Ragnar Jònasson: Pimeys. (Dimma). Suomentanut Vilja-Tuulia Huotarinen. 238 sivua, Tammi.
Omaperäisimmät dekkarit tulevat Islannista. Rikoskirjailija ja dekkarifestivaalin perustaja Ragnar Jónasson on islantilaiseksi vielä vähän kekseliäämpi. Hänen kolmiosainen rikostutkija Hulda Hermannsdòttirista kertova sarjansa alkaa eläkkeen kynnyksellä olevan Huldan viimeisestä jutusta. Seuraavassa osassa palataan ajassa viitisentoista vuotta taaksepäin ja viimeisessä vielä kymmenen.
Käänteinen tapahtumajärjestys ei ole sarjan ainoa eikä edes suurin koukku. Avausosa Pimeys on malliesimerkki siitä, miten lukija manipuloidaan kuvittelemaan, että jahas, tällainen dekkari on kyseessä, ja sitten hänet yllätetään totaalisesti. Opetus on, että yhden ihmisen subjektiivinen näkökulma on todella vain yksi näkemys tapahtumista.
Pimeyden alussa elämäänsä pettynyt ja hieman umpimielinen Hulda saa joka tapauksessa kuulla, ettei Reykjavikin poliisi tarvitse hänen palveluksiaan edes 65 vuoden eläkeiän saavuttamiseen asti. Tilalle on tulossa lahjakas nuori mies ja Hulda voi häipyä puoli vuotta aiemmin tekemään täydellä palkalla mitä haluaa, esimies Magnùs ilmoittaa tylysti.
Vastahakoisesti Magnùs antaa Huldalle kaksi viikkoa aikaa selvittää jotain ratkaisematonta juttua. Hulda valitsee hukkuneena löytyneen venäläisnaisen tapauksen, jonka hutiloiva kollega on muitta mutkitta luokitellut itsemurhaksi. Vähällä vaivalla selviää, että totuus on toinen.
Dekkarin nykyhetken rinnalla Jònasson kuljettaa vuosikymmenten takaista tarinaa äidistä, joka on joutunut hylkäämään tyttärensä, ja toista, jossa vähän nykyhetkeä aikaisemmin mies ja nainen lähtevät rankalle talviselle retkelle Islannin vuoristoon.
Pimeys ei ole varsinainen säikyttelijädekkari, mutta kolme rinnakkain kulkevaa tarinaa pitävät yllä herkeämätöntä jännitystä ja intensiteettiä. Niin paljon Jònasson ei dekkarien sääntöjä venytä, etteivätkö ne lopulta yhtyisi samaksi tarinaksi.
Pimeys vaikuttaa aluksi pohjoismaiselta nykydekkarilta, jossa pätevä nainen leimataan työtovereiden taholta automaattisesti hankalaksi naiseksi ja hän joutuu kuitenkin siivoamaan miesten sotkut. Mutta onko se totuus Huldasta? Enempää ei voi sanoa ja tässäkin oli ehkä liikaa.
Brittilehti Sunday Times on kuvannut Huldaa yhdeksi jännityskirjallisuuden traagiseksi sankarittareksi. Siihen ei ole juuri lisättävää. Huldan viimeinen juttu on surullinen ja tuskin se tästä iloksi muuttuu, kun siirrytään hänen nuorempiin versioihinsa. Elämän ovat täyttäneet ankeudet ja menetykset. Nyt iloa tuottaa vain komea eläkkeellä oleva lääkäri Pètur, mutta ei Hulda oikein osaa ottaa hänenkään mahdollista rakkauttaan vastaan.
Ragnar Jònassonia on hehkutettu jo ennen tätä ensimmäistä suomennosta. Kehut osoittautuvat aiheellisiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti