tiistai 22. lokakuuta 2024

Rönnbackan Rafael alkaa järeästi, mutta latistuu harmittavasti



Christian Rönnbacka: Rafael. 399 sivua, Bazar.

Christian Rönnbackan jo 12. Hautalehto-dekkari Rafael alkaa komeasti. Rönnbacka esittelee jaarittelematta Rafaelin, joka on Sipoossa toipumassa haavoittumisesta Ukrainan vapaaehtoisjoukkojen riveissä. Koulukiusattu poika oli löytänyt elämälleen suunnan kuntosalilta ja armeijasta, jossa menestyi hyvin. Toivuttuaan hän palaisi Ukrainaan taistelemaan venäläisiä vastaan.

Helsingissä käydessään Rafael estää katuryöstön. Hänestä tulee sen kohteena olleen 16-vuotiaan Sebastianin suojelija. 

Vahva alku tuo mieleen Kale Puontin melkein dokumentaariset dekkarit, jotka on myös nimetty päähenkilön mukaan. Kumpikin vie keskiluokkaisen vetelän maailmaan, joka on olemassa, mutta josta ei tiedä mitään eikä tarvitse välittää.

Tiukoin vedoin Rönnbacka luo tilanteen, jossa jengiä johtava Yusuf Ziani veljensä Karimin kanssa joutuu uudelleen vastatusten Rafaelin ja Sebastianin kanssa. Jengiläiset jahtaavat heitä ja he jengiläisiä. Epäonnistunut yritys ryöstää Sebastianin puhelin on muuttunut oikeasti hengenvaaralliseksi peliksi.

Rafael jatkuu niin tehokkaana, että Rönnbackan toivoo jättävän Antti Hautalehdon johtaman Porvoon poliisiryhmän vähemmälle huomiolle. Keskittyvän siihen, mikä on tämän tarinan ydin.

Pitkälle yli puolivälin Rafael jatkuu niin hyvänä, että se tuntuisi olevan muutenkin loistovedossa viime vuodet olleen Rönnbackan paras dekkari. Väistämätön yhteenotto syksyn pimeydessä kruunaa jännityksen ja ilmaisuvoimaisen tarinan katurikollisuudesta.

Sitten teokselle tapahtuu jotain. Huipennusta seuraa tavanomaista poliisitutkintaa ja Hautalehto-dekkarien huumoria, joissa ei sinänsä ole mitään vikaa. Tarina on vain ollut tähän asti niin tymäkkä, että se tuntuu latistuvan, kun Rafael mukautuu normidekkariksi. Kaiken lisäksi Rönnbacka laittaa Porvoon poliisitkin ihmettelemään, miten helposti juttu ratkeaa.

Tarinaan jää outo aukko siinä, miten yksi teoksen henkilöistä kuoli ja miksi ja kenen toimesta hänen takapuoleensa oli tungettu käpy. Myös ahdingossaan rajuihin otteisiin yltävän Sebastianin hahmo olisi kaivannut syvällisempää hahmotusta. Hän ikään kuin liukenee pois tarinasta, jonka keskeinen henkilö on.

Rafael sen sijaan pysyy loppuun asti sopivan arvoituksellisena ja pystyvänä hahmona.

Tällaisena Rafael on tasokas perusdekkari, mutta se olisi voinut olla paljon enemmän. Kalepuontimaiseen kouraisuun Rönnbacka ei yllä. Loppuivatko eväät kesken? Vai onko hän liian kiinni siinä, että dekkarin on oltava tietyn kaavan mukainen?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti