torstai 24. marraskuuta 2022

Hulda-sarjan kirjoittanut Ragnar Jónasson oli aika seppä jo esikoisessaan


 

Ragnar Jónasson: Lumisokea (Snjóblinda). Suomentanut Vilja-Tuulia Huotarinen. 312 sivua, Tammi.

Keväällä 2021 Hulda Hermannsdóttir valloitti Islanti-dekkarien koko ajan kasvavan suomalaisen ystäväjoukon. Ragnar Jónassonin surumielisen trilogian avausosa Pimeys vakuutti henkilökuvauksellaan, yllätyksellisyydellään ja omaperäisyydellään. Kolmiosainen kokonaisuus oli ammattimiehen loppuun asti hioma lukuelämys.

Entä miten toimii Jónassonin kymmenen vuotta ennen ensimmäistä Huldaa kirjoittama esikoisdekkari Lumisokea? Erittäin hyvin. Hänellä oli henkilökuvaus heti hyvin hallussaan, samoin kaukana kaikesta olevien paikkojen miljöö ja mielentila.

Hulda-sarjan kirjat tapahtuvat eristyneissä ympäristöissä. Sellaiseksi voi laskea myös parhaat päivänsä kauan sitten nähneen kalastajakylä Siglufjördurin ainakin dekkarin tapahtuma-aikaan joulu-tammikuussa. Satoja kilometrejä Reykjavikista pohkoiseen sijaitseva kylä tai pieni kaupunki on muutenkin vaikeakulkuisen tien päässä. Nyt sankat lumisateet eristävät sen totaalisesti niin kuin hienossa islantilaisessa tv-dekkarissa Loukussa

Liekö Jónassonin kirjalla ollut osuutta tv-sarjaan ainakin ideatasolla, sillä alkuteos ilmestyi vuonna 2010 ja Loukussa-sarjan ensimmäinen kausi vuonna 2015.

Siglufjörduriin päätyy poliisiksi Jónassonin ensimmäisen sarjan päähenkilö Ari Thor melkein hetken päähänpistosta. Reykjavikilainen ajelehtijatyyppi Ari Thor on viittä vaille valmis poliisi, kun Siglufjördurin poliisin päällikkö Tómas soittaa ja tarjoaa työpaikkaa. Hetkeäkään miettimättä ja tyttöystävänsä Kristínin mielipidettä kysymättä hän päättää lähteä satojen kilometrien päähän kaupunkiin, "jossa ei koskaan tapahdu mitään".

Sitten tietysti alkaa tapahtua, koska kyseessä on dekkari. Ensin kuolee yhdellä muinoin ilmestyneellä romaanilla itsensä kirjailijalegendan asemaan saattanut Hrórlfur paikallisen teatterikerhon harjoituksissa. Tapaus näyttää onnettomuudelta, mutta pian näytelmän pääosan esittäjän avovaimo Linda löytyy pihaltaan henkihieveriin pahoinpideltynä.

Siglufjördurissa kaikki tunteva Tómas on haluton pitämään Hrólfurin tapausta muuna kuin onnettomuutena. Ari Thor taas haluaa näyttää kyntensä ensimmäisessä jutussaan. Sitkeän poliisityön ja päättelyn kautta avautuu näppärästi sommiteltu vyyhti sisäänlämpiävän kaupungin salaisuuksista ja useammankin miehen likaisesta menneisyydestä. Romaanin nykyajan lomassa kulkevissa lyhyissä luvuissa kuvataan erästä aiemmin tapahtunutta ryöstöä hyytävin kääntein. Vähitellen sekin aukeaa Lumisokeassa.

Taitavaksi poliisiksi ensimmäisessä jutussaan osoittautuva Ari Thor on henkilökohtaisessa elämässään hieman hukassa niin kuin Hulda kymmenkunta vuotta myöhemmin. Hän on loukkaantunut Kristínille, koska nainen ei ymmärrä häntä, mutta ei pääse alkua pidemmälle, kun pitäisi selvittää asiaa puhelimessa. Siglufjördurissa hän ajautuu suhteeseen pianonsoiton opettajansa Uglan kanssa, mutta saa siitäkin huonon omantunnon. Kristínin näkökulmaa äkkipäätökseensä hän ei osaa edes ajatella, mutta Ragnar Jónasson rakentaa siitä yhtä puitetta sarjan seuraavaan osaan Tuhkayö.

Pohjoismaiden myydyimpiin dekkarikirjailijoihin lukeutuva Ragnar Jónasson näyttää jo esikoisessaan taiturin merkkejä. Lumisokea ei ole kovin jännittävä teos, mutta se on tavallista mietitympi kuka sen teki -mysteeri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti