Jeanette Bergenstav: Yön saalistajat (Nattrov). Suomentanut Kirsi Kokkonen. 512 sivua, Docendo.
Sujuvaa ja viihdyttävää luettavaa, mutta menee ohi jälkiä jättämättä, kirjoitin viime vuonna Jeanette Bergenstavin ensimmäisestä dekkarista Syntiuhrit. Niin meni, koska piti oikein tarkistaa, olenko lukenut sen, kun sain käsiini jatko-osan Yön saalistajat. Se on toinen osa sarjassa, jonka päähenkilö on moniongelmainen freelancetoimittaja Jennifer Sundin Göteborgin Torslandasta.
Bergenstav on saavuttanut toiseen dekkariinsa huiman kehitysloikan. Kun Syntiuhrit muuttui paikoin saippuaoopperaksi, on Yön saalistajat yli 500 sivun pituudestaan huolimatta tiukka paketti.
Jennifer Sundinin ongelmia ovat krooniset kivut, niistä johtuva holtiton lääkkeiden käyttö, rahapula, riitaisa avioero ja jatkuva lasten laiminlyönti, koska työ vie mennessään. Hän kirjoittaa paikallislehteen, mutta kun Torslandassa tapahtuu huomiota herättävä kuolemantapaus, iltapäivälehti Kvällsbladet työllistää ja piiskaa Jenniferiä ottamaan jutusta kaiken irti.
Alaston nuori mies on pudonnut sillalta ja jäänyt bussin alle. Onko hänet heitetty vai oliko se itsemurha? Katujengi on jo kerran ryöstänyt, pahoinpidellyt ja nöyryyttänyt Vincent Hammarénin, joka kärsi edelleen traumasta. Jengin pomo Simon Svensson on juuri vapautunut vankilasta. Onko Vincentin kuolema kosto siitä, että hän puhui poliisille?
Hammarénin kuolema jää kuitenkin sivurooliin, kun nuori nainen siepataan kadulta ja hänestä vaaditaan kolmen miljoonan kruunun lunnaita. Jennifer Sundin tempautuu täysillä tähän juttuun, ja hänestä tulee myös siepatun äidin Laura Widellin luottonainen. Sitten kidnappaajat iskevät uudelleen.
Olen karsastanut dekkareita, joissa sankaritoimittaja selvittää rikoksen poliisin nenän edestä. Yön saalistajissa on vähän tätä vikaa. Jenniferin valokuvaaja Petter Nielsen hankkii käden käänteessä tärkeän valvontakameran nauhan, jonka olemassa olosta poliisi ei edes tiedä, ja myös kopioi noin vain suljetun iPhonen sisällön.
Toisaalta Bergenstav kuvaa kiinnostavasti Jenniferin yhteistyötä poliisilähteensä Strömbergin kanssa. Poliisi hyödyntää rikosten selvittelyssä luottotoimittajaa, ja toimittaja saa tietoa, jolla pysyy muiden edellä, mutta Strömberg myös vaikenee siitä, mistä ei voi puhua.
Entisenä rikostoimittajana Jeanette Bergenstavilla on sanansa sanottavana myös lehdistön moraalista, kun Kvällsbladetin päätoimittaja Wenche Helle painostaa Jenniferiä hankkimaan tietoja keinoja kaihtamatta.
Yön saalistajissa vuorottelevat Jennifer Sundinin yksityiselämän haasteet, työkiireet ja pimeään loukkoon kahlittujen siepattujen epätoivo ja piina. Lukiessa tuntuu monesti, että olisi tämän voinut tiiviimminkin kertoa, mutta lopulta hyvin rakennettu tarina ottaa työvoiton. Jännitys yltää korkeisiin mittoihin kekseliäästi rakennetussa loppuratkaisussa, ja Jennifer Sundin on inhmillisesti vajavainen dekkarihahmo, jota kohtaan tuntee myötätuntoa.
Ikäviä ihmisiä on moni muukin teoksen keskeisistä henkilöistä. Henkilöhahmot ovat siis ristiriitaisuudessaan uskottavia ehkä valokuvaaja Petteriä lukuun ottamatta. Yön saalistajat onkin vuoden parhaita suomennettuja ruotsalaisdekkareita. Suomenkielinen nimi on kliseiden klisee, mutta ei se sisältöä pahenna.
Ja kyllähän se Vincent Hammréninkin kuolema lopulta liittyy kokonaisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti