Ari Wahlsten: Kyynelten laakso. 270 sivua, CrimeTime.
Ari Wahlstenin tummapintaisesta yksityisetsivä Kit Karismasta kertovan dekkarisarjan jokainen osa on ollut vielä parempi kuin edellinen. Sama pätee myös kuudenteen osaan Kyynelten laakso. Teos saa kirjaimellisesti räjähtävän alun ja sitten mennään yhtä kyytiä loppuun asti. Tarinassa ja sen henkilöissä on uskomaton imu.
Wahlstenin aiemmissa kirjoissa olen kehunut perinnetietoisen losangeles-dekkarin tyylikästä istuttamista tämän päivän Helsinkiin. Kyynelten laaksossa se puoli toimii edelleen, mutta nyt kirjasta huokuu myös film noirin perinteen siirtäminen kirjallisiin ympyröihin. Mielikuvan saa aikaan nyrkkeilyn ja sen ympärillä liikkuvan korruption istuttaminen tarinan avainkohtiin. Gangsterien hallitsema ammattinyrkkeily ja sopuottelut ovat keskeistä film noirin kuvastoa.
Yksi kirjan sivuhenkilöistä, viinalle periksi antanut kahden rikosten polulle sortuneen isä ja gangsterin etukäteen sovittujen nyrkkeilyotteluiden hanslankari, tuo jostain syystä mieleen film noirin traagisia hahmoja esittäneen John Garfieldin jos hän olisi elänyt ikämieheksi. 39-vuotiaana kuollut Garfield esitti pääosaa yhdessä lajin merkkiteoksessa Verta ja kultaa vuodelta 1947.
Film noirin osasista vain takaumarakenne puuttuu Kyynelten laaksosta. Sekin sopisi teokseen, jossa kaikki juoksevat kuusi vuotta aiemmin tapahtuneen arvokuljetusryöstön saaliin perässä. Kadoksissa on miljoonia ja myös yksi ryöstöön osallistunut heti vankilasta vapauduttuaan. Ruumiita on tullut ja tulee tasaiseen tahtiin. Ratkaisematon juttu kiinnostaa luonnollisesti poliisia, mutta etenkin rikollisimperiumiaan johtavaa Niklas Inaria, jonka Wahlsten on kuvannut klassisten rikoselokuvien ykköspahiksen kaltaiseksi hahmoksi.
Karismaattinen yksityisetsivä Kit Karisma sekaantuu juttuun tällä kehtaa puhtaasti omasta intressistään ei kenenkään palkkaamana. Kunnian miehellä on palkkiota suurempi motiivi.
Kyynelten laakso lähtee räväkästi liikkeelle eikä suvantokohtia ole. Etenee kuin luotijuna, on kulunut ilmaus, mutta myös kuvaava. Viehätystä lisäävät vanhanaikainen tunnelma, henkilöt teitittelevät toisiaan, ja erinomaisen luonteva ja nokkela dialogi. Femme fatale on tietysti itsestäänselvyys tämän kaltaisessa tarinassa.
Varjolistallani nostin Wahlstenin edellisen dekkarin Ikiunen viime vuoden Johtolanka-palkittavien ehdokkaitten joukkoon. Dekkarivuosi 2022 on vasta alussa, mutta Ari Wahlsten on vakiintuneista tekijöistä etevin, joka ei ole palkintoa vielä saanut.
Timo Nummisen kansi kirjaan on jälleen tyrmäävän hyvä.
Kyynelten laakso julkaistaan maanantaina 28.2.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti