Tuire Malmstedtin Lumihauta hyytää luihin ja ytimiin asti

 Tuire Malstedt; Lumihauta. 301 sivua, Aula & co.

Tuire Malmstedtin kirjat ovat jostain syystä menneet ohi, vaikka hän sai vuonna 2018 Suomen dekkariseuran parhaan esikoisteoksen palkinnon Pimeä jää -kirjallaan. Nyt Malstedtilla on menossa jo toinen sarjansa. Taatusti eivät jää kirjat tästä eteenpäin lukematta, on Lumihauta niin kamalan vakuuttava, ja Metso & Vauramo -sarjan ensimmäinenkin osa Lasitarha on hankittava käsiinsä.

Lumihauta alkaa niin hyytävästi, että hyytävämpää ei ole. Jyväskyläläisessä asunnossa on tapahtunut perhesurma. Kaikki viittaa siihen, että isä on tappanut vaimonsa, kaksi lastaan ja lopuksi itsensä. Yksi perheen lapsista löytyy kuitenkin elossa kylpyhuoneen pyykkikorista.

Tapaus järkyttäisi ketä vaan, vetää se hiljaiseksi lukijankin, vaikka kyseessä on fiktio. Rikostutkija Matilda Metso joutuu niin tolaltaan, että ottaa työstään vapaata ja palaa kasvattivanhempiensa luokse Angeliin. Lumihauta on taidokkaasti rakennettu matka Matildan menneisyyteen, jonka hän on itsekin unohtanut. Nyt muistot alkavat tutuilla paikoilla palata ja samalla menneisyys vaikuttaa myös nykyisyyteen.

Pohjoisesta on tullut suurta muotia nykydekkareissa. Sinne sijoittuu Liza Marklundin uusi sarja, josta syksyllä ilmestyi Suonsilmä ja Elina Backmanin kolmannessa dekkarissa Saana Havas tutkii juuri Angelissa tapahtunutta murhaa. Monia muitakin on, toisistaan riippumattomia teoksia totta kai. Jokin Lapissa nyt vetoaa.

Elina Backman oli tehnyt taustatyönsä tarkkaan ja kuvasi Lappia ilman etelän eläjän eksotisointia. Myös Tuire Malmstedtilla tuntuvat olevan hyvin hallussa saamelaisten mytologiat, tavat ja taiat. Lumihaudan nykyaikaa lomittavat tarkemmin määrittelemättömässä menneisyydessä tapahtuvat luvut, jotka on nimetty suomen ja saamen kielillä. Ne kertovat Ebbásta, tämän Ivalon poliisipäällikön Madsin kanssa saamasta kahdesta aviottomasta lapsesta, murhasta ja pakomatkasta.

Dekkarin nykyajassa Angelissa vaikuttaa Ebbá-kultti, johon sisältyy verta lumella, lumihahmoja, joilla on saamelaiset nimet, eläinuhreja ja "hiljennettyjen lasten" taikamenoja. Ne palauttavat Matildalle mieleen, että vielä 1980-luvulla koulussa oli kiellettyä puhua inarinsaamea ja käyttää saamenpukua. Kesällä ilmestynyt Lumihauta osallistuu nyt vahingossa polttavan ajankohtaiseen keskusteluun saamelaisten identiteetistä ja suomalaisten kolonialistisesta menneisyydestä.

Rikosjuoni, Ebbán pakomatka ja mytologioiden yhdistyminen synnyttävät vastustamattoman yhdistelmän. Tuire Malmstedt soittaa tunteita kuin herkkää viulua. Teoksen emotionaalinen voima on valtava, Matildan epätietoisuus ja tuska käsin kosketeltavaa.

Matilda hakee johtolankoja perhesurmaan Inarista käsin, tutkijapari Elmo Vauramo selvittää sitä poliisitutkinnan keinoin Jyväskylässä. Loppuratkaisu jättää epäuskottavuudessaan toivomisen varaa, mutta kokonaisuudessaan Lumihauta on kyllä poikkeuksellisen vaikuttava ja koskettava dekkari.