Anthony Beevor: Venäjän vallankumous ja sisällissota (Russia - Revolution and Civil War 1917-1921). Suomentanut Markku Päkkilä. 620 sivua, WSOY).
Yksi kohta tämän hetken tunnetuimman sotahistorioitsijan Anthony Beevorin uusimmassa teoksessa hymyilyttää. Kun Venäjällä vallan kaapanneet kommunistit, bolsevikit, olivat alakynnessä sisällissodassa vuonna 1918, puna-armeijaan värvättiin entisiä tsaarin upseereita. Ideologisista syistä luokkavihollisina pidettyjä upseereita ei kuitenkaan voitu kutsua sanalla "upseeri". Siispä he olivat "sotilaallisia erityisasiantuntijoita".
Kiertoilmauksilla on siis vähintään yli satavuotinen perinne. Ukrainassa käymäänsä sotaa Venäjä kutsuu sotilaalliseksi erityisoperaatioksi.
Muuten ei paljon naurata. Venäjän vallankumous ja sisällissota on ihan hirveää luettavaa. Vladimir Putin kutsui Neuvostoliiton hajoamista viime vuosisadan suurimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi, mutta Neuvostoliiton perustaminen oli katastrofi sen jalkoihin jääneille ihmisille. Sisällissodassa kuoli 12 miljoonaa ihmistä.
Suomessakin suurin menoin vielä 1980-luvulla juhlittu Lokakuun vallankumous oli itse asiassa psykopaatti Leninin johtamien bolsevikkien toimeenpanema vallankaappaus. Se onnistui, koska bolsevikit olivat muita poliittisia ryhmittymiä järjestäytyneempi, kurinalaisempi ja häikäilemättömämpi joukko.
Sen ainoan kerran, kun puolueen kannatus mitattiin vaaleissa kesällä 1917, bolsevikkien tulos oli nykyisten tietojen mukaan kymmenen prosentin hujakoilla.
Kiertoilmausten lisäksi toinen asia muistuttaa nykyisestä sodasta Ukrainassa. Kun valta kaapattiin, sitä seurasi silmitön omaisuuden rikkominen, ryöstely ja paskominen sisätiloihin.
Sisällissodassa tappamisen vimma sai valtaansa kaikki osapuolet, punaiset, valkoiset, taisteluihin osallistuneet kasakat, kiinalaiset ja tshekit. Ei riittänyt, että valtaajat tuhosivat kokonaisia kyliä, kaikki miehet, naiset ja lapset. Tappaminen ei riittänyt, vaan sen haluttiin olevan niin julmaa kuin mahdollista. Ihmisiä hirtettiin lyhtypylväisiin, poltettiin elävältä, hukutettiin, kidutettiin hengiltä - mitään rajaa ei ollut.
Omia ei säälitty yhtään. Bolsevikit ottivat jo sisällissodassa käyttöön tavan, jossa eturintaman takana olivat ampujat valmiina teloittamaan perääntyvät tai taistelusta kieltäytyvät. Kuolemanrangaistus omia kohtaan oli käytössä muutenkin.
Miksi valkoiset lopulta hävisivät sisällissodan? Beevorilla on useita selityksiä. Yksi oli epäonnistuminen liittolaispolitiikassa. Valkoiset upeerit halusivat palauttaa tsaarin imperiumin, mikä olisi tarkoittanut Baltian maiden ja Suomen itsenäisyyden menetystä. Se vei heiltä ulkovaltojen tuen.
Toinen on valkoisten julmuus, he eivät siinä suhteessa olleet yhtään parempia kuin bolsevikkivihollisensa.
"Valkoisten riveissä oli liian monta pahimman lajin ihmistä. Armottomassa epäinhimillisyydessä bolsevikit olivat sen sijaan vailla vertaa", Beevor päättää kirjansa.
Teoksena Venäjän vallankumous ei ole yhtä vangitseva kuin Beevorin toista maailmansotaa kuvaavat kirjat Stalingrad ja Berliini 1945. Uutuus kuvaa sisällissodan eri rintamien tapahtumia turhankin pikkutarkasti, mikä alkaa puuduttaa. Ehkä tapahtumista olisi sen sijaan voinut tehdä vähän enemmän yhteenvetoja. Tappaminen oli koko ajan samanlaista.
Tällaisenakin Beevorin teos on silti värisyttävää luettavaa. On tuskallista, että runsaat sata vuotta myöhemmin Venäjällä ovat samat opit käytössä. Väkivallan kieli on ainoa kieli, jota maan johtajat osaavat, olivat he sitten tsaareja, kommunisteja tai nykyinen diktaattori.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti