keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Ragnar Jónassonin varhaisdekkarissa Tuhkayö ei toimi oikein mikään


 

Ragnar Jónasson: Tuhkayö (Myrknaetti). Englanninnoksesta suomentanut Antti Saarilahti. 312 sivua, Tammi.

Onneksi suomalainen kustantaja aloitti Ragnar Jónassonin dekkarien suomentamisen tuoreimmasta Hulda-sarjasta ja siirtyi vasta sitten islantilaisen mestarin varhaistuotantoon. Ari Thor -kirjojen ensimmäinen osa Lumisokea oli kyllä varsin hyvä sekin, mutta sitä seurannut Tuhkayö on suomennetuista Jónassoneista ylivoimaisesti huonoin. Vuonna 2011 Islannissa ilmestynyt alkuteos jatkaa Reykjavikista pohjoiseen Siglufjörduriin poliisiksi muuttaneen Ari Thorin tarinaa epätyydyttävällä tavalla. 

Ensimmäinen osa tapahtui talvella lumen saartamassa pikkukaupungissa. Nyt pohjoisessa on heleä kesä, mutta etelässä tulivuoren purkauksen aiheuttama tuhkapilvi peittää auringon ja tunkeutuu suuhun asti. 

Pohjoisessa amerikkalaisturisti huomaa maassa makaavan kuolleen miehen. Siglufjördurin poliisit saavat uuden murhan tutkittavakseen. Jymyjutun toivossa tapauksen jäljille lähtee myös sivuraiteelle joutunut tv-uutisten toimittaja Isrún, joka oikeastaan nousee kirjan päähenkilöksi.

Murhatutkinta on Tuhkayössä islantilaisten dekkarien perussälää, juoni oudon vetämätön.

Teoksessa ärsyttää ensinnäkin se, että kaikki henkilöt ovat tavattoman huonotuulisia tiuskijoita. Lisäksi he käyttäyvät epäeettisesti ja ammattitaidottomasti. Itselleen parempaa asemaa uutistoimituksessa hamuava Isrún valehtelee haastateltavilleen milloin ei yritä kokonaan salata ammattiaan kuullakseen heiltä salaisuuksia. Ari Thor on mokannut suhteensa  tyttöystäväänsä Kristíniin, mutta ei pääse tästä yli. Kristínin takia hän jopa luistaa murhatutkinnan kiihkeimmästä vaiheesta.

Toiseksi Ragnar Jónasson raskauttaa vain vähän yli 300-sivuista dekkariaan liian monilla teemoilla eikä pääse niistä missään pintaa syvemmälle. Kokoava teema ovat menneisyydessä tapahtuneet pahat teot, jotka vaikuttavat teoksen nykyhetkessäkin. On ollut monenlaista väkivaltaa, jota Jónasson ei perustele lainkaan. Muista teemoista suomalaiselle lukijalle kiinnostava on tuhkapilven vaikutus ympäristöön ja ihmisiin. Lisäksi teoksen taustalla vaikuttaa Islannissa vuonna 2008 alkanut finanssikriisi.

Yksi asia ihmetyttää suomalaista lukijaa. Miksi tavallinen murha ylipäänsä on iso uutinen? Onko niin oikeastikin? Jos, niin johtuuko se siitä, että Islannissa tehdään niin vähän henkirikoksia?

Pintatasolle Tuhkayössä jää myös sen isoin teema ihmiskauppa ja rahanpesu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti