Karo Hämäläinen: Kansalliskirjailija – Romaani Väinö Linnasta. 407 sivua, WSOY.
Linnan syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta 20. joulukuuta. Nyt hänen elämäänsä saatiin kaksoisvalotus osittain samaan aineistoon perustuvissa kirjoissa.
Linna kertoo omin sanoin elämänsä vaiheet, ajattelunsa juuret ja romaaniensa taustat teoksessa Päivä on tehnyt kierroksensa – Väinö Linna muistelee, jonka on toimittanut Panu Rajala.
Karo Hämäläisen romaani Kansalliskirjailija – Romaani Väinö Linnasta sekoittaa fiktiota faktaan ja osittain haastaa Linnan itsestään antamaa kuvaa.
Panu Rajalan toimittamassa teoksessa on pelkkää Linnan puhetta sellaisena kuin hän professori Pertti Virtarannalle elämäänsä muisteli vuosina 1973–1974. Linnan 49 tuntia kestävät haastattelut olivat osa Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden hanketta, jossa tallennettiin elävien kirjailijoiden puhetta.
Karo Hämäläinen on kuunnellut samat nauhat, mutta hänen romaaninsa taustalla on paljon muutakin autenttista Linna-aineistoa. Syntyy vaikutelma, että romaani antaa aidomman kuvan kirjailijasta kuin hänen itse kertomansa totuus. 1970-luvun alkupuolella Linna oli kansakunnan virallinen viisas, joka saattoi luoda myyttiä itsestään haastattelijalle.
Linnan totuudesta on tullut totuus
Kummatkin teokset ovat suurenmoisia ja ne kannattaa lukea perätysten, jos on vähänkään kiinnostunut kirjailijasta, jonka vaikutus kansakunnan tajuntaan saattaa olla suurempi kuin kenenkään toisen kirjailijan missään muussa maassa. Kun 50 vuotta hänen viimeisen romaaninsa ilmestymisen jälkeen yli 1 200 suomalaiselta kysyttiin Suomalaiset ja historia -hankkeessa eniten vaikutuksen tehnyttä taideteosta, saivat Linnan kirjat reilusti yli puolet äänistä.
Eivätkä ääniä saaneet Musta rakkaus tai Päämäärä vaan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. Suurelle osalle suomalaisista totuus jatko- ja sisällissodasta on se, mitä Linna kirjoitti vaikka kriittiset kommentoijat olivat heti liikkeellä osoittamassa varsinkin jälkimmäisen asiavirheitä.
Linnan oma ääni aitona
Onneksi Linnan pohdintoja ei ole Rajalan toimittamassa teoksessa muokattu yleiskielisiksi. Murre kuuluu ja kerron poljento on mahtavaa luettavaa etenkin sotavuosien osalta.
”Se oli aika orpoo, kun saakeli takaa päin rupee yhtäkkiä tuleen semmosta porukkaa ja ne piti kauheen elämän. Ja vielä ne panssarivaunut. Siinähän toi Pylkäs ampui haudalta. Siinä oli karsikkokumpu, jossa sen konekivääri oli, kun ne ruismaata myöten tuli ja sanoi että: Jumalauta kun mie lasetin, mie aattelin että mitä siä vainajat aatteloo, perkele tämmösest tärinäst, hän sano. Joo. Mut kyl tuleminenkii loppu.”
Pylkäs oli tietysti Viljam Pylkäs, Tuntemattoman sotilaan Antti Rokan esikuva.
Epäpoliittisessa kodissa Urjalassa kasvaneesta Linnasta tuli työväenliikkeelle tärkeä kirjailija sinnikkyyden kautta. Hänellä oli himo lukemiseen jo kansakoulussa ja kova pyrky eteenpäin työskennellessään Finlaysonin tehtaalla Tampereella. Työläiskirjailija viihtyi huonosti ryskätyössä.
Työväenliikkeen toimintaan hän ei juuri osallistunut, mutta julisti vuonna 1974, että Suomesta tulee sosialistinen maa, koska se on ainoa tie eteenpäin maailmassa.
Näin Linna totesi Rautatieläinen-lehdelle.
Karo Hämäläinen kirjoittaa hänen mukauttaneen vastauksia kulloisenkin yleisönsä mukaan. Naistenlehti Jaanalle Linna vastasi asiallisesti kysymyksiin ryhmäseksistä ja strippauksesta.
Romaanihenkilöiden esikuvat
Päivä on tehnyt kierroksensa -teoksessa huomio kiinnittyy Linnan kuvauksiin tärkeimpien romaaniensa henkilöiden esikuvista.
Pohjantähden räätäli Halme lähti Appelqvist -nimisestä urjalalaisesta hierojasta, joka käytti keppiä ja knallia, ja jossa oli itseoppineen tärkeyttä.
”Minä halusin kuvata, miten se lähtee tämmöisestä ulkoisesta tavoitteiden asettelemisesta ja sivistyspyrkimyksestä, mutta syvenee sitten. Teloitushetkellä hän on kypsä syvä ihminen, kokenut ja sisäistänyt kaiken sen, millä hän ennen on keikaillut.”
Tuntemattoman Koskela taas pohjautuu Linnan joukkueen johtajaan Einari Kokkoseen Nilsiästä, joka oli ”pirun mukava mies”, lähti alikersanttina talvisotaan ja kotiutui jatkosodasta kapteenina.
”Mää kyllä ihailin sitä oikeen, eikä parempaa joukkueenjohtajaa eikä sotilasta montaa varmasti Suomen armeijassa ollut.”
Kuten tunnettua, Linna aloitti kirjoittamisen jo jatkosodassa. Istui kannon päällä ja kirjoitti. Lähetti muutama sata sivua kustantamoon joulun alla 1942. Sai vielä ennen vuoden loppua kielteisen vastauksen, mutta päätti, että ”tää ei lopu tähän”.
Eikä loppunut. Kirjailijan ura alkoi teoksella Päämäärä vuonna 1947, mutta pankin räjäytti Tuntematon sotilas 1954.
Sensuuria vai Tuntemattoman parantamista?
Siltä osin Virtarannalta olisi toivonut tarkentavia kysymyksiä. Tuntemattomasta poistetut kohdat ilmestyivät vasta Sotaromaanissa vuonna 2000. Linna sanoo hyväksyneensä teknilliset ja kirjallisten virheiden poistot.
”Mutta kaikki semmoinen, jossa voi edellyttää olevan jotakin hajua siitä, ettei tämmöistä mielipidettä haluta julkisuuteen, niin ne minä vaadin palautettavaksi. Ja ne palautettiin.”
Eihän Virtaranta voinut sitä 1970-luvulla tietää, että Tuntemattomasta poistettiin kirosanojen, jälkiviisastelun ja upseerien haukkumisen lisäksi aivan olennaisia kohtia, mitä tulee ”tämmöiseen mielipiteeseen”. Nämä poistot koskivat sodanvastaisuutta ja jatkosodan motiivia, josta kovimmat sanat Linna laittoi kommunisti Lahtisen suuhun:
”Kunnanpösö tarttee korkeeta viljanhintaa ja mettäherrat näitä Venäjän korpia. Isot herrat tarttee kunniaa ja niitten huorrat jalokiviä ja turkiksia. Sitä varten täällä ihmisiä tapetaan.”
Hämäläisen romaanissa lainataan Linnan vuonna 1980 Yleisradiolle antamaa haastattelua, jossa hän sanoo, että poistot eivät olleet sensuuria. Ilman niitä lopputulos olisi ollut kirjallisesti heikompi.
Sotaromaanin esipuheessa Linnan elämäkerran kirjoittanut Yrjö Varpio pitää poistoja ymmärrettävinä 1950-luvun alun yleisiä ajattelutottumuksia sekä kirjallista makua ja normistoa vasten.
Lahtisen yksinpuhelun typistäminen kuitenkin Varpion mukaan pienensi romaanin panosta jatkosodan luonteesta käydyssä keskustelussa.
Tuntematonta edelsi kuuden vuoden hiljaisuus
Kummassakaan teoksessa ei kiinnitetä huomiota siihen mahdollisuuteen, että Linna taipui vasta syksyllä 1954 valmistuneen käsikirjoituksen poistoihin helposti siksi, että hän janosi takaisin kirjallisiin piireihin ja halusi saada kirjan painetuksi joulumarkkinoille.
Hänen edellisestä romaanistaan oli kulunut kuusi vuotta eivätkä ensimmäiset teokset olleet mitään myyntimenestyksiä. Niiden jälkeen yritys Messias-nimiseksi romaaniksi epäonnistui ja syöksi Linnan henkiseen kriisiin.
Linnalla oli kuitenkin kova pyrky kirjailijaksi ja pois tehdastyöstä, jota piti ikävänä ja yksitoikkoisena. Tuntemattoman käsikirjoituksessa oli ainekset päämäärän toteutumiseen.
Kirjat keskustelevat sisällissodasta
Nämä kaksi teosta käyvät kiinnostavaa dialogia kahden muun tuoreen Väinö Linna -kirjan kanssa. Tämä koskee jo monta vuosikymmentä kestänyttä kiistaa siitä, kuinka oikean tai väärän kuvan Linna antaa Pohjantähdessä torppareista ja sisällissodasta.
Historioitsija Seikko Eskola arvosteli jo vuonna 1960 Linnan kokonaiskuvan vuodesta 1918 olevan väärä. Eskolan mukaan vain sosiaaliset epäkohdat eivät voineet selittää vuoden 1918 tragediaa ja Linnalta puuttui kansainvälinen kehys.
Kansainvälistä kehystä sisällissodalle rakensivat Lasse Lehtinen ja Risto Volanen vuonna 2018 ilmestyneessä kirjassaan Kuinka vallankumous levisi Suomeen. Heidän mukaansa Linna on vienyt kokonaisen sukupolven harhaan kuvatessaan sisällissotaa lähinnä torpparikapinana. Linnan kirjasta puuttuu kaupunkien kuohunta ja näkökulma Suomen sisällissodasta Venäjän vallankumouksen jatkeena.
Professori Jyrki Nummi kirjoittaa Pohjantähden historiakuvan kritiikistä tänä vuonna ilmestyneessä kokoomateoksessa Väinö Linna – Tunnettu ja tuntematon. Hän pitää kritiikkiä asemansa menettäneen vapaussota-aatemaailman perinteen kantajien identiteettipolitiikkana, joka vaatii tunnustusta ja kunniansa palauttamista.
”Maaseutuköyhälistö ratkaisevassa asemassa”
Omin sanoin Linna kertoo hänellä olleen yhteiskunnallinen pyrkimys. Ensinnäkin ihmisille on tehtävä oikeutta ja toiseksi sisällissodasta on saatava tietoisuuteen totuudellisempi kuva.
Hän kutsuu asiasta käytyä keskustelua professoriväittelyksi ja sanoo tehneensä Pohjantähteä varten sellaisen pohjatyön, että oli tutkinut asian siinä kuin joku historian professorikin.
Linnan mukaan torpparikysymys ei ollut välitön syy sisällissotaan. Sitä olivat elintarvikepula ja työttömyys.
Silti hän pitää kiinni siitä, että torpparit ja yleensä maaseutuköyhälistö olivat ratkaisevassa asemassa. Mitään punakapinaa tuskin olisi tullut, jos tämä väestönosa olisi vapautettu 20–30 vuotta aikaisemmin.
”Maalaisproletariaatin kapina se oli, vaikka kaupungeissa tietysti oli tämä valveutuneempi työväestö, jonka piirissä se liikkeelle pantiin. Mutta sieltä se reservi tuli, maaseudulta”, Linna painotti.
Toinen ärtymyksen aihe oli se, että valkoisella puolella pyrittiin tekemään punaisista kriminaalirikollisia. Linnan mukaan he olivat valtiorikollisia, usein moraalisesti korkeatasoista väkeä.
”Minä tahdoin antaa heille moraalisen oikeuden, motiiveihinsa.”
Joukkorangaistukset kapinasta olivat täysin lainkäytön ulkopuolella.
”Esimerkiksi kun vanhoja punavankeja ja muita haastattelin, niin ei kukaan kieltänyt etteikö hän kapinallinen olisi ollut. Ja että kapina on aina laiton ja rikollinen, niin siitä pitää rankaista lakien mukaan. Ja sitä ei Suomessa tehty.”
Asiavirheitä Pohjantähdessä
Karo Hämäläinen kiinnittää romaanissaan huomiota Pohjantähden saamaan historiakritiikkiin romaanin torpparikuvauksesta. Hän panee näyttelijä Veikko Sinisalon lukemaan ääneen Helsingin Sanomissa 17.10.1959 ilmestynyttä lisensiaatti Viljo Rasilan artikkelia, jossa osoitetaan heikkouksia romaanin asiatiedoissa.
Myöhemmin Tampereen yliopiston Suomen historian professorina toiminut Rasila kirjoitti, ettei Kansan Lehdessä voinut olla kuvia Laurilan Anttoon häädöstä, koska sanomalehdissä ei ollut uutiskuvia vuonna 1907.
Vuonna 1906 Kansan Lehdessä ei olisi lukenut sosiaalidemokraattien vaativan torppien itsenäistämistä, koska juuri silloin he vaativat kaikkein kiihkeimmin maan sosialisoimista.
– Mitä mä nytten teen, Hämäläinen pistää Linnan sanomaan sen jälkeen, kun hän on tarkastanut Kansan Lehden päätoimittajalta Arvo ”Poika” Tuomiselta, että lehdessä ei tosiaan ollut valokuvia vuosisadan alussa.
Sitten hän torjuu antaneensa väärän kuvan:
– Mä olen kertonu ihmisestä. En mä historiankirjaa ole kirjottanu.
Veto pois kahden osan jälkeen
Pohjantähden kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät vuoden välein 1959 ja 1960. Sitten veto alkoi olla lopussa ja kolmas osa lykättiin kustantajan kanssa tehdyllä päätöksellä vuoteen 1962. Linnalta puuttui suuri idea, jonka varaan hän rakentaisi teoksen, Hämäläinen kirjoittaa.
Linna itse kertoo väsymyksestään syksyllä 1960. Hän kirjoitti mustan kahvin voimalla, sai vapinakohtauksia eikä pystynyt nukkumaan.
Sen hän kuitenkin kiistää, että kolmas osa olisi muita heikompi. Sen tapahtumien luonne vain edellyttää tyynempää kirjoittajan otetta, hän sanoo Virtarannalle.
Sitten seurasi tyhjyys. Tuli masennusta ja muita sairauksia.
42-vuotiaana mies oli pääosin elämäntyönsä tehnyt. Viimeinen romaani julkaistiin juhlallisesti 6.9.1962 Hotelli Kämpissä. Pohjantähden kolmannesta osasta otettiin ennätyksellinen 101 500 kappaleen ensipainos.
Kansakunnan kaapinpäälle nousseesta miehestä tuli Linnan juhlien vieras, jonka seurassa presidentti Urho Kekkonenkin halusi näyttäytyä.
Yhteiskunnallinen keskustelija joutui pakosti vaikenemaan, kun hän sai aivoveritulpan vuonna 1984 ja menetti puhekykynsä. Vuonna 1992 hän kuoli keuhkosyöpään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti