keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Osasto Q:n eväät alkavat olla syödyt



 Jussi Adler-Olsen: Natriumkloridi (Natrium Chlorid). Suomentanut Katriina Huttunen. 495 sivua, Gummerus.

Dekkarivuodessa Jussi Adler-Olsenin uusi Osasto Q on ollut jo pitkään erityisen mieluinen tapaus. Tanskan Jussin kirjoissa on hyvät juonet, omaperäiset päähenkilöt, luistavaa kerrontaa ja kosolti huumoria höysteenä.

Natriumkloridi on sarjan yhdeksäs osa. Jo kaksi vuotta sitten ilmestynyt edellinen osa Uhri 2117 oli pieni pettymys ja uutuus jo aika iso. Vanhoja ratkaisemattomia rikoksia selvittävä Osasto Q on menettänyt tuoreutensa ja omalaatuisuutensa. Jäljellä on pohjoismainen perusdekkari.

Kerronnan lennokkuuden kangistumisen lisäksi perussyy on henkilöiden normaalistuminen. Sarjan suolaa ovat olleet yrmeän Carl Mörckin ja joviaalin Assadin erikoinen työ- ja ystävyyssuhde sekä osastoon myöhemmin liittyneen Rosen hysteria. Natriumkloridissa kaikki henkilöiden erikoispiirteet ovat hiotuneet olemattomiin. Poliisitalon kellarissa omaa elämäänsä eläneestä hieman anarkistisesta osastosta on tullut kuin mikä tahansa poliisin tutkintaryhmä.

Assadin loputtomat kamelivertaukset eivät enää jaksa hymyilyttää, eivät myöskään hänen kielivirheensä, joita Carl oikoo.

Uusimman osan erikoinen nimi tarkoittaa ruokasuolaa. Muuan itsemurha johdattaa Osasto Q:n vuonna 1988 tapahtuneen räjähdyksen jäljille. Kokonainen autokorjaamo räjähti ja kaikki paikalla olleet kuolivat. Tapaus kuitattiin onnettomuudeksi. Sen ajan tutkijat eivät kiinnittäneet huomiota suolakasaan, joka löytyi korjaamon ulkopuolelta. Kun suolaa alkaa löytyä myös tuoreiden kuolemantapausten liepeiltä, alkaa Osasto Q:lle valjeta, että kyseessä on pitkään jatkunut harvakseen toteutettujen murhien sarja, joissa suola on viesti.

Sarjan hyytymisestä kertoo sekin, että Adler-Olsen lainaa tarinassa kahta aikaisempaa kirjaansa. Vangin sieppaus ja pitkä piina kellarissa on toisintoa sarjan ensimmäisestä osasta Vanki ja mieleltään sekaisin olevan kostoretki samanlainen kuin Selfieissä, joka ilmestyi vuonna 2018.

Uutta kulmaa uusimpaan Osasto Q:hun tuovat vain yhteiskunnan sulkeminen koronan takia sekä Carlin itsensä joutuminen rikosepäillyksi. Tapaus juontaa juurensa sinne, mistä koko sarja sai alkunsa, ampumistapaukseen, jossa yksi Carlin kollega halvaantui, toinen kuoli ja Carl itse passitettiin kellariin tutkimaan vanhoja rikoksia.

Natriumkloridin loppu enteilee, että sarjaan on tulossa vielä ainakin yksi osa. Toivottavasti Adler-Olsen kokoaa siihen itsensä ja puristaa vielä yhden jännärin, jossa yhdistyy kaikki se, mikä Osasto Q:ssa on ollut niin nautittavaa: jännitys, huumori ja yhteiskunnallinen tarkkanäköisyys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti