi ajattelin sen olevan Röngän tapa istuttaa lukijaan pala venäläistä sielua, mutta melko päämäärättömäksi ansiokkaan sarjan päätösosa jää. Tunnustellaan vähän bisnestä Venäjän puolella ja tehdään ehkä viimeiset tilit selviksi menneisyyden kanssa.

Asiat jäävät kuitenkin roikkumaan. Esimerkiksi se, ryhtyykö Viktor Kärppä myymään Karjalasta suojelualueen naapurista ikimetsää Ikean tarpeisiin.

Loppuun Rönkä on ladannut dramatiikkaa, mutta kokonaisuus jää löysäksi. Vaikka romaanin teemana onkin miehen vanheneminen, olisi viimeisen osan suonut olla terävämpi.

Kärppänä bisneksiä hoitamassa

Matti Rönkä: Väärän maan vainaja. Gummerus 2011. 244 s.
Julkaistu Kansan Uutisissa 28.10.2011.

Yhden vaisumman Viktorin jälkeen Matti Rönkä on taas kärppänä asian ytimessä. Kuudes Viktor Kärppä -romaani Väärän maan vainaja hykerryttää, mutta ajatteluttaakin sopivasti.

Rakennusbisneksiään hoiteleva Viktor Kärppä sotkeutuu nyt puolivahingossa vainajaan, josta eroon pääsemisestä tulee monelle ongelma. Jopa Venäjän lähetystöstä käsketään Kärppää olemaan puuttumatta pikkurikollista koskevaan tapaukseen. Neuvojia riittää rajan toisella puolellakin.

Välillä kadonnutta ruumista etsitään Helsingin ennätyslumisessa talvessa. Kaupunki ei saa lumia pois, mutta mielikuvitusmaailmassa nokkelat venäläislähtöiset bisnesmiehet organisoivat määräyksiä luovasti soveltavan aurauspalvelun.

Puoliväliin asti romaanissa kuvataan turhankin arkisesti Viktor Kärpän elinpiiriä ja toimia. Sitten Rönkä marssittaa Kärpän oppaaksi suomalaiselle veteraaniryhmälle, joka on tutustumassa vanhoihin taistelupaikkoihin rajan takaisessa Karjalassa. Mitä enemmän promillet nousevat, sitä vähemmän sankarivainajien muistomerkit jaksavat kiinnostaa.

Romaani herää henkiin Käkisalmessa. Taitavin pienin piirroin Rönkä kuvaa paikallisten pikkurikollisten muotokuvan ja ilotytön ilottoman kohtalon.

Siitä eteenpäin Rönkä kuljettaa tarinaa tutun letkeästi. Ruumiista huolimatta vallitsevin tyylilaji on hirtehishuumori, jota tasoittavat Kärpän kotihetket. Varsinkin ottopojasta, hiihtäjälupaus Sergeistä eli Erkistä kuullaan varmasti vielä.

Poliisi Teppo Korhosen rasittavaa sivuhenkilöä en oikein Röngän romaaneissa ymmärrä. Ehkä kysymys on siitä, että asiallinen uutismies haluaa päästää kielellisen irrottelun valloilleen edes jossain.

Kärppä kotirintamalla

Matti Rönkä: Tuliaiset Moskovasta. Gummerus 2009. 236 sivua.
Julkaistu Kansan Uutisissa 25.9.2009.

Matti Rönkä on ajan hermolla viidennessä Viktor Kärppä -romaanissaan. Kärpän bisnesten painopiste on nyt Itä-Suomessa Saimaan rannoilla. Sinne hän rakentaa venäläisille uusrikkaille hulppeita huviloita ja vähemmän varakkaille pietarilaisille rivitaloja.

V. Kärppänä hän toimii bulvaanina ostaessaan arvokkaita rantatontteja sellaisilta maanomistajilta, jotka Tali-Ihantalan hengessä eivät venäläisille möisi.

Liiketoimet vievät Kärpän myös Petroskoihin, missä hän törmää sattumalta, tai ehkä sittenkin vähemmän sattumalta, vanhaan tuttavaansa Vronskiin, jolla on jotain suurta tekeillä.
Salaperäiset metalliputkilot näyttävät liittyvän jotenkin presidentti Medvedevin tulevaan vierailuun Suomessa. Jotain sellaista on tekeillä, että Viktor saa Suponkin peräänsä.

Matti Röngästä on tullut vientitykki Saksan markkinoille ja nyt kirjallisuusagentti yrittää tuupata häntä myös englanninkieliseen maailmaan. Ei ollenkaan mahdoton tehtävä, sillä venäläiseksotiikkaa on löytynyt viime aikoina useammastakin amerikkalaisesta dekkarista. Niiden joukossa Röngän letkeät Kärppä-romaanit erottuvat edukseen maahanmuuttajan elämänmuodon uskottavalla kuvauksella jännityksestä tinkimättä.

Tuliaiset Moskovasta ei silti ole ihan parasta Rönkää.

Romaani on jo liiankin arkinen pyöriessään melkeinpä enemmän kotirintaman huolien kuin salahankkeen ympärillä. Avovaimo on tyytymätön bisnesmatkoilla jatkuvasti laukkaavaan mieheen ja perheeseen adoptoitua Sergeitä, Erkkiä, kiusataan koulussa ryssäksi.

Jonkun toisen mielestä tämä arkisuus voi tietysti olla meriittikin. Harvoin maahanmuuttajia suomalaisessa kirjallisuudessa yleensä kuvataankaan muuten kuin rikollisina ja prostituoituina. Silti tähän romaaniin olisi kaivannut vähän kovempia koukkuja.

Poikien välisestä ystävyydestä

Matti Rönkä: Ystävät kaukana. Gummerus. 228 sivua.
Julkaistu Kansan Uutisissa 4.11.2005.

Menneisyyttään ei pääse pakoon. Kaiken muun voit ostaa, mutta et menneisyyttä.
Näin toimittaja-kirjailija Matti Rönkä luonnehti kolmannen kirjansa teemoja kustantajan tilaisuudessa muutama viikko sitten.

 Röngän päähenkilölle, inkeriläiselle paluumuuttajalle Viktor Kärpälle, käy juuri näin. Bisnes Suomessa kukoistaa ja liiketoimet ovat melkein laillisella tolalla. Sitten menneisyydestä saapuu kaksi pietarilaista ”bisnezzmiestä”, jotka väittävät, että Viktorin yritykset kuuluvat heille. Sanojaan he painottavat polttamalla Viktor Kärpän talon.

Ripeästä alusta saadaan syy lähettää Viktor Kärppä ja hänen vanha kaverinsa, poliisi Teppo Korhonen odysseialle halki Suomen ja sitten rajan yli Karjalaan selvittämään tilit. Matkalla puna-armeijassa erikoiskoulutettu Kärppä tarvitsee kaikkia taitojaan ja vanhoja kontaktejaan, mutta rikosromaanilta Ystävät kaukana tuntuu vain alussa ja lopussa.

Pääasiat ovat muualla. Yksi taso on eriparisen Kärpän ja Korhosen kaiken kestävä ystävyys hankaluuksien ja kulttuurierojen keskellä.

Toinen Matti Röngän toisaalla tässä lehdessä mainitsema Kärpän ulkopuolisuus valtakulttuurin keskellä. Romaanissa Rönkä pistää Kärpän muistelemaan, miten hän on yrittänyt sopeutua juomaan tuttavapiirissä valkoviiniä omenapuiden alla ja myötäilemään heidän puheitaan.

”Ja kaikki vain sen takia, että kukaan ei voisi sanoa, että selvä roisto tai mikä lienee tukihuijari ja sosiaalipummi. Tai olevinaan, naisten naurattaja, Uhtuan Shemeikka perkele. Ja ennen kaikkea, että kukaan ei sanoisi ryssäksi.”

Kolmas, ehkä sittenkin painavin taso voisi olla Kärpän ja Korhosen ystävyyden vastapainona menneisyydestä takaisin tulevan ystävän petos ja sen aiheuttama järkytys. Vaikka mitä tulisi, ystävää ei saa pettää.

”Ja tavaraa maailmassa riitti, rahalla sai uutta. Mutta rakkaita ihmisiä ei. Heitä ei saanut asettaa vaaraan meidän bisnestemme ja väliemme takia.”

Matti Rönkä on suomalaisista dekkaristeista kirjallisimpia. Ei sillä, että ”oikea” kaunokirjallisuus olisi jotenkin arvokkaampaa kuin dekkari, mutta Rönkä ylittää kirjoittajanakin lajityyppien rajat kevyesti. Senkin takia Viktor Kärppää on saatava lisää.