Lauri Hokkanen: Kommunismin teloitettu unelma – Seppo Toiviaisen elämä ja tragedia. 352 sivua, Docendo.
Upseerin ja lotan pojasta Seppo Toiviaisesta piti tulla SKP:n vähemmistön johtohahmo Taisto Sinisalon jälkeen. Pettymykset, alkoholismi ja ehkä taistolaisuuteen liian herkkä ja naiivi mieli johtivat kuitenkin hänet sivuraiteelle omiensakin keskuudessa. Toiviainen kuoli 60-vuotiaana kesäkuussa vuonna 2005.
Taistolaisten kärkinimiin koko 1970-luvun kuulunut Toiviainen ei jättänyt jälkeensä päiväkirjoja eikä muitakaan muistiinpanoja. Hänen taistelutovereihinsa kuulunut Lauri Hokkanen on silti koonnut Toiviaisesta jäntevän elämäkerran Kommunismin teloitettu unelma – Seppo Toiviaisen elämä ja tragedia, joka ilmestyy tänään torstaina.
Hokkasen edellisen kirjan Kenen joukoissa seisoin? tavoin uusikin teos laajenee koko taistolaisajan irrationaalisuuden kuvaukseksi ja itsekritiikin jatkoksi. Lauri Hokkanen toimi 1970-luvun kommunistien vähemmistöosapuolen johtotehtävissä Helsingin piirijärjestössä.
Hokkasen mielestä Toiviainen oli taistolaisen vuoden 1968-sukupolven kulttuuri- ja sivistyneistöliikkeen vaikutusvaltaisin poliittinen hahmo. Henkilöhistorian rinnalla kirjassa kulkee tarina korkeakoulujen ”yhteiskuntatieteiden sisällissodasta”, jonka kantava voima oli vähemmistökommunistien valtaama Sosialistinen opiskelijaliitto (SOL).
Seppo Toiviaisen kaltaiselle hahmolle oli kysyntää, kun SKP:n sisällissota kärjistyi 1970-luvun alussa ja puolue jakautui asiallisesti ottaen kahtia. Hänestä tuli vuonna 1971 ensimmäinen marxilaista sosiologiaa metodinaan käyttänyt yhteiskuntatieteiden tohtori. Väitöskirjan aihe oli kovalle vallankumousmiehelle epätavallinen, sillä aihe oli musiikin ja yleensä kulttuurin kulutuksen peruskartoitus.
Vallankumoushuuma oli todellista
Toiviainen on ollut lahjakkuuden ja älykön maineessa. Vähemmistön – tai Hokkasen sanoin stalinistien – hallitsemassa SKP:n Tampereen piirijärjestössä hän johti sivistyneistöjaostoa ja unelmoi puolueen omasta yhteiskuntatutkimuksen laitoksesta, josta olisi tullut kapinallisen tieteen keskus.
Hokkasen kirjan perusteella voi kysyä, miten se lahjakkuus todellisuudessa ilmeni. Toiviainen julkaisi vain seitsemän kirjaa, joista suurin osa on taistolaispolitiikan perustelua ja puolustelua. Tutkimuksista merkittävin lienee alkoholismia ja juoppokulttuuria käsittelevä Kantapöydän imu, joka ilmestyi vuonna 1997, yli kymmenen vuotta hänen poliittisen uransa päättymisen jälkeen.
Suurin osa hänen tuotannostaan ilmestyi toki tieteellisissä aikakauslehdissä.
Kommunismin teloitetussa unelmassa lainatut otteet Toiviaisen ja muiden taistolaisten älykköjen puheista ja kirjoituksista ovat kylmäävää, mutta myös absurdia luettavaa. Vallankumoushuuma oli niin totaalista ja toisaalta irrallaan todellisuudesta, ettei ole ihme, että porvari nukkui huonosti, kun opiskelevan nuorison hegemonia oli siirtynyt näille kuumapäille.
Aika vihata ja tulla vihatuksi
Hokkasen mukaan nuortaistolaisia yhdisti vähäinen tietämys työväenliikkeestä. He olivat opettajien, pappien, upseerien, virkamiesten ja kauppiaiden lapsia, jotka ”rakastuivat” kommunismiin.
Tämä päti Toiviaiseenkin. Jo 1960-luvun puolella hän kutsui puheessaan punakaartilaisten muistomerkillä Suomea porvariston diktatuuriksi ja kutsui tovereitaan vallankumoukseen Kuubasta lainatulla tunnuksella: voitamme tai tuhoudumme. Kyse ei ollut vain lennokkaasta retoriikasta. Toisessa puheesssa Toiviainen hahmotteli vallankumouksen käytännön niin, että ensin tiivistetään kaikki yhteiskunnan ristiriidat antagonistiseksi luokkavastakohtaisuudeksi ja sitten vallataan yhteiskunnan strategiset pisteet.
”Nyt on tehtävä jako kahteen: nyt on aika vihata ja tulla vihatuksi”, hän julisti Ylioppilaslehdessä.
Uskonnon kaltainen kokemus
Edellisessä kirjassaan Hokkanen sanoi taistolaisnuorison rakastuneen Neuvostoliittoon.
– Marxismi-leninismi ja kommunismi tulivat vähän niin kuin kaupanpäällisiksi, hän hymähti KU:n haastattelussa kolme vuotta sitten.
Tämä pätee Toiviaiseenkin, joka vielä 60-lukulaisena anarkistina kuvasi Neuvostoliittoa imperialistiseksi ja valtiokapitalistiseksi, mutta käänsi sujuvasti takkinsa 1970-luvulle tultaessa ja kommunistiksi heränneenä.
Taistolaisuutta on monesti verrattu uskontoon, ja niin tekee Hokkanenkin Toiviaisen kohdalla: ”Toiviaisen totaalista, mistään tosiasioista piittaamatonta ideaan juurtumista voisi hyvinkin kutsua uskonnolliseksi kokemukseksi.”
Taistolaisilla oli omat uskontunnustuksensakin. ”Marxin oppi on kaikkivoipa, sillä se on oikea, täydellinen, johdonmukainen ja antaa ihmiselle ehyen maailmankatsomuksen, Toiviainen kirjoitti Tiede & edistys -lehden pääkirjoituksessa Leninin sanoja lainaten.
Uskollinen loppuun asti
Seppo Toiviainen istui eduskunnassa 1979–1987, joista viimeiset kaksi vuotta taistolaisten vaalipuolueen Devan ryhmässä. SKP:n keskuskomiteaan ja poliittiseen toimikuntaan hän kuului vuosia.
Kun SKP hajosi virallisestikin toukokuussa 1984 pidetyssä puoluekokouksessa, Toiviainen meni kotiinsa, otti raa´an kännin ja itki koko päivän.
Kaksi vuotta aiemmin pidetyssä puoluekokouksessa Toiviainen pysyi uskollisena taistolaisille ja kieltäytyi varapuheenjohtajan paikasta, koska hänet olisi valittu ainoana vähemmistöläisenä uuteen puoluejohtoon.
Toiviainen kertasi tietään 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa antamissaan haastatteluissa, kun oli tehnyt comebackin tieteen pariin. Puolueen hajoaminen aiheutti henkilökohtaisen kriisin.
”Toiviaisella ei ollut elämää puolueen ulkopuolella. Hän alisti ihmissuhteet ja kaiken muun ajatukselle, että kunhan muutama vuosi tehdään oikein rajusti töitä niin homma on kunnossa, puolueen rivit saadaan suoriksi”, Kansan Uutisten Viikkolehden haastattelussa helmikuussa 1998 kuvattiin.
”Samastuin puolueen tilanteeseen niin sataprosenttisesti. Se oli virheeni.”
Oliko Seppo Toiviainen uhri, Hokkanen kysyy. Käyttivätkö vanhat stalinistit häntä hyväkseen ja siinä samalla tuhosivat hänen mielenterveytensä?
Toiviainen torjui ajatuksen, että olisi ollut toisten hyväksikäyttämä.
”Olin pitkään täysin voimin vähemmistön puuhissa, silloinkin kun kantani hävisi. Nielin sen, ei siinä sen kummempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti