Andrei Kurkov: Kiovan korva (Samson i Nadezta). Suomentanut Arja Pikkupeura. 296 sivua, Otava 2025.
Ukraina oli sodan kourissa myös vähän yli sata vuotta sitten. Venäjän sisällissodan ja Ukrainan itsenäistymissodan aikana Venäjän bolshevikkivallankaappauksen jälkeen valta vaihtui 14 kertaa.
Ukrainalaisen Andrei Kurkovin romaani Kiovan korva sijoittuu kevääseen 1919, jolloin pääkaupunki Kiova oli bolshevikkien käsissä. Maa ja kaupunki olivat kaaoksessa. Eri kapinallisrymittymät taistelivat uutta hallintoa vastaan. Miliisin lisäksi kuria ja pelkoa piti yllä henkilöstöään rajusti kasvattanut salainen poliisi Tsheka. Sähköt katkeilivat, ruuasta oli pulaa, mutta uuden hallinnon palveluksessa olleet saivat syödäkseen neuvostoruokaloissa. Rinnakkain käytössä oli useita valuuttoja ja rahaväärennöksiä.
Tähän maisemaan Kurkov pudottaa insinööriopiskelija Samsonin, jolta kasakan sapeli irrottaa korvalehden. Sitä ei kerrota, oliko kyseessä valkoista valtaa vai punaista ratsuväkeä edustanut kasakka. Heitä taisteli molemmilla puolilla. Eikä sillä ole tarinan kannalta merkitystäkään.
Hyvän ja sujuvan kirjallisen osaamisensa takia Samson värvätään miliisin palvelukseen. Koulutukseksi riittää lyhyt ampumiskurssi. Luontaisten taitojensa ansiosta hän selvittää kaksoismurhaa, jonka uhrit olivat saksalaistaustainen räätäli ja punasotilas. Hopean varastamisesta on kysymys. Taustalla vaikuttaa Jakobson-niminen belgialainen.
Kiovan korva on romaani ja dekkari samoissa kansissa. Kurkovilla riittää mustaa huumoria hänen kuvatessaan monikulttuurista poikkeusoloissa elävää kaupunkia, jossa rikollisuus ja uusien vallanpitäjien mielivalta rehottavat. Rikosjuoneltaan teos on täysverinen taitavasti rakennettu dekkari. Nopeasti oppiva Samson tekee tutkimuksia sen mitä tuon ajan ja noiden olojen metodeilla oli mahdollista. Aika paljon.
Alkuteoksen nimi juontuu siitä, että Samsonin alakerrassa asuva talonmiehen leski naittaa häntä innokkaasti, koska vanhempansa ja ainoan sisarensa menettäneen nuoren miehen ei ole hyvä olla yksin.
"Sen tytön suuhun ei passaa tuikata sormeaan, se osaa olla voinpehmoinen mutta myös kova kuin takorauta. Vilkaise edes! Sinulle semmoinen vaimo olisi yhtä kuin kivääri. Semmoisia pelkäävät sotilaatkin", leski esittelee löytöään, joka paljastuu tilastotoimistossa väestönlaskentaa tekeväksi Nadezdaksi.
Onko työ kiinnostavaa, Samson kysyy ensitapaamisella.
"Ei työn tule olla kiinnostavaa. Työn tulee olla tärkeää ja tarpeellista yhteiskunnalle", Nadja vastaa. Hän yrittää toimia esimerkkinä tulevaisuuden ihmisestä, sellaisesta, jonka tulee olla päättäväinen, työteliäs ja lempeä.
Nadja muuttaa Samsonin isoon asuntoon, koska uusi valta vaatii joka tapauksessa tiiviimpää asumista. Yhteiseen sänkyynkin päädytään, mutta suhde taitaa jäädä tässä vaiheessa vielä platoniseksi. Tulevissa jatko-osissa nähdään, muuttuuko se rakkaudeksi.
Kiovan korvassa on annos maagista realismiakin. Samson säilyttää irronnutta korvanlehteään peltisessä makeisrasiassa. Siinä se muuttuu eräänlaiseksi lähettimeksi. Kun Samsonin asuntoon väkisin majoittuneet puna-armeijalaiset pohtivat hänen tappamistaan, Samson kuulee kaiken irronneen korvansa välityksellä. Ja monia muitakin ääniä ja keskusteluita.
Venäjänkielinen alkuteos on ilmestynyt vuonna 2020, joten sitä ei pidä lukea allegoriana Venäjän aloittamasta sodasta vaikka yhtymäkohtia tuleekin vastaan. Puna-armeijalaiset ryöstävät tavaroita ihan niin kuin venäläissotilaat 105 vuotta myöhemmin. Omaisuuttaan puolustavat tapetaan.
Ukraina joutui Neuvostoliiton alaisuuteen sen loppuun saakka. Neuvostovallan olemuksesta Kurkovilla on pisteliästä sanottavaa. Miliisiaseman kellariin pidätettyjen tiloihin pääsee rottia viemäriin vievästä reiästä.
"Käske sitten tukkia se reikä."
"Jaa ketä käsken?"
""Sitä neuvostolaitosta, joka tukkii reikiä!"
"Meillä on toistaiseksi vain semmoisia laitoksia, jotka kirjoittavat papereita. Semmoisia, jotka jotain tekevät, ei ole kuin raitiotielaitos, rautatielaitos ja sähkölaitos!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti