Lauri Mäkinen: Lopun alku d-mollissa. 542 sivua, Siltala.
542 sivun lukeminen on pitkä aika pidättää hengitystä. Niin tuntuu kuitenkin tapahtuneen, kun Lauri Mäkisen kolmas romaani ja kolmas mestariteos on luettu ja sille on jätettävä vastahakoisat jäähyväiset. Vihdoin voi vetää henkeä: mikä loppu, mikä nerokas kokonaisuus.
Toisen maailmansodan esinäytöksestä Espanjan sisällissodasta vuoden 1941 loppuun ulottuva romaani Lopun alku d-mollissa tuntuisi vaativan kaikki mahdolliset korkeimmat arvosanat: henkeä salpaava, veret seisauttava, taiten kirjoitettu, hallittu kudelma, joka päättyy mojovaan yllätykseen.
Romaani perustuu laajaan lähdeaineistoon ja todellisiin tapahtumiin. Googlaamalla ei selvinnyt, ovatko kaikki sen henkilöt todellisia, jotka olivat mukana 1930-luvun lopun ja 1940-luvun alun suuressa vakoilupelissä. Ainakin natsien propagandaministeri Joseph Goebbels, Neuvostoliiton tiedustelunero Arslan Ibragimov ja Neuvostoliitolle Japanissa vakoilleen Richard Sorgen vakoilurinki kulkivat kerran täällä.
Heidän lisäkseen teoksen ehdoton avainhenkilö on Espanjan sisällissotaan tasavaltalaisten puolella osallistunut Nalle Malmi, joka on ohranan vasikka.
Mäkinen kuljettaa laajaa henkilögalleriaansa lyhyin luvuin Espanjan taistelukentiltä sotakabinetteihin, kuulusteluhuoneisiin, filmistudioille ja Goebbelsin juhliin tunnelman tiivistyessä koko ajan. Lukija tietää sen, mitä romaanin henkilöt eivät tiedä. Maailmanpalo lähestyy, alkaa ja tulee kääntöpisteeseensä. Vakoilijoiden peli on millintarkkaa, mutta kuka lopulta tietää toisen syvimmät ajatukset? Harhautusten sisällä on aina kaksoisharhautuksen mahdollisuus.
Mäkisen henkilökuvaus on nauttittavaa luettavaa. Nalle Malmi on suurten aatteiden aikakaudella asioihin käytännöllisesti suhtautuva selviytyjä.
Arslan Ibragimov pyörittää vakoojarinkiä, johon kuuluvat Hitlerin lähipiiriin soluttautuva saksalainen filmitähti Lena Dolgorukow ja tämän veli, pettynyt säveltäjä Alex Dolgorukww, joka Neuvostoliitossa hakee elämälleen suurempaa tarkoitusta proletaarisesta käänteestä. Ibragimov itse yrittää samalla säilyttää oman henkensä stalinismin saatanallisessa vainoharhassa, jossa jahdataan pettureita ja jos heitä ei löydy, niin sitten lavastetaan.
Goebbels on omahyväinen mahtailija. Sorgen vakoiluringin radisti Max Clausen pettyy aatteeseen.
Harvoin tulee vastaan näin intensiivistä, näin monista aineksista koostuvaa romaania, jossa kaikki langat solmitaan lopussa tyylikkäästi yhteen ja yli 500 sivun jälkeen jää nälkä, että olisipa tätä lisää.
Lauri Mäkinen julkaisee kirjoja harvakseen. Ehkä poikkeuksellinen laatu johtuu juuri siitä.
Mäkisen esikoisteos Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset sai Suomen dekkariseuralta vuoden 2015 parhaan esikoisen kunniakirjan, vaikka kyseessä ei ole varsinaisesti dekkari. 1920-luvun Ambomaaksi kutsuttuun Pohjois-Namibiaan sijoittuva romaani kertoi sekin suurvaltapolitiikasta ja idealisteista, tällä kertaa lähetyssaarnaajista, suuren pelin rattaissa. Rikosromaani se kyllä oli, mutta rikoksen mittakaava oli rikos ihmisyyttä vastaan.
Vuonna 2017 ilmestynyt 50/50 oli erilainen sota- ja vakoiluromaani henkilöllisyyksistä, valehenkilöllisyyksistä ja totuuden etsinnästä.
Näin taaksepäin katsoen Mäkisen tuotannossa on tietty johdonmukaisuus, joka hioutuu romaani romaanilta aina vain kirkkaammaksi timantiksi. Lopun alku d-mollissa on Suomen kirjallisuuden Koh.i-Noor.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti