Anders Roslund: 100 prosenttia (100 procent). Suomentanut Annamari Typpö. 384 sivua, WSOY.
Anders Roslundin yhdessä Börge Hellströmin kanssa kirjoittamat Ewert Grens -dekkarit edustavat alan ruotsalaista huippuosaamista parhaimmillaan. Hellströmin kuoleman jälkeen Roslund on jatkanut sarjaa yksin pääosin erinomaisissa merkeissä.
Uusin suomennos 100 prosenttia on kuitenkin sietämättömän tylsä. Ja keinotekoinen. Kuin sitä itsekin alleviivatakseen Roslund kirjoittaa teoksen murhien olevan sellaisia, joita esiintyy ainoastaan rikosromaaneissa. Joku on murhannut lähiöiden huumekauppiaita mielikuvituksen rajat ylittävällä tavalla. Yhdestä on hiljalleen valutettu kaikki veret pois, toisen suoniin on ruiskutettu aineita, jotka aiheuttavat hitaan ja tuskallisen kuoleman. Ja niin edelleen myös kahdessa muussa murhassa. Sitten tulee viides, vaikka murhaaja on jo vankilassa.
Keinotekoisuutta lisää se, että komisario Ewert Grens on yrittänyt itsemurhaa, mutta itseään päähän ampunut mies palaa vuoden kuluttua rikostutkintaan. Tällä kertaa Roslundin dekkareihin kuuluva kello tikittää Grensiä itseään vastaan, sillä rikososaston päällikkö Erik Wilson on antanut hänelle vain seitsemän päivää osoittaa työkuntoisuutensa. Siksi Grens vetää tutkimukseen mukaan myös sarjassa pitkään mukana olleen entisen soluttautujan Piet Hoffmanin.
Harvoin dekkarin lukeminen takkuaa yhtä paljon kuin nyt. Pääsin 100 prosenttia loppuun vain tahdonvoimalla, sillä keinotekoisuuden lisäksi huippukertojana tunnetulla Roslundilla on ote jotenkin täysin hukassa. Kerronta on jahkailevaa ja puuduttavaa. Jännitystä hän ei saa syntymään ollenkaan.
Parhaimmillaan 100 prosenttia on kuvatessaan Tukholman lähiöiden rikollisjengejä, mutta Roslund ei pääse siinäkään lähellekään Pascal Engmanin keväällä ilmestyneen Kokaiinin hyytävää syvällisyyttä.
Jonkin verran kiinnostavaa ovat teoksessa esiteltävät DNA-profiloinnin huima kehitys ja nykyiset mahdollisuudet.
Kolmas teema on luopumisen vaikeus. Ewert Grens ei osaa olla muuta kuin jääräpäinen poliisi. Siksi potkut ovat hänelle mahdoton ajatus. Onnellista perhe-elämää viettävä turva-alan yrittäjä Piet Hoffmankin huomaa heräävänsä todella eloon, kun palaa vanhaan hengenvaaralliseen rooliinsa.
Ewert Grens ei kuitenkaan ole samanlainen rakastettava dekkaripersoonallisuus kuin edeltäjistään komisariot Beck ja Wallander. Hänen henkilökohtaisen elämänsä ongelmat eivät jaksa kiinnostaa, koska Grens on niin kirjallinen ja epäuskottava hahmo. Aiemmissa dekkareissa se ei ole niin haitannut. Niiden teemat ovat olleet koskettavia, ajassa kiinni olevia yhteiskunnallisia kommentteja, ja kerronta täynnä jännitystä. Nyt kun Grensin henkilö on keskeisellä sijalla 100 prosentin juonessa, se vain lisää teoksen vaisua vaikutelmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti