https://blogit.kansanuutiset.fi/paatalon-matkassa/patkatyolaisen-pitka-taival-alkoi/
Kalle Päätalo teki nykytermein pätkätöitä suurimman osan 1930-luvusta. Pätkien ketju alkoi keväällä 1932 Latvalan tukinlaskusta ja päättyi vasta talvisodan aikana, jolloin hän lähti vapaaehtoisena armeijaan.
Sodan jälkeen hän oli Messukylässä ja Tampereella pätkätöissä metsässä ja rakennuksilla kymmenkunta vuotta. Ensimmäisen kuukausipalkkansa hän sai vasta 1950-luvulla Rakennusliike Rantanen & Lehtimaa -nimellä kirjoissaan esiintyvältä yritykseltä.
Kalle aloitti pätkätyöläisen taipaleensa 12-vuotiaana Latavalan uitossa. Koulu jäi sinäkin keväänä kesken, mutta se ei Kallea haitannut. Hän sai hyvitystä isojen poikien pilkalle lähtiessään reppu selässä miesten matkaan. Nyt oli heidän vuoronsa olla kateellinen.
Kallelle oli jo tässä vaiheessa kehittynyt tunto siitä, että hän kuuluu koulussa häntäpään poikiin, joille myös tytöt nakkelivat niskojaan.
Luponmakuu nälkäisenä
Metsätyömiehet olivat talven kaataneet puita savotassa. Varhaiskevät oli tuskaista aikaa jäiden lähtöä ja uiton alkamista odotellessa. Rahat olivat lopussa, nälkä kurni eikä kottia ollut luvassa ennen kuin uitto alkaisi ja nimet laitettiin tuntikirjaan.
Luponmakuussa ei ollut muuta ajankulunkia kuin porinointi ja vuoleskelu. Huttu-Heikin kometiijjat pelastivat monta päivää ja niistä maksettiin markka, vaikka yhä useammalta jätkältä alkoi unohtua, miltä leipä suussa maistuu.
”Mulla on yksitoista lasta ja akka parasta aikaa tiinennä. Vanahin vasta rippikouluikänen ja sehi tytär. Mökille jäi vain muutamia leipiä vartaaseen eikä pölyvää jauhoja. Omat evväät ollu palajasta leipää.”
Näillä eväillä lähdettiin pyrkimään kiinni markan laitaan ensin viikoksi pariksi luponmakkuuseen ja sitten useamman viikon kestäneeseen varsinaiseen uittoon.
Iltataivaalta tutkittiin merkkejä kevään etenemisestä. Kun se viimein eteni riittävästi, alkoivat uiton valmistelut. Siinä tehtiin vain kymmentuntisia työpäiviä.
Varsinaisen uiton aikana vonkamiesparista toisen oli oltava joka hetki hereillä. Nukahtamisesta seurasivat potkut, sillä suma uhkasi jatkuvasti.
Kun uitto oli ohi, edessä oli taas uuden työn etsiminen.
Työn kuvaaja
Kalle ei osannut 12-vuotiaana kuvitella itselleen muuta tulevaisuutta olla kova metsätyömies ja kehittyä tässä ammatissa miestä paremmaksi.
Esikuviksi nousivat Kallen Latvalanjoen uitossa näkemät neljä valiotukkilaista Hiltu-Jakki, Horsman Simppa, Matti Neulikko ja August Lehmikangas. Heitä ihaillessa Kalle pääsee kiinni todelliseen leipälajiinsa, työn kuvaamiseen. Siinä mielessä Kalle Päätalo oli päätä pitempi kaikkia muita työläiskirjailijoita, että hän todella kertoi, millaista työ oli uitoissa, savotoissa, heinänteossa, niitossa, halkorantteella ja rakennuksilla. Ja mitä röytäminen sai aikaan ihmisen terveydelle.
Latvalanjoen uitossa Kallen kohtalo näytti sinetöityvän. Hän sai kuulla, että kotona isä-Herkko oli tullut raivoon ja viety köysissä Ouluun piirimielisairaalaan. Vastuu perheen elatuksesta oli nyt Kallella.
Tästä uitosta hän sai 1500 markkaa. Kallelle itselleen siitä riitti 4 markkaa Taivalkosken juhannusjuhlille. Rahan arvoa kuvaa, että siellä lasi simaa ja kolme piskettiä maksoi 1,5 markkaa. Äidin piipussaan polttama Väkevä-Matti maksoi viisi markkaa / tokka ja sitä kului viikossa kaksi tai kolme tokkaa. Näinä aikoina Kalle saikin pysyvän inhon tupakkaa kohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti