Virpi Hämeen-Anttila: Juhannusyön painajainen. 344 sivua, Otava.
Virpi Hämeen-Anttila yllätti vuonna 2014 dekkarilla, joka sijoittuu 1920-luvulle ja päähenkilöllä, joka ratkoo rikoksia oman toimensa ohella ”salapoliisina”. Elegantista sarjasta on tullut lukijoiden suosikki. Juhannusyön painajainen on sen jo kahdeksas osa.
Virkamiehestä liikeuralle suunnanneen Karl Axel Björkin elämä on mallillaan. Hän vuokraa isomman asunnon Kruununhaasta. Hinta on suolainen, mutta nyt on varaa. Björk myös miettii vakavasti perheellistymistä kihlattunsa Lisbetin kanssa.
Mukavan juhannusjuhlan Axelskiöldien huvilalla katkaisee avunpyyntö tulla läheiseen saareen selvittämään poliisin kanssa kahta kuolemantapausta. Rantavedestä on löydetty hukkunut nainen ja rannasta ammuttu mies. Juhannusjuhlissa on ollut iso joukko herrasväkeä ja jokainen on totta kai epäilty.
Siinä onkin Juhannusyön painajaisen pahin kompastuskivi. Tarina ei pääse millään käyntiin, kun Martti Ekmanin johtama etsiväryhmä ja Björk kuulustelevat jokaisen yksi kerrallaan. Kaikki kertovat juhannusaaton pitkästä lounaasta, aarteenetsintäleikistä, saunasta ja uinnista suunnilleen samat asiat. Se selviää, että nuorten aikuisten seurueessa yksi on rakastunut toiseen, mutta toinen onkin rakastunut kolmanteen ja niin edelleen. Mutta olisiko se murhan syy?
Juhannusyön painajaisessa ollaan aivan liikaa Almqvistien huvilalla tekemässä perusrikostutkintaa. Hämeen-Anttilan sarjan ehdoton viehätys on 1920-luvun Helsingin katujen, henkisen ilmapiirin ja tapojen kuvaus. Nyt sille on kovin vähän tilaa.
Romaani herää hetkeksi henkiin, kun Björk pukeutuu valepukuunsa ja lähtee katuviisaan apurinsa Valkaman johdatuksella syrjäiseen ja maaseutumaiseen Hermannin kaupunginosaan hakemaan tietoja alueen pimeän viinan kauppaa hallitsevalta Keisarilta. Sillä reissulla tarvitaan Björkin hallitsemia itämaisia taistelutaitojakin.
Kieltolaki, pirtukauppa ja sitä hallitsevat Keisarin ja Atamaanin kaltaiset johtajat, avoin huumeiden käyttö sekä kaupungin herrasväen mieltymys itämaisiin huoneisiin tuovat väriä tarinaan, mutta tällä kertaa liian vähän.
Virpi Hämeen-Anttilan leppoisa vanhan ajan salapoliisitarina löytänee silti tälläkin kertaa lukijansa niistä, joille nordic noirien synkkyys ja väkivalta ovat liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti