maanantai 7. syyskuuta 2020

Kristian Kosonen vavahduttaa nyt sotaromaanilla Viipurin taistelusta kesällä 1944



Kristian Kosonen: Viipurin menetys. 347 sivua, Bazar.

Uuden sukupolven sotakirjailijoiden ykköskaartiin lukeutuva Kristian Kosonen ei petä. Neljäs romaani Viipurin menetys on jälleen historiallisiin tosiasioihin perustuva kouraiseva huipputyö. Alun pohjustuksen jälkeen se kertoo 20.6.1944 tapahtuneesta Viipurin taistelusta, joka oli ohi vain noin viidessä tunnissa. Suomalaisten puolustus luhistui täysin ylivoimaisen vihollisen rynniessä päälle.

Vuonna 2007 ilmestyneessä Eeva Tammen tutkimuksessa Viipuri 1944 väitetään, ettei Viipuria ollut tarkoituskaan puolustaa. Kosonen ei kirjoita sodan suurista linjoista vaan rivimiesten yksilökokemuksesta äärimmäisessä helvetissä. Tulkitsen hänen kuitenkin olevan ainakin lievästi Tammen kannalla, sillä kirjan alussa hän kuvaa puolustuslinjojen heikkoa tilaa Viipurin itäpuolella. Pitkän asemasodan aikana tulevaan hyökkäykseen olisi kyllä ehditty varautua, mutta se laiminlyötiin.

Jos väite on tosi, niin sotilaita tapatettiin turhaan. Viipurissa kuoli tuona päivänä 23 suomalaista sotilasta.

Kososen tavaramerkki on yhteen tai enintään muutamaan hetkeen tihentyvä äärimmäinen taistelukokemus kaikkeen siihen sisältyvine elementteineen: kauhu, uupumus, nälkä, jano, kylmyys, märkyys, näkymät, jotka ovat kerta kaikkiaan liikaa ihmismielelle. Näin myös Viipurin menetyksessä. Kontrastia luovat juhannuskesän kauneus ja vielä silloin Suomen toiseksi suurimman kaupungin miljöö arvorakennuksineen ja puistoineen.

Romaanin keskushenkilö on ylikersantti Arvo Liekoski, mutta isossa henkilökaartissa nousee esille erilaisia tapoja pärjätä sodan äärimmäisessä julmuudessa. Yksi kestää, toinen murtuu ja kolmas kohtaa mieluummin kuoleman kuin häpeän tappiosta. Kososella on ainutlaatuiselta tuntuva kosketus tulituksen keskellä olevan miehen mieleen. Se nostaa hänen teoksensa sotakirjallisuuden pitkän historian kärkijoukkoon.

Viipurin menetys on siitä poikkeava sotaromaani, että korpisodan sijaan nyt käydään kaupunkisotaa. Kosonen kuvaa muutaman miesjoukon pakoa kortteli korttelilta kohti Linnansiltaa ja pelastusta. Rintamalinjoja ei ole. Vihollisen panssarivaunu voi olla minkä tahansa kulman takana. Kaupunkisota on vielä enemmän sekavaa kaaosta kuin korpisota.

Taistelu Vasikkasaaresta, Petäjäsaaren jäinen helvetti ja Isku Tornioon saavat Viipurin menetyksessä arvoisensa seuraajan. Jos nyrpistät nenääsi sotakirjoille, jos kuvittelet niiden olevan suur-Suomi- tai sankarihehkutusta, jos ajattelet niiden kaikkien olevan aina samanlaisia, niin ylitä ennakkoluulosi ja kokeile jotain näistä neljästä. Ja muista, että nuo nuoret miehet eivät valinneet osaansa. Heille ei annettu muuta vaihtoehtoa kuin taistele tai kuole - ja kuole ehkä sittenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti