Suomen Dekkariseura julkisti tänään keskiviikkona kuusi kirjaa, joista yksi voittaa vuoden 2025 Johtolanka-palkinnon. Palkinnon saaja kerrotaan 3. helmikuuta. Jo perinteeksi on tullut, että julkaisen samassa yhteydessä oman kuuden dekkarin varjolistani. Siinä ei ole tänäkään vuonna yhtään samaa teosta kuin raadin listalla. Tänä vuonna valinta oli erityisen vaikea, sillä ehdokas ehdokkaitten listalle tuli yli kymmenen teosta. Niistä karsiminen kuuteen teki kipeää, sillä moni todella hyvä kotimainen dekkari on jäänyt käsittämättömän vähälle huomiolle.
Ehdokkaat on valinnut kolmihenkinen Vuoden johtolanka -raati, jonka jäsenet ovat Päivi Kuntze (puheenjohtaja), Anssi Linkoaho ja Marja Litja-Salminen. He valitsevat myös lopullisen voittajan. Raati hyväksyi kilpailuun 99 tänä vuonna ja vuoden 2024 lopussa ilmestynyttä dekkaria.
”Halusimme lukea hyviä tarinoita ja toiveemme toteutui. Vuoden dekkarisato on ollut erinomainen – siitä kiitos kirjailijoille, kustannustoimittajille ja kustantamoille. Tavoittelemme hyvää ja positiivista oloa lukemisen jälkeen, vaikka tarina olisi synkkä ja henkilöt ikäviä. Hyvä kirja syöpyy mieleen, mutta jättää halun lukea se uudelleen. Arvostamme myös sopivasti älyllistä huumoria. Rikos- ja jännityskirjallisuuden lajivalikoima on laajentunut viime vuosina”, Vuoden johtolanka -raadin puheenjohtaja Päivi Kuntze toteaa.
”Olemme saaneet tutustua tänä vuonna peräti 20 esikoisdekkariin ja iloksemme ne ovat erittäin laadukkaita. Hienoa, että alalle on saatu uutta, tuoretta verta ja uusia, ennakkoluulottomia avauksia! Annamme poikkeuksellisesti palstatilaa myös kolmen esikoisdekkarin lyhytlistalle, koska ne ovat sen ansainneet”, hän jatkaa.
Johtolanka-raadin asettamat ehdokkaat perusteluineen
Pekka Hyyti: Huhtikuun kymmenen päivää (Myllylahti)
Komisario Voitto Karhu lähipiireineen vie lukijan mukaan vuoden 1942 kevääseen keskelle Tampereen historiaa. Elävän ajankuvan konkari Hyyti on omaääninen historian tulkitsija ja sota-ajan vahva tuntija. Sen pohjalta hän on luonut mielenkiintoiset hahmot kertomukseen. Kotirintaman tärkeät vastuuhenkilöt tunteineen ja tuntemuksineen sytyttävät jännittävän tarinan. Myös kaupunkia terrorisoivat aktivistit on kuvattu vahvasti ja heidän tarkoitusperänsä on helppo ymmärtää. Kirja tuo lukijalle mieleenpainuvaa tietoa niin lastensuojelun menneisyydestä kuin metsäkaartilaisten sabotaaseistakin.
Helena Immonen: Horros (Docendo)
Havu-sarjan avaus esittelee kadettikoulun traagiseen onnettomuuteen keskeyttäneen Antto Havun. Päähenkilön taustoitus on poikkeuksellisen vahvaa niin vaikean äitisuhteen kuin lapsuuden parhaita päiviä tarjonneen isoisän tarinan kautta. Immonen luo lukijalle todentuntuisia kauhukuvia uudenlaisista teknisistä ja lääketieteellisistä sovelluksista, jotka toteutuessaan sekoittaisivat maailmanpolitiikan. Kognitiivinen sodankäynti ja psykologinen informaatiovaikuttaminen pelottavat ja kiehtovat lukijaa. Vankka inhimillisyys pehmentää hienosti ajankohtaista ja globaalia jännitysnäytelmää.
Risto Isomäki: Krakenin saari (Into)
Meribiologi Martti Ritola ryhtyy tutkimaan pienoissukellusveneen mystistä tuhoutumista Teneriffan rannikolla. Merenpohjan kanjoneissa rikokset kohdistuvat luontoon ja tähän ainoaan planeettaamme Maa. Toimintaympäristö eliöineen ja meren syvänteineen on kiehtovasti ja asiantuntevan täsmällisesti kuvattu. Arvostamme kirjailijan tutkijamaista kirjoitusotetta, eli tiivistä, jäsenneltyä, faktapohjaista ja perusteltua kerrontaa. Tämä ekotrilleri ansaitsee paikkansa kärkijoukossa tuoden raikkaan merellisen tuulahduksen jännitysgenreen. Lukijan on vaikea erottaa totta fantasiasta, mutta erinomainen selitysosio kirjan lopussa auttaa.
Matti Laine: Isänsä tytär (Bazar)
Uusi sarja esittelee Kovasen pienen perheen: tytär Kata toimii Armadillo-järjestössä, joka suojelee maalitettuja henkilöitä. Hänen työnsä ja rankat huvinsa ovat Berliinissä. Isä Rene on jättänyt poliisityön taakseen ja hautautunut Lappiin. Laine rakentaa koukuttavia draamoja, joten tarina ja juoni pitävät otteessaan alusta loppuun. Kirja tarjoaa huikeaa kielenkäyttöä sekä elävää ja tiivistä kerrontaa. Sympaattiset ja uskottavat, vaikeuksiin ajautuneet antisankarit nousevat lopuksi pinnalle. Pahan kurimuksessa löytyy myös huumoria, lämpöä ja humaani taustavire. Kovasen perheen maailmassa opitaan, että mikään ei ole mustavalkoista, eniten on harmaata.
Christian Rönnbacka: Armoton (Bazar)
Porvoon poliisin rikostutkintaryhmä komisario Antti Hautalehdon johdolla saa selvittääkseen kirkkoherraan ja hänen puolisoonsa kohdistuvan kiusaamistapauksen. Poliisiasema työpaikkana moninaisine ihmissuhteineen on kuvattu persoonallisesti ja lämmöllä. Kirjan juonikuviot ovat mutkikkaita ja tutkinnan kiemurat kohdillaan. Konnat eivät ole tyhmiä ilkimyksiä vaan asiansa osaavia rikollisia, joilla on yllättävät taustat. Rönnbacka kirjoittaa nautittavan sujuvaa, moitteetonta tekstiä, joka vangitsee lukijan. Porvoon tuntija nauttii autenttisesti kuvatuista tapahtumapaikoista.
Antti Tuomainen: Hyvällä tai sahalla (Otava)
Kirja on mukaansatempaava ja koukuttava tarina rahavaikeuksiin joutuneesta sahanomistaja Heikistä, ruumiista, joka ei olekaan kuollut sekä rahan voimasta. Pikkukylän tapahtumaympäristö on kuvattu kiinnostavasti. Ihmiskuvaus suviyössä on lämmintä ja kielenkäyttö suvereenia. Tuomainen on löytänyt oivan keinon saada pahiksia pois pelistä ikään kuin vahingossa. Kirja tarjoaa lukijalle uskomattomia juonenkäänteitä, jotka itkettävät ja naurattavat yhtä aikaa. Silti hauskuuttaminen ei ole päälle liimattua, vaan muhii kerronnassa koko ajan. Kielikuvien valikoima on rikas, ja kerronta soljuu kuin itsestään.
Oma varjolista kirjojen ilmestymisjärjestyksessä
Aamos Honka: Punainen verkko
Kiinan armeijan vähemmän tunnettu puolustushaara Strategiset Tukivoimat sekä tiedustelupalvelu MSS käyttävät hybridisodankäyntiä, sabotaasia ja salamurhia aiheuttaakseen epäluottamusta Yhdysvaltojen ja Euroopan välille, iskeäkseen Yhdysvaltojen ydinaseohjelmaan sekä tietojen varastamiseen. Lännessä leviävät valeuutiset Yhdysvaltojen vastaisen mielialan kasvusta, Suomessa maalitetaan Kiinan juonista perille päässyt tutkija.
Kun tietää, miten riippuvainen koko maailma on Kiinasta, ja miten Kiina käyttää strategisia yrityksiään mielipidevaikuttamiseen, on Hongan luoma näkymä huolestuttava ja pelottava.
Aamos Honka on luonut mahtavan todenmakuisen trillerin. Kirjoittajan tausta pistää uskomaan, että näin voisi oikeastikin tapahtua. Kaikella on täysin todellinen pohja.
Antti Vihinen: Valkoinen susi
Sydän pamppailee. Ei niinkään jännityksestä vaan kiihtymyksestä. Antti Vihisen Vaaran värit -sarjan kolmas osa Valkoinen susi ei päästä otteestaan. Se hakee vertaistaan nerokkaiden dekkareiden luokassa, mutta on vielä enemmän. Monissa kulttuurialan tehtävissä vaikuttanut Vihinen on kehystänyt rikostarinan säveltäjämestari Jean Sibeliuksen Ainolaan liittyvillä todellisilla ja keksityillä anekdooteilla tavalla, joka osoittaa suurta perehtyneisyyttä aiheeseen. Niiden lisäksi Tampereen historiaan liittyvät kiinnostavat yksityiskohdat nostavat Valkoisen suden täysin omalle tasolleen suomalaisten rikosromaanien joukossa.
Vihinen kirjoittaa isoista asioista, mutta letkeästi ja humoristisesti. Eriparinen toisiaan täydentävä poliisikaksikko on mainio luomus. Sorilla Rhytm´n´bluesiksi kutsuttavassa parivaljakossa tiimiä johtava Berglund edustaa harkitsevaa ja rauhallista bluesia, kun taas Ilveksen entinen pakki Ruokosalmi käy juttujen kimppuun samalla vimmaisella rytmillä, jolla jahtasi kiekkoa kaukalossa aktiiviurallaan.
Joona Keskitalo: Tunturi, joka ulvoi
Yllättäviä käänteitä löytyy vähintään joka toisesta rikosromaanista, ja enemmänkin, mutta Keskitalolla nekin ovat omassa ulottuvuudessaan. Lukija ei voi kuin haukkoa henkeään Keskitalon kekseliäisyyden ja tarinankerronnan taidon edessä.
Rankimmillaan monen tyylilajin Tunturi, joka ulvoi on lähellä kauhuromaania, ja senkin jälkeen Keskitalolta irtoaa vielä infernomainen käänne.
Tatiana Elf: Huijari
Teos perustuu taiten aseteltuihin odottamattomiin käänteisiin. Siis dekkariasteikollakin erityisen odottamattomiin ja yllättäviin. Juonen enempi kuvaaminen pilaisi lukunautinnon, ja Huijarin parissa nautintoa riittää. Tässä ei voi kuvata edes sitä, minkä laatuisesta huijauksesta tai huijauksista on kysymys, koska sekin paljastaisi liikaa.
Kokenut juonenpunoja on luonut teoksen, jollaista suomalaisessa trillerissä ei ole aiemmin tullut vastaan. Henkilöhahmot ovat uudenlaisia. Onhan dekkareita tehty ennenkin rikollisen näkökulmasta, mutta onko sosiopaatti Rebekka rikollinen? Asetelmien muutokset Huijarissa ovat täysin poikkeuksellisia. Jännitys tiivistyy sivu sivulta.
Kari Haakana: Kirvesmies
Kari Haakana sijoittaa uuden teoksensa hellekesään 1972 ja kylmän sodan kyyniseen maailmaan. Klassinen vakoiluromaani sekoittaa herkullisesti IB-jutun tositapahtumia siihen, mitä muuta olisi voinut tapahtua.
Rauhallisessa tempossa etenevän Kirvesmiehen ajankuva vuodesta 1972 on täyteläinen miehelle, joka itse oli silloin 6-vuotias. Taustatyö on tehty huolellisesti. Miljöö, ihmisten muodollinen käytös, autot, tiet ennen moottoriteitä. Murhatun miehen opiskelijatytär suhtautuu tapaukseen välinpitämättömästi. Hän ei pidä yhteyttä vanhempiinsa, koska he ovat fasisteja. Murhatun vaimo taas on varma, että syyllisiä ovat kommunistit.
Viimeisten lukujen kohdalla tekisi mieli huutaa hallelujaa tai mitä tahansa, kun kokonaisuuden viimeinenkin palikka löytää paikkansa.
Tuomas Lius: Rikottu rintama
Sivumäärä kasvaa, vitsit vähenevät ja laatu nousee suomalaisen seikkailujännityksen kaikkien aikojen huipulle. Liperin huumorimies Tuomas Lius on löytänyt hyvän tasapainon huonoille vitseille, kekseliäälle jännitykselle ja elokuvallisille toimintakohtauksille parissa viime teoksessaan.
Etsivätoimisto Haka -sarjan seitsemäs osa Rikottu rintama yllättää lisäksi syvemmällä tasolla. Suomeen Ukrainasta palanneen vapaaehtoistaistelija Eeron epätoivoinen rakkaustarina ukrainalaissyntyisen Anastasiaan kanssa riipaisee. Sitä huutaa yhdessä kohtauksessa mielessään, että älä ammu. Älä pilaa tulevaisuuttasi, sillä kaikesta huolimatta sinulla on mahdollisuus siihen.
Menoa ja remellystä riittää niin kuin pitääkin, mutta Rikotun rintaman perusvire on haikea. Se on haikea siksi, että rikkinäiset Eero ja Anastasiia voisivat luoda yhdessä jotain kestävää, mutta jännitystarinoiden lainalaisuuksien mukaan haaveet on tehty särjettäviksi.
Raadin ehdokkaat vuoden esikoisdekkariksi
Tatiana Elf: Huijari (Into)
Tatiana Elf on Etelä-Afrikassa syntynyt helsinkiläinen käsikirjoittaja ja kirjailija. Hän on tuttu nimi useiden tv-draamojen taustalta. Kirja on henkeäsalpaava psykologinen trilleri Rebekka Nummesta, joka yrittää paeta pimeää puoltaan. Sosiopaatti päähenkilönä on rohkea, uudenlainen ja ajattelua uudistava tuttavuus. Kirjassa on elokuvallisia, nopeita leikkauksia sekä monipuolista ja painavaa dialogia. Ihmiskuvaus on tarkkaa ja syvällistä. Taitavasti kuvatut, epämiellyttävätkin henkilöhahmot ja luonteenpiirteet herättävät lukijassa monia kysymyksiä. Onko Rebekka sankari vai rikollinen, onko sosiopatia hänen vahvuutensa?
Piia Helander: Helios (Karisto)
Piia Helander on hyvinkääläinen laskentasihteeri ja esikoiskirjailija. Hän on ikuinen “heppatyttö”, jonka kotona asustaa myös koira ja kolme kissaa. Freelance-toimittaja Sandra Dahlqvistin juttumatka hevostallille päätyy murhatutkinnaksi yhdessä konstaapeli Ossi Hietalan kanssa. Päähenkilöiden taustat kuvataan uskottavasti. Helander nostaa kirjassaan esiin vakavan kysymyksen eri urheilulajeissa toimivien auktoriteettien, valmentajien ja muiden aikuisten vastuusta. Nuorten haaveet ja ristiriidat on oivaltavasti kuvattu. Kirja puhuttelee todennäköisesti myös nuoria lukijoita.
Joel Kangas: Kaamos (Karisto)
Joel Kangas on inarilaislähtöinen esikoiskirjailija ja muusikko, joka työskentelee kehitystehtävissä pankkialalla. Mikkal Moilanen, lappilaistaustainen helsinkiläispoliisi, lähtee virkistävästi ratkaisemaan uniongelmiaan terapeutin kanssa. Rikoksen selvittely kuljettaa lukijaa vaivattomasti nykypäivän Helsingistä, Hämeenlinnasta ja Norjan Vesisaaresta 1990-luvun Muotkatunturiin. Poliisien tiedostamattomiin ja tiedostettuihin ennakkoluuloihin, jotka muokkaavat ja vääristävät ajattelua, pureudutaan herättävästi. Henkilögalleria on monipuolinen ja ihmiskuvaus syvällistä. Kerronta on jännityksen täyteistä, ajoittain jopa ahdistavaa.
Omat ehdokkaat vuoden esikoiseksi
Anna Harju: Jäljet
Jäljet on yhtä aikaa perinteinen poliisidekkari ja silti siinä on myös uuden tuntua. Perinteistä on, että kerronta keskittyy Sorin poliisilaitoksella vaikuttavan komisarion ympärille. Uutta on tapahtumien käynnistyminen apteekista ja vielä moniulotteisemmat henkilökuvat kuin normaalistikin henkilövetoisissa rikosromaaneissa.
Eija Laine: Keisarinvihreä
Kustantaja määrittelee vuonna 1966 syntyneen sairaanhoitaja Eija Laineen esikoisteoksen Keisarinvihreä psykologiseksi dekkariksi. Määritelmä saattaa johtaa harhaan sekä dekkarien lukijoita että heitä, jotka eivät missään nimessä halua lukea dekkareita. Johonkin uinuvaan maalaiskylään sijoittuva Keisarinvihreä on vain hyvin etäisesti rikosromaani. Enemmän se on taitavasti kirjoitettu pieni lukuromaani pikkupaikkakunnasta, sen salaisuuksista ja pysähtyneistä elämistä, sinne asettuvan Kaislan epävakaasta persoonasta ja hoivatyön arjesta. Ja, kyllä, myös erään kuolemantapauksen selvittelystä.
Anna Äärelä: Mene mene mene
Mene mene mene on kaunokirjallisuuden ja rikosromaanin yhdistelmä kahdesta ihmisestä, jotka "ovat molemmat kasvaneet aikuisiksi vanhempiensa kivuliaista haavoista, muovanneet itsensä uudelleen parhaansa mukaan". Se on romaani kouluampumisista ja tyttöjen kokemista peloista. Samaan aikaan se on dekkari, jossa poliisin kenttäpartio kohtaa kaiken sen pahoinvoinnin, josta meillä muilla ei ole aavistustakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti