sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Miki, Morrison ja 9/11 - Antti Vihisen toinen rikosromaani ei pääse lentoon


 

Antti Vihinen: Sininen enkeli. 350 sivua, Into.

Kulttuuripersoona Antti Vihisen toista rikosromaania on odotettu vesi kielellä. Esikoinen Punainen prinsessa kaksi vuotta sitten yhdisti omaperäisesti suomalaisen murhajutun syvälliseen terrorismin pohdintaan. Siinä juhannuksena hukkuneen naisen ruumis johdatti komisariot Berglundin ja Ruokosalmen Saksassa 1970-luvulla toimineen Punaisen armeijakunnan RAF:n salaisuuksien jäljille.

Vaaran värit -sarjan toinenkin osa Sininen enkeli alkaa lupaavasti. Sen introssa tapaamisesta myöhässä oleva mies´nousee New Yorkin World Trade Centerin etelätornin 106. kerrokseen aamulla 9.11.2001. Onnekseen hän on väärässä paikassa. Oikea olisi pohjoistornissa oleva Windows on the World -kahvila. Juuri se, johon matkustajalentokone iskeytyy samalla hetkellä.

Tamperelaisen teollisuussuvun perijä Miki Davidson onnistuu pelastautumaan tornista ennen sen romahdusta. Vajaat 20 vuotta myöhemmin hän on synkkää musiikkia esittäneen Kristallilaiva-yhtyeen uransa päättänyt johtohahmo, päihteissä kieriskelevä kulttirokkari. Ja Sinisen enkelin alussa ei enää sitäkään, vaan haulikon laukauksesta puoli päätään menettänyt vainaja, jonka kotona soi luuppina The Doorsin The End.

Sininen enkeli on perinnedekkari siinä mielessä, että nyt tutkitaan ison rahan piirissä tapahtunutta murhaa. Punaisen prinsessan ja tämän osan alkujakson perusteella sitä odottaa koko ajan, milloin Vihinen pääsee käsiksi teoksensa syvempään tasoon. Valitettavasti ei missään vaiheessa oikein kunnolla. Perinnedekkarina tarina myös jatkuu. Berglund ja Ruokosalmi kuulustelevat todistajia, joista Davidsonin suvun viimeiset herättävät huomiota koleudellaan. Muut poliisit keräävät muita todisteita. Pääosin Sininen enkeli on tavallinen poliisiromaani.

Sitä odotettua syvempääkin tasoa Antti Vihinen kyllä sivuaa, mutta harmillisen pintapuolisesti ja vain ohimennen. Se liittyy 9/11-nimen saaneen terrori-iskun epäselvyyksiin. Monilla tiedustelupalveluilla tuntuu olleen ainakin jonkinlainen ennakkotieto tulevasta iskusta. Lisäksi lentokoneteollisuuden osakkeilla tehtiin suuria kauppoja edellisenä päivänä. Sotateollisuudelle isku ja siitä seuranneet Yhdysvaltain vastatoimet, niin sanottu sota terrorismia vastaan, takasivat valtavat voitot.

On Vihisellä tässäkin kirjassa omaperäistäkin kulmaa. Rockmusiikin historia on näkyvässä roolissa entisen rockmuusikon dekkarissa. The Doors ja sen kulttihahmo Jim Morrison olivat Miki Davidsonin ja Kristallilaivan esikuvat, eikä sitä mitenkään peitelty. Yhden Sinisen enkelin sivuhahmon suosikkibändi taas on Pink Floyd.

Murhan kannalta ratkaisevassa asemassa on Petteri Salmisen kitara. Rokkia vähemmän tuntevat eivät ehkä tiedä, että nuorena kuollut kitaristi Petteri Salminen soittaa ikimuistoisen soolon Juice Leskisen Syksyn sävelessä.

Rokkimuistoja lukuun ottamatta Sininen enkeli on melko tavanomainen tamperelaisdekkari ja sellaisena koviin odotuksiin nähden pettymys. Punaisessa prinsessassa Vihinen yhdisti saumattomasti ja vaivattomasti rikosromaanin laajoihin yhteiskunnallisiin teemoihin. Sinisessä enkelissä New Yorkin terrori-iskun vaikutukset jäävät pintatasolle ja tuntuvat yhdistyvän väkinäisesti Davidsonien Tamshell-yhtiön hämäriin toimiin.

Edes entisen kovaotteisen Ilves-pakki Ruokosalmen huumori ei tällä kertaa pelasta hieman lattealta vaikutelmalta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti