sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Naiset eivät tuekaan toisiaan Anna Karolinan Ebba Tapper -sarjan toisessa osassa


 

Anna Karolina: Kukaan ei ole puolellasi (Livvakten). Suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry). 321 sivua, Into.

Anna Karolinalta osasi odottaa tavallista juonikkaampaa ja käänteikkäämpää dekkaria edellisen teoksen jälkeen. Silti Ebba Tapper -sarjan toisen osan alku lyö ällikälle. Bianca Aguilera on rahtilaivastoa operoivan Spendelsin rahoitusjohtaja ja lomailee juuri nyt luksusjahdilla Ibizan rannikolla. Puoli vuotta sitten hän oli lähiömutsi, viisivuotiaan Carmenin yksinhuoltaja, joka teki osa-aikatöitä Forexilla ja opiskeli lakia ja taloustiedettä.

Kukaan ei ole puolellasi alkaa kuumeisesti. Drone tuo luksusjahdin kannelle epämääräisen paketin. Nopea siirtymä aikaan kolme kuukautta ajassa taaksepäin: varustamon omistajan Martin Spendelin vaimoa Anita Spendeliä epäillään miehensä murhasta. Avustajaksi palkataan julkkisasianajaja Angela Köhler, jonka palvelukseen Ebba Tapper siirtyi sarjan ensimmäisessä osassa Toinen meistä kuolee tänään

Sitten vielä uusi askel ajassa taaksepäin. Bianca saa veljeltään muistitikun, joka sisältää arkaluontoista aineistoa. Hetkeä myöhemmin hänen kotiinsa hyökätään, Bianca siepataan ja Carmen joutuu teille tietymättömille.

30 sivussa Anna Karolina luo asetelman, joka pakottaa lukemaan eteenpäin. Muistitikun ja Spendels-yhtiön salaisuudet kietoutuvat yhteen. Taustalla on mafiamaisesti toimiva suuren luokan rikollisuus, johon kuuluvat huumeiden salakuljetus Ruotsiin ja naisten pakottaminen prostituutioon. Mutta kuka on yhtiössä kuka, ja kuka erityisesti on Biancan sieppaukseen osallistunut turvamies Nasir Leko?

Sen arvasi, että Anna Karolinan uusimmassakaan mikään ei ole, miltä aluksi näyttää. Silti lukija tulee yllätytetyksi nopeista käänteistä. Ebba Tapperin pomon Angela Köhlerin motto on, että naiset tukevat aina toisiaan. Näin ei tällä kertaa ole. Biancan sieppaajia johtavat nimenomaan naiset. Heidän käsistään selviämiseen tarvitaan oveluutta ja rikollisjärjestön rattaissa luovimista. Siihen Anna Karolina on keksinyt tälläkin kertaa vetävät ratkaisut.

Ebba Tapper on entinen poliisi, toipuva alkoholisti ja epämääräisesti rakastunut entiseen kollegaansa Simon Weyleriin, jonka kanssa tutkii nyt Martin Spendelin murhaa. Heidän entinen yhteinen pomonsa John Hellberg teki Ebballe seksuaalista väkivaltaa sarjan avausosassa, mutta toisaalta Ebballa on kuvaamansa videon ansiosta ote Hellbergistä.

Kukaan ei ole puolellasi on monitahoinen hyvin kirjoitettu selviämistarina, joka voisi huonomman kirjailijan käsissä kaatua omaan näppäryyteensä. Anna Karolinalla langat kuitenkin pysyvät käsissä, ja loppuun hän lataa vielä sellaisen koukun, että Bianca Aguileran tarina taitaa jatkua seuraavassakin osassa, kun dronen tuoma laatikko avataan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti