Frida Skybäck: Musta lintu (Svartfågel). Suomentanut Jonja Rajala. 461 sivua, WSOY.
Ruotsalainen Frida Skybäck on niittänyt menestystä ihmissuhderomaaneilla. Se näkyy myös hänen ensimmäisessä dekkarissaan Musta lintu.
Musta lintu tuntuu ensin kevyemmän sarjan ruotsalaisdekkarien kliseekokoelmalta. Rikostutkija Fredrika Storm palaa lyötynä kotiseudulleen Skåneen. Tukholmassa hänelle on tapahtunut jotain kamalaa. Kotona Harlösassa odottavat selvittämättömät sukujännitteet, joista painavin on Fredrikan äidin katoaminen jäljettömiin, kun Fredrika oli pikkutyttö. Lundin poliisilaitoksella hän saa työparikseen hienostuneen Henry Calmentin, jolla tuntuu olevan salaisuuksia.
Nuori nainen juoksee kuin jotain paeten järven jäälle Harlösan kylässä. Heikko jää pettää ja erakkomainen siivousyrityksen vuokratyöntekijä Nomi Pedersen hukkuu. Ajoiko joku hänet kuolemaansa vai oliko se vain onnettomuus? Siinä Fredrikan ja Henryn ensimmäinen yhteinen juttu.
Mustaa lintua ei tarvitse lukea kovin pitkään kun vakuuttuu, että tavanomaisista lähtöaineksista huolimatta se on laatukirjoittajan laatutyötä. Nomin arvoituksen purkaminen vie poliisikaksikon alueella vaikuttaneiden ja edelleen vaikuttavien jännitteiden äärelle.
Erityisen moni niistä on yhteydessä Fredrikan lapsuudenkotiin, maatilaan, jonka käyttövoimaa on ollut sukupolvesta toiseen ulottuva ankaruus. Puskutraktorin lailla juttuun suhtautuva Fredrika ei anna sukulaisuussuhteiden häiritä, kun hän painaa päälle omaisiinsakin ulottuvissa tutkimuksissa.
Frida Skybäckin teksti rullaa sulavasti ja juoneen tulee koko ajan uusia koukuttavia käänteitä. 461 sivua tuntuu aika paljolta rikosromaanille, jossa on epäselvää, onko mitään rikosta edes tapahtunut. Sivut kääntyvät kuitenkin vaivattomasti, koska Skybäck on niin kekseliäs sekä johtolankojen uusien käänteiden että henkilösuhteiden saralla.
Ei Musta lintu jää dekkarihistoriaan tapauksena, jota muistellaan vuosikymmenten päästä. Se on toimivaa käyttöviihdettä, jossa erityisen miellyttävää on täysi väkivallattomuus. Skybäck kulkee ruotsalaisten dekkarien viime vuosien valtavirtaa vastaan ja näyttää, että ilman yhdenkään murhan yksityiskohtaista kuvaamista dekkariin saa valtavasti ytyä, ja sillä tavalla nimenomaan enemmän. Skybäck panostaa miljööseen, henkilöihin ja tunnelmaan. Se on jännittävämpää kuin raakuudet. Ratkaisu on erityisen puhutteleva juuri nyt, kun ympäröivä todellisuus on täynnä brutaalia väkivaltaa.
Langanpäitä jatko-osiin jää runsaasti auki eli taas uutta dekkarisarjaa pukkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti