tiistai 29. marraskuuta 2022

Dekkariseuran Vuoden johtolankaehdokkaat julki, omalla varjolistalla Keskitalo, Laiho, Malmstedt, Raatikainen, Rämö ja Wahlsten



 Suomen dekkariseura jakaa vuosittain Vuoden johtolanka -kirjallisuuspalkinnon. Tänä aamuna julkaistuista kuudesta palkintoehdokkaasta yksi kirja voittaa Vuoden johtolanka -palkinnon vuoden parhaasta kotimaisesta fiktiivisestä jännityskirjasta helmikuussa 2023.

”Julkaisemme kuuden kirjan lyhyen listan nyt toista kertaa, sillä haluamme nostaa esiin suomalaista rikos- ja jännityskirjallisuutta laajemmin yhden voittajakirjan sijaan. Suomessa ilmestyy runsaasti korkealaatuista rikoskirjallisuutta, ja koemme tehtäväksemme tuoda näitä teoksia enemmän yleisön ja lukijoiden tietoisuuteen”, Suomen dekkariseuran hallituksen puheenjohtaja Leena Korsumäki kertoo.

Ehdokkaat on valinnut kolmihenkinen Vuoden johtolanka -raati, jonka jäsenet ovat Elo Lammi (puheenjohtaja), Kyösti Pienimäki ja Helena Ranta. He valitsevat myös lopullisen voittajan. Raati luki 90 kotimaista tänä vuonna ilmestynyttä dekkaria.

Elina Backman: Ennen kuin tulee pimeää (Otava)

Podcast-mainetta saanut ja uutta aineistoa etsivä Saana Havas houkutellaan matkustamaan Pohjois-Lappiin paneutumaan vuosia sitten kadonneen ja murhattuna löytyneen nuoren tytön tapaukseen. Kirjan hienointa antia on napapiirin pohjoispuolella sijaitsevan miljöön ja ihmisten kuvaus. Elina Backman hahmottaa hyvin Havaksen roolin oudohkossa ympäristössä, jota ”harrastelijasalapoliisi” tarkkailee perimmältään sympaattisesti. 

Simo Halinen: Nainen joka katosi (CrimeTime)

Tyylikkäästi kirjoitettu salaperäinen rikostarina, johon Simo Halinen mahduttaa yllätyksellisiä käänteitä. Tarina on loistavasti pelkistetty lähes elokuvamainen kertomus, jossa koetaan yksinäisyyttä, ihmisen kadottamisen kipeyttä ja uudelleen löytämistä. Rikoskirjaksi Halisen romaani on myös harvinaisella tavalla kauniin eroottinen syvine kiintymisineen ja tunteineen. 

Virpi Hämeen-Anttila: Vapauden vahdit (Otava)

Karl Axel Björkin tutkimuksista kertovan sarjan yhdeksäs romaani on hieno ajankuva 1920-luvun Helsingistä. Sarjan dekkareissa Virpi Hämeen-Anttila yhdistää uskottavan onnistuneesti tuon ajan rikostutkintaa, arkista tapainkuvausta, ja säätyläiseroista johtuvia jännitteitä. Historiallinen tarkkuus, jolla Hämeen-Anttila kuvaa ajan ilmiöitä, on ihailtavaa. 

JP Koskinen: Elokuun viimeinen ehtoollinen (CrimeTime)

Romaani vahvistaa entisestään JP Koskisen verratonta Murhan vuosi -teemasarjaa. Kirjassa on veijarimaista kuvausta Totuuden veljeskunnan hämäristä, salaisista ja kohtalokkaistakin menoista, joita Arosuon etsivätoimiston Juho Tulikoski ujutetaan tarkkailemaan. Rinnakkaistarina 1700-luvun Hämeestä on todentuntuisen rosoinen ja vaikuttava ajankuva. 

Anu Patrakka: Katumuksen kallio (Into)

Anu Patrakan Katumuksen kallio on Portugaliin sijoittuvan kirjasarjan perinteinen arvoitusdekkari, jossa lukija saa arvailla syyllistä ja varmasti erehtyäkin moneen kertaan. Kirja koukuttaa myös pohtimaan katolisen kirkon sielunpaimenten rooleja kirkon sääntöviidakossa. Patrakka kirjoittaa kiinnostavasti padreista ja seurakuntien työntekijöistä aina haudankaivajia myöten. 

Max Seeck: Loukko (Tammi)

Max Seeck tarjoaa Loukossa lukijalle omaperäisen ja erittäin vetävän juonen. Seeckin rikospoliisi Jessica Niemi toivoo saavansa Ahvenanmaan syrjäisimmältä saarelta toipumisrauhaa työvastoinkäymistensä vuoksi. Hyvän dekkarin perinteiden mukaisessa idyllisessä täysihoitolassa Jessica tapaa ihmisiä, joilla on yhteinen vuosikymmenten takainen kipeä menneisyys. Pian rannalta löytyy ruumis, eikä Jessica malta tyytyä tarkkailijan osaan. Tarinaan tuo vahvaa särmää Jessican oman elämän iso käännekohta.

 VARJOLISTA

Joona Keskitalo: Kunniattomat

Keskitalon kehittämä tarina on suuren luokan rikoskirjallisuutta. Suorastaan hengästyttävät juonenkäänteet ovat kaikessa kekseliäisyydessään ja monimutkaisuudessaan nopeita ja älykkäitä. Nyt ei jaaritella. Keskitalo heittää henkilöitään ja lukijan koko ajan uusiin ja vaikeasti ennakoitaviin tilanteisiin.

Tommi Laiho: Rikotut

Kuka sen teki ja miksi, on kuitenkin vain yksi Rikottujen taso. Psykologiset henkilökuvat ovat vahvoja. Karita, Amina ja Juha ovat kirjallisia henkilöhahmoja, joista todella välittää ja haluaa tietää lisää. Hätääntyneestä lapsesta kylmäksi ammattilaiseksi kasvanut murhaaja, joka alkaa kyseenalaistaa tekojaan, on poikkeuksellisen moniulotteinen rikollishahmo.

Tuire Malmstedt: Lumihauta

Hyytää luihin ja ytimiin asti.

Jari Raatikainen: Syndikaatti

 Raatikainen on erinomainen kirjoittaja ja dialogi on jopa nautittavan luontevaa. Romaanin kaikki haarat ovat niin kiinnostavia, että lukija pysyy tiukasti hänen otteessaan. Sekä draama ja sen kaari että faktapohjainen aines pelaavat komeasti yhteen.

Satu Rämö: Hildur

Parikymmentä vuotta Islannissa asunut ekonomi on kirjoittanut kirjan, joka hurmaa henkilöillään, mielenkiintoisilla Islantiin liittyvillä jutuillaan sekä erityisen omaperäisellä juonellaan. Hilduriin henkilönä ja Hilduriin romanina ei voi olla rakastumatta.

Ari Wahlsten: Kyynelten laakso

Ari Wahlstenin tummapintaisesta yksityisetsivä Kit Karismasta kertovan dekkarisarjan jokainen osa on ollut vielä parempi kuin edellinen. Sama pätee myös kuudenteen osaan Kyynelten laakso. Teos saa kirjaimellisesti räjähtävän alun ja sitten mennään yhtä kyytiä loppuun asti. Tarinassa ja sen henkilöissä on uskomaton imu.

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen varjolista. Wahlstenia ihmettelen, ettei hän ei ole listalla, ja Satu Rämölle pidän vielä peukkuja, koska seura palkitsee myös esikoisdekkarin erikseen!

    VastaaPoista
  2. Ari Wahlsten taitaa olla konkareista ainoa, joka ei ole saanut kumpaakaan palkintoa. Ihmettelen. Rämö saanee esikoispalkinnon. Hän teki joka tapauksessa ison läpimurron.

    VastaaPoista
  3. Hildur on kyllä kova. Ilona Tuomisen trilleri Huutoon vastaa kaiku vain on myös todella hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona Tuomisen trilleri on mennyt minulta ohi. Ei pysy millään perässä dekkarien suurkuluttajakaan, Suomessa taso on vaan niin kova ja tarjonta runsasta.

      Poista
    2. Sama täällä. Ennen pysyimän kärryillä, ei enää. Uusia tulee kuin sieniä sateella, niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Valitettavasti vain harva uusi pystyy enää vaikuttamaan sisällöllään, eikä kyllä moni vanhakaan.

      Poista
  4. Kyllä, kotimaisia dekkareita ilmestyy noin 100 vuosittain. Ei tahdo ihmisikä riittää niiden lukemiseen. 😀

    VastaaPoista