Ilona Tuominen: Ja jollen sinua saa. 333 sivua, Bazar.
Kuusikymppinen ukko ei selvästikään ole Ilona Tuomisen esikoistrillerin Ja jollen sinua saa kohderyhmää, siksi tämä arvio voi tuntua epäoikeudenmukaiselta. Puhtaasti jännärinä ajatellen teos olisi tarvinnut kustannustoimittajan lujaa kättä pyyhkimään pois pölpöttävää dialogia, joka koko ajan katkaisee tarinan etenemisen.
Mutta kirjassa on paljon muitakin aineksia. Sarjamurhatarina menee kauhun rajoille, päähenkilö Riia Haapakorven ja rikosylikonstaapeli Lauri Vilksin suhde kurottaa kohti chick litiä.
Sitten on vielä perhetarina. Ikinä ennen ei ole dekkarigenressä tullut vastaan teosta, jossa päähenkilön suhde isäänsä ja veljiinsä on näin vahva. Lisäksi paras ystävä Selleri tekee kaikkensa Riian hyväksi.
Toisenlaiselle lukijalle Tuomisen esikoinen voi olla erittäin raikas vaihtoehto.
Päähenkilö Riia Haapakorpi on varautunut ja kurinalaista elämää elävä opettaja, joka kerran salilta palatessaan löytää urheilukassin täynnä paloitellun naisen osia. Paloittelumurhien uhreja tulee lisää ja aika pian alkaa näyttää siltä, että murhilla on joku yhteys Riiaan. Hän ei kuitenkaan tunne ollenkaan muita uhreja. Vastaus löytyy menneisyydestä, niin kuin trillereissä usein käy.
Ja jollen sinua saa on aika erikoinen keitos, koska teoksen tunnelma heittää koko ajan laidasta toiseen. Yhtäältä tarina on irtopäineen makaaberi. Siitä siirrytään helliin tunteisiin perheen, ystävien ja vielä komean poliisi Vilksin kanssa.
Tarinassa on vetoakin, sillä Tuominen on keksinyt erikoisen motiivin murhille, mutta kuten sanottua, sivuraiteille vievä runsas dialogi raastaa hermoja.
Varsinaista jännitystä syntyy vasta kirjan lopussa. Murhasarjan motiivi on vähän liiankin erikoinen, eikä Riian kylmähermoisuus kauhujen talossa vastaa hänestä kirjassa aiemmin syntynyttä kuvaa.
Mutta eri sukupuolen ja -polven lukija voi kokea teoksen täysin eri tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti