Julia Kuokkanen: Kremlin kasvattama. 320 sivua, Bazar 2026.
Haluavatko venäläiset sotaa, kysyttiin 1970-luvun laulussa. Ei sotaa toivoa voi venäläiset milloinkaan, kuului vastaus runoilija Jevgeni Jevjutshenkon sanoin.
Nyt Venäjä käy viidettä vuotta raakaa sotaa Ukrainaa vastaan, ja monet venäläiset toivovat ja kannattavatkin sitä.
Kansan alistumista Vladimir Putinin valtaan ja sotaretkeen on selitetty milloin kansanluonteella, milloin demokratian perinteen puuttumisella.
Suomessa parikymmentä vuotta lastensuojelun parissa työskennellyt sosiaalipsykologin koulutuksen saanut Julia Kuokkanen avaa oman kehityskertomuksensa ja perheensä kautta näkymän venäläiseen ajatteluun puhuttelevassa kirjassaan Kremlin kasvattama. Neuvostoliitossa syntynyt Julia tyttönimeltään Matjuhina muutti perheensä mukana Suomeen neljävuotiaana vuonna 1987. Suomessa vietetyistä vuosikymmenistä huolimatta hän pysyi jollain lailla uskollisena venäläiselle maailmankuvalle siihen asti kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Vasta sitten silmät avautuivat.
Hänen Suomessa pitkään asuneet, mutta takaisin Venäjälle muuttaneet vanhempansa kannattavat sotaa, ja enemmänkin: tämä ei ole julmuutta, vaan välttämättömyys, Venäjältä soittaneet sukulaiset selittivät.
Julia Kuokkanen luuli, että pitkä Suomessa asuminen olisi avartanut hänen vanhempiensa näkemyksiä. Turhaan.
"Mutta vastassani ei ollut empatiaa, vaan ylimielisyyttä, aggressiota ja kylmäävää välinpitämättömyyttä. Heille hyökkäys ei ollut hirmuteko, se oli vanhurskas ristiretki vapauden puolesta, uhraus suuremman hyvän eteen", hän kirjoittaa.
Venäläistä yhteiskuntaa muovaa ajatus globalistien pahan salaliitosta Venäjän tuhoamiseksi. Venäläinen imperialismi ja venäläisen kansakunnan ylivertaisuus ovat täysin oikeutettuja taistelussa tuota salaliittoa vastaan.
Sukulaisten mukaan Nato olisi muuten hyökännyt Venäjälle, ja Ukraina kuuluu slaavilaisten kansojen veljeskuntaan yhdessä Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa. Jos he eivät liity siihen vapaaehtoisesti, heitä autetaan sitten väkisin.
Julia Matjuhina syntyi neuvostoliittolaiseen eliittiperheeseen. Isovanhemmissa oli NKVD:n ja KGB:n upseereja. Isoisä toimi Neuvosto-Ukrainan maatalousministerinä. Kesiä vietettiin isovanhempien datshalla, missä mustaa kaviaaria kauhottiin leivän päälle suoraan purkista.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeenkin Julia lomaili veljensä kanssa kesät maaseudulla Moskovan lähellä.
Vuonna 1987 Julian perhe muutti Suomeen, koska isä palkattiin öljy-yhtiö Teboiliin. Hän kävi aluksi suurlähetystön venäläistä koulua ja sai venäläisen kasvatuksen. Siihen kuului totteleminen, ei kyseenalaistaminen. Uskollisuus, hyödyllisyys ja yhdenmukaisuus, ei itsenäinen ajattelu.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen hänen isänsä toimi bisneksessä, jossa öljyä tuotiin Venäjältä Suomeen. Sitten muissa liiketoimissa. Epäonnistuneet liiketoimet ajoivat perheen kuitenkin takaisin kotiin Venäjälle. Isä lähti vuonna 2001, äiti kymmenen vuotta myöhemmin.
Julia Kuokkasen mukaan venäläiset uskovat pohjimmiltaan samaan kertomukseen, joka opetettiin jo Neuvostoliitossa: länsi on paha. Se haluaa pyyhkiä Venäjän pois maailmankartalta. Demokratia on heikkoutta. Naiset eivät sovellu politiikkaan. Ihmisoikeudet ja ylipäänsä liberaalit arvot ajavat Euroopan tuhoon.
Niiden vastapaino on monarkia ja ortodoksinen usko.
Venäläinen identiteetti periytyy neuvostovallan luomasta homo sovieticusin ihanteesta. Se varautuu aina pahimpaan, on ehdollistunut selviytymään ankarissa olosuhteissa, on kuuliainen auktoriteeteille ja halveksuu niitä, jotka uskaltavat haastaa vallitsevia sosiaalisia normeja.
Lisäksi venäläistä ihmiskuvaa ovat muovanneet sodat, nälänhädät, teloitukset ja poliittiset vainot. Tiliä maan väkivaltaisesta menneisyydestä ei ole tehty. "Menneisyyden käsittelyä" pidetään 1990-luvun teemana, johon yhdistyy käsitys lännen yrityksistä heikentää Venäjää.
Julia Kuokkanen kirjoittaa:
"On olemassa sanonta, että Venäjällä jokainen on joko uhri tai vasara. Historia tuntuu olevan samaa mieltä. Sukupolvi toisensa jälkeen toiset ovat käyttäneet valtaa pyöveleinä ja toiset kantaneet sen taakan teloitettavina. Ei kovin mairitteleva kuva, mutta tämä perintö ohjaa usein anteeksiantamattomasti seuraavien sukupolvien moraalista kompassia."
Auktoriteettiusko ja väkivallan normalisoituminen ovat sekä opittuja että historiallisesti periytyneitä asioita. Siinä Kuokkasen mukaan syy, miksi kansa ei noussut laajamittaisesti Putinin aloittamaa sotaa vastaan. Ja miksi Putinin Venäjällä militaristinen kasvatus aloitetaan jo päiväkodeissa.
Kremlin kasvattama on silmiä avaava henkilökohtainen kasvukertomus, sukutarina ja analyysi venäläiseen ajatteluun vaikuttavista tekijöistä samassa paketissa. Julia Kuokkanen laittaa todella itsensä peliin, sillä teos voi katkaista lopullisesti välit sukuun.
Miksi hän tekee sen?
"Tässä mielessä minulla on vastuu, velvollisuus kertoa seuraavalle sukupolvelle vakaumuksella, että asioiden ei tarvitse kulkea samaa vanhaa rataa. Että se tie voi päättyä tähän. Vaikenemalla otan riskin, että tulen osasyylliseksi juuri niihin rikoksiin, joihin Venäjä tänä päivänä syyllistyy."
