Anders de la Motte: Keräilijä (Bortbytaren). Suomentanut Aki Räsänen. 453 sivua, Into.
Vuonna 2010 rikoskirjailijana debytoinut entinen poliisi Anders de la Motte on lajityypin valtavirrasta poiketen erikoistunut vain muutaman teoksen käsittäviin sarjoihin. Niistä uusimman aloittavassa Keräilijässä on tuttuja aineksia monista pohjoismaisista dekkareista, mutta de la Motte keittää niistä kasaan erikoisen vetävän yhdistelmän. Samankaltaisuudet eivät häiritse, kun juonessa on hyvä idea ja tarinankuljetus vie mennessään. Luin 450-sivuisen kirjan kahdessa päivässä.
Keräilijän idea on urbaani löytöretkeily urbex. Se tarkoittaa hylättyihin rakennuksiin tunkeutumista ja tutustumista. Niiden taltioimista kuvin, mutta sääntöjen mukaan mitään ei rikota eikä varasteta. De la Motte kirjoittaa kauneudesta, joka syntyy, kun luonto valtaa takaisin sille kerran kuuluneen alueen. Siinä missä toiset näkevät vain rappiota ja rikkonaisuutta, urbex-harrastajat kokevat päinvastaisia elämyksiä.
Vain harvojen urbex-harrastajien tuntema eliittikohde teoksessa on Malmön lähellä sijaitseva puolustusvoimien hylkäämä luolasto. Niitä jotka tietävät, sinne vetää harvinainen ilmiö luolasade.
Mutta luolan uumenissa elää myös pahuus, joka johdattaa rikostarkastaja Leonore Askerin ensimmäiseen juttuunsa uuden yksikön johtajana. Leoksi kutsuttu Asker kohtaa mysteerin, jossa ihmisiä katoaa ja kadonnutta esittävä taidokkaasti maalattu pikkuinen muovifiguuri ilmestyy kymmeniä vuosia rakennetun valtavan pienoisrautatien maisemaan. Rikospaikoilta puolestaan löytyy samanlainen miniatyyrihahmo maalaamattomana.
Liikkeellä on siis ollut jo pitkään sarjamurhaaja, joka pohjoismaisen dekkarigenren lainalaisuuksien mukaan jättää viestin itsestään. Kadonneiden ja miniatyyrihahmojen välisen yhteyden on huomannut resurssiosaston eli kadonneiden sielujen yksikön entinen johtaja Bengt Sandgren, joka viruu tajuttomana sairaalassa sydänkohtauksen jälkeen.
Resurssiosasto on kuin Jussi Adler-Olsenin Osasto Q, jonka kymmenes ja viimeinen osa muuten ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Sekin sijaitsee poliisilaitoksen kellarissa, ja senkin muut jäsenet eksentrisiä tyyppejä. Osasto Q:n huumori Anders de la Motten teoksesta puuttuu kokonaan.
Entä sitten Leo Asker? Hän on ennen kellariin alentamistaan tollojen miesalaistensa vihaama älyllisesti ylivertainen vakavien rikosten yksikön ryhmänjohtaja, jonka johdolla aloitetaan Smilla Holstin ja Malik Mansurin katoamisen tutkinta. Kovapintainen ja epäsosiaalinen, niin kuin pohjoismaisten dekkarien naispäähenkilöt usein ovat. Mikä hänet on tehnyt sellaiseksi, aukeaa vähitellen teoksen takaumissa.
Kovin omaperäistä ei ole sekään, että Leo Askerin syrjäyttää tutkinnan johdosta hänen vanha vihollisensa Jonas Hellman, Tukholmaan siirtynyt ja nyt Malmöön palaava kuuluisa murharyhmän johtaja.
Näin typistettynä Keräilijä tuntuu dekkarikliseiden kokoelmalta, mutta ei ole vain sitä. Anders de la Motte on niin taitava juonenpunoja, että hän puhaltaa uutta henkeä vanhoihin aineksiin. Poikkeuksellisen hyvin rakennetun arvoituksen ratkeamista pala palalta on nautittavaa seurata. Jättiläismäinen 1960-luvun yhden ruotsi-idyllin hetken taltioiva pienoisrautatie arvoituksen avaimena on omaperäinen idea, kun ne muuten tuntuvat loppuneen jo vuosia sitten sarjamurhaajadekkareissa.
Jylhän vuoren sisällä piilevä pahuus tuo Keräilijään kauhun elementtejä, ja itse Keräilijän taustoittamisessa de la Motte on nähnyt vaivaa.
Resurssiosaston muut työntekijät jäävät Keräilijässä taka-alalle, mutta osoittautuvat kuitenkin niin tehokkaiksi, että arvoitukselliselta tuntuu, miksi heidät on sysätty poliisilaitoksen hylkiöosastolle. Heistä saadaan todennäköisesti lukea enemmän jatko-osissa. Samoin siitä, millaiseksi kehkeytyy Leo Askerin ja hänen nuoruudenystävänsä Martin Hillin suhde. Keräilijässä arkkitehtuurin professori Hill on se, joka johdattaa Askerin urbaanin löytöretkeilyn maailmaan.
Keräilijä on vetävä ja erittäin viihdyttävä uuden dekkarisarjan avaus. Vaikka siinä tapahtuu kauheita ja lopussa päähenkilöt joutuvat taistelemaan henkensä edestä, Keräilijä erottuu muista kaltaisistaan vähemmillä raakuuksilla ja enemmän älylliseen päättelyyn pohjaavalla tutkinnallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti