Tuire Malmstedt: Mykkä taivas. 341 sivua, Myllylahti 2019.
Tuire Malmstedt: Enkelimetsä. 310 sivua, Myllylahti 2020.
Pölkyllä päähän pitäisi lyödä tällaista dekkareitten suurkuluttajaa, joka on jättänyt lahjakkaan Tuire Malmstedtin teokset melkein kokonaan lukematta. Viime syksynä luin hänen uusimpansa Lumihaudan ja erinomaiseksi havaitsin, mutta ensimmäinen kolmen dekkarin kokonaisuus on mennyt ohi.
Järvenpään kirjastosta ei löytynyt palkittua esikoisteosta Pimeä jää, mutta sen kaksi jatko-osaa Mykkä taivas ja Enkelimetsä olivat niin vetäviä, että luin ne tällä viikolla muutamassa päivässä. Ainoa miinus Malmstedtin ensimmäisille dekkareille tulee siitä, että ne eivät täysin toimi itsenäisinä teoksina. Päähenkilö Isa Karoksen kuolleen Edith-tyttären tapaukseen on vaikea päästä kiinni, koska Malmstedt ei kertaa ollenkaan ensimmäisen kirjan tapahtumia jatko-osissa. Arvoitukseksi jää myös Isa Karoksen vaikealta tuntunut suhde kuolleeseen äitiinsä ja lapsuuden kotitaloon, jota hän myy Mykässä taivaassa.
Kertaus olisi tarpeen, sillä Enkelimetsän lopussa havaitaan trilogian muodostavan kiinteän ja yhtenäisen kokonaisuuden.
Se nillityksestä. Savonlinnaan ja sen ympäristöön sijoittuva Isa Karos -sarja on huolellisesti kirjoitettua psykologista dekkaria, jonka omin ääni tulee menneisyyden linkittymisestä teoksien nykyaikaan. Tämä sinänsä on dekkarien peruskauraa, mutta kun Mykässä taivaassa ajan ja paikan koordinaatit ovat Savonlinnan lisäksi Syyrian Aleppo vuonna 2015 ja Neuvostoliitolle luovutettu Salmi vuonna 1944, herää Malmstedtin kirjoja huonosti tuntevan uteliaisuus.
Enkelimetsässä vauhtia otetaan vielä kauempaa marikansan myyteistä 1670-luvulta.
Oleellista on se, miten hienosti Malmstedt linkittää menneet tapahtumat kirjojensa juoniin. Samaa hän on jatkanut uudessa sarjassaan ainakin Lumihaudassa.
Mykässä taivaassa Savonlinnan poliisit Isa Karos ja Niiles Aarnikoski tutkivat metsästä löytyneen pään arvoitusta. Mustien joutsenten symboliikalla kuorrutettu murha tulee lähelle poliisilaitosta, ja myös Isa joutuu vaaraan. Enkelimetsässä kaksi nuorta naista löytyy hirtettyinä morsiuspuvuissa talvisesta metsästä. Nyt morsian-teema tulee lähelle Isaa, sillä hän on menossa kesällä naimisiin ja etsii itselleen morsiuspukua teoksen alussa.
Edithin kuolema ja muut menneet tapahtumat lyövät leimansa Isaan. Hän on murheen lapsi, joka näkee ja kuulee näkyjä. Voisikohan psykologisesti noin tasapainoton ihminen oikeassa elämässä toimia rikostutkijana? Sitä on turha miettiä, sillä Malmstedt pystyy luomaan kummassakin kirjassa vahvan tunnelman juuri mystisten tapahtumien ja hyvän henkilökuvauksen kautta.
Kumpikaan teos ei silti ole syvissä vesissä vellomista, vaan mukana on myös huumoria ja valoa. Savonlinnan rikospoliisin pieni yhteisö on lämminhenkisempi kuin yleensä suomalaisissa dekkareissa. Yhtään selkään puukottajaa ja tunnelman pilaajaa ei ole.
Yllätykselliset loput kuuluvat dekkareihin ja niihin Malmstedt on todella panostanut. Murhaajaa ei osaa arvata kummassakaan teoksessa ennen kuin hänet paljastetaan. Takaumat on silti syytä lukea tarkkaan, sillä taustat löytyvät niistä. Pieni kauneusvirhe on se, että Enkelimetsässä morsianten murhaaja tunnustaa tekonsa lopulta kovin äkkinäisesti. Sitäkin voi selittää omantunnon painolastin keventämisellä.
Suomen dekkariseura kiitti Malstedtin esikoisteosta Pimeä jää rakenteeltaan monitahoiseksi ja yllättäväksi, jopa genreä uudistavaksi. Sama pätee trilogian kahteen jälkimmäiseenkin osaan. Tuire Malmstedt tuntuu herkkävaistoiselta kohteitaan kunnioittavalta kirjailijalta, joka kykenee myös itseironiaan. Siitä kertovat hänen poikiensa kommentit teosten jälkisanoissa. Eikö muita julkaistu? pojat olivat kysyneet, kun Malmstedt oli kertonut voittaneensa vuoden parhaan esikoisdekkarin kunniakirjan.
Uudessa Matilda Metso -sarjassa ilmestyy seuraavaksi Lyijysydän. Toivottavasti pian, sillä Tuire Malmstedt -kuume ei talttunut näillä kahdella teoksella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti