Kun kuningas kuolee -dekkari huumaa sekä murhajuonella että tunteiden palolla

Elina Backman: Kun kuningas kuolee. 495 sivua, Otava.

Kotimaisissa dekkareissa eletään sellaista laadullista korkeasuhdannetta ja runsauden aikaa, että kaikkia ei ehdi edes lukea ajallaan. Viime vuonna monet ylistivät Elina Backmanin esikoisteosta Kun kuningas kuolee. Nyt pokkariversion lukeneena ymmärrän hyvin heitä. Tämähän on aivan täydellinen dekkari – ja paljon muutakin.

Pokkarin julkaiseminen ennakoi sitä, että Backmanin seuraava kirja Kun jäljet katoavat on ilmestymässä kesällä.

Kun kuningas kuolee tapahtuu kuningaskunnaksi itseään kutsuvassa Hartolassa ja Helsingissä. Kummassakin on Kuninkaanportti-niminen paikka ja molemmista löytyvät ensimmäiset ruumiit. Miehet on hukutettu kuivalla maalla ja heissä on polttomerkki.

Murhia selvittävät KRP:n tunteellinen ylikomisario Jan Leino ja hänen työparinsa rikoskomisario Heidi Nurmi, päältä kova, sisältä epävarma nainen.

Samaan aikaan Hartolassa: Irtisanottu toimittaja Saana Havas on muuttanut kesäksi pikkupaikkakunnalle tätinsä luo miettimään seuraavia siirtojaan. Hän kiinnostuu tapauksesta, jossa 15-vuotias kiltti mansikkatilan tyttö Helena Toivio löytyi hukkuneena Tainionvirrasta vuonna 1989. Elämälleen suuntaa hakevalle toimittajalle siinä voisi olla ainekset true crime -kirjalle tai podcastille.

On selvää, että tapaukset liittyvät yhteen, mutta tapa jolla Elina Backman sen tekee, on niin vastustamaton ja koukuttava, että kirjaan jää kunnolla kiinni. Kerronnassa on vetoa ja vaivattomuutta, ja rikosjuoni on kimurantti ja erinomaisesti rakennettu.

Se on kuitenkin vain yksi taso. Toisella tunteet roihuavat.

Ensinnäkin Backman tavoittaa hyvin rippikoulukesäänsä elävän Helenan heräämisen uusien kokemusten janoon ja pienen paikkakunnan puristavuuteen. Nuoruuden tuska ja elämän uusi kiihkeä vaihe kulkevat käsi kädessä.

Toiseksi Backman tuo dekkariinsa kesken kaiken kihelmöivän romanssin – ja sekin toimii. Uuden suhteen jännitys, epävarmuus, odotuksen polte, ensimmäinen kosketus: aivan täydellistä.

Hyvä rikosjuoni, erinomaiset uskottavat henkilöhahmot, kerronnallinen lumo. Mitään ei puutu. Tuntuu jälkikäteen erikoiselta, että Kun kuningas kuolee ei voittanut muita palkintoja kuin Elisa Kirjan vuoden tulokkaan tittelin. Vaikea kuvitella, miten tästä voisi pistää enää paremmaksi, mutta ehkä Backman tekee sen vauhtiin päästyään itse. Odotukset ovat huippukorkealla.

EDIT: Kirja palkittiin myös Storytelin vuoden äänikirjakilpailussa jännityskirjojen sarjassa.