perjantai 7. maaliskuuta 2025

Ennen lopun hirmukäännettä Päivi Alasalmen neljäs Hallavainen kulkee turhankin tuttuja dekkarilatuja

 


Päivi Alasalmi: Myrkynkylväjä - Hallavainen 4. 355 sivua, Aviador 2025.

Päivi Alasalmen mittava ja monipuolinen kirjallinen ura alkoi vuonna 1988. Siihen sisältyy romaaneja, satukirjoja, novelleja, jatkokertomuksia ja näytelmiä.

Vuodesta 2022 kirjoina on ilmestynyt myös alun perin lukuaikapalvelulle kirjoitettu rankka ja omaperäinen Hallavainen-sarja. Sen ydin on lapsuudessa erotettujen kaksoissisarten Karla Kuusivaaran ja Anu Murtovuon välinen viha. Ääripaha ja ruutitynnyrin lailla leimahtava Tampereen alamaailman kuningatar Karla yrittää kostaa kokemansa vääryydet kiltille ja hyvälle Anulle. Lisäksi hän munuaistautia sairastavana aikoo viedä Anun ainoan toimivan munuaisen.

Edelliset kolme osaa ovat olleet taatusti koukuttavia hyytäviin cliffhangereihin päättyvää tykitystä. Neljäs osa Myrkynkylväjä on niihin verrattuna turhankin normaali dekkari. Karlan ja Anun draama puhkeaa lentoon vasta aivan teoksen lopulla. Käänne onkin sitten sellainen, että hiukset nousevat pystyyn sekä jännityksestä että Alasalmen kekseliäisyydestä.

Myrkynkylväjässä Anu on naimisissa vanhemman rikoskonstaapeli Jarkko Hallavaisen kanssa. Heillä on Henri-niminen vauva.

Vankilasta paennut Karla viettää hermoilleen käyvää hiljaiseloa rekkaa ajavan Kurikan kämpässä. Hän haluaisi lapsen, mutta ei ole onnistunut tulemaan raskaaksi.

Hallavaisen ja hänen parinsa Saana Sirkiän huomion vie Kissanmaalla sattunut pilveä pössyttelevän Ville Kuusjoen seksikkään vaimon Krissen katoaminen, joka paljastuu murhaksi. Mustasukkaisen Villen pihatielleen asentaman riistakameran kuvien perusteella kukaan ei tullut heinäkuisena lauantai-iltana heidän taloonsa eikä lähtenyt sieltä. Villellä itsellään on alibi. Hän oli ensin ryyppäämässä ja sitten putkassa.

Keskiluokkainen naapurusto on pitänyt tiiviisti yhteyttä toistensa kanssa. Kukaan ei nähnyt mitään iltana, jona Krisse katosi. Naapurien miehet kertomansa mukaan katsoivat formulakisojen aika-ajoja tai lukivat kirjaa. Vaimoista kukaan ei ehtinyt omien askareidensa takia Krissen pihalle, johon hän kutsui heitä sangrialle.

DNA-testit paljastavat, ettei kaikki ollut Kissanmaan naapuriyhteisössä niin harmonista kuin päälle päin näyttää.

Karlan ja Anun ollessa sivurooleissa Myrkynkylväjä jää vain luistavaksi normidekkariksi. Murhaajan ja motiivinkin arvaa jo sen puolivälissä. Melkeinpä kiinnostavin hahmo tässä teoksessa on Karlaan ihastunut ainaisessa rahapulassa oleva Hammaskeiju, joka arpoo sen välillä vasikoisiko Anun Karlalle vai Karlan Jarkko Hallavaiselle.

Vasta lopussa Alasalmi näyttää, miksi Hallavainen-sarja on kokonaisuutena niin hyvä. Karlan kehittelemä suunnitelma on häikäilemättömyydessään nerokas ja cliffhangerina täydellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti