torstai 2. helmikuuta 2023

Häikäilemätön nainen on uusi trendi pohjoismaisissa dekkareissa - Jeanette Bergenstavin esikoinen toimii siinä puolittain


 

Jeanette Bergenstav: Syntiuhrit (Syndoffer). Suomentanut Hanni Salovaara. 430 sivua, Minerva.

Nainen joka tietää mitä haluaa ja ottaa sen häikäilemättömästi, mutta ei kuitenkaan ole pahojen vaan hyvien puolella. Tällaisia rikoskirjoja pohjoismaissa nyt kirjoitetaan silmiinpistävän paljon. Sellainen oli tammikuussa ilmestynyt islantilaisen Lilja Sigurdardóttirin Jääkylmä aurinko ja sellainen on ruotsalaisen Jeanette Bergenstavin esikoinen Syntiuhrit. Kumpikin on uuden sarjan ensimmäinen osa.

Täydellisin ja röyhkein esimerkki lajityypistä on viime keväänä ilmestynyt Anna Karolinan Toinen meistä kuolee tänään. Sigurdardóttir ja Bergenstav tuntuvat kirjoittaneen hieman jarru päällä kuin epäröiden, voiko päähenkilö sittenkään olla viimeisen päälle rankka.

Bergenstavin päähenkilö on toimittaja Jennifer Sundin. Hän on joskus ollut huipulla, mutta krooniset kivut ja raastava avioero rajoittavat työmahdollisuuksia.

Paikallislehden rutiinikeikalla göteborgilaisessa koulussa hän kuitenkin törmää elämänsä skuuppiin. Koulun rehtori Carina Hansson ja kuvaamataiteen opettaja Harry Ljungblad on murhattu raa´asti. Luokkahuoneessa lojuu myös henkihieveriin pahoinpidelty maahanmuuttajataustainen nuori mies, jonka vierestä löytyy laukullinen rahaa. Enempää miettimättä omassa elämässään sekaisin oleva Jennifer piilottaa rahalaukun autoonsa ja hälyttää poliisin.

Ensimmäisenä ja ainoana paikalla olleena toimittajana Jenniferillä on etulyönti kollegoihinsa nähden. Menestysjuttuja Kvällsbladetiin syntyy tiuhaan tahtiin. Hän on palannut huipulle, mutta kätketty rahakassi painaa takaraivossa. On selvää, että se on rikollista rahaa.

Syntiuhrit käynnistyy rivakasti ja lupaavasti. Kerrankin dekkari, joka on kiinni Ruotsia riivaavassa jengirikollisuudessa, käsittelee myös rasismia ja päähenkilö on kiinnostavan erilainen.

Jeanette Bergenstav on kuitenkin haukannut liian suuren palan, kun venyttää dekkariaan yli 400-sivuiseksi, ja liittää siihen mukaan isän alkoholismia, lapsen sairautta, lukijaa harhauttavia sivupolkuja ja Jenniferin kaunaa pettäjämiestään kohtaan. Keskivaiheilla jännite yksinkertaisesti hiipuu, kun dekkari alkaa muistuttaa saippuaoopperaa. Samalla Bergenstav unohtaa dekkariviihdettä suuremmat teemat.

Viimeisen päälle yllätyksellinen loppu pitää taas lukijan pihdeissään. Kaikki paha saa palkkansa, kun rankka naishahmo kostaa menneet vääryydet.

Sata sivua keskeltä pois, niin Syntiuhrit olisi loistava alkuvuoden dekkari. Tällaisenakin se on sujuvaa ja viihdyttävää luettavaa, mutta menee ohi jälkiä jättämättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti