Suvi Eriksson: Linnan varjossa. 336 sivua, Myllylahti 2026.
Muotisuunnittelua opiskelevan vähän yli kolmekymppisen Emilia Holmströmin elämä katkeaa Skotlannissa Kyle of Lochalshissa sijaitsevan linnan kivikkoon. Emilia oli juuri päässyt irti ahdistavasta parisuhteesta kotonaan Raaseporissa, saavuttanut unelmiensa opiskelupaikan ja löytänyt Skotlannin maisemista inspiraatiota lopputyölleen Aalto-yliopistossa. Parisuhderintamallekin kuului vaihteeksi hyvää.
Mutta tapettiinko Emilia vai oliko se onnettomuus? Pienen paikkakunnan poliisilla ei juuri ole kokemusta henkirikosten tutkinnasta. Apuun lähetetään vanhempi rikospoliisi Tuuli Puro Länsi-Uudenmaan poliisista.
Karjaalaisen Suvi Erikssonin esikoisdekkarissa Linnan varjossa näkyy kirjoittajan Skotlanti-innostus. Hän maalailee sellaisia sanallisia kuvia, että itsellekin herää mieli matkustaa linnojen ja tarujen maahan. Tämä on vähän paradoksaalistakin, sillä teoksen juoni sivuaa turismin vastustamista sen haittojen takia pienellä paikkakunnalla. Osansa paikallisten ynseydestä vieraita kohtaan saa kokea myös Tuuli niin kuin oli kokenut Emiliakin.
Kyle of Lochalsin poliisissa Tuulia on vastassa mukava rikoskonstaapeli Blair Angus sekä pari hänen vähemmän mukavaa alaistaan. Poliisimiesten happamuuden syy jää arvoitukseksi. Emilia Holmströmin tapauksesta tiedetään vain, että hän on kuollut. Todistajia tai todisteita ei ole siitä, miksi hän on pudonnut kivikkoon ja murtanut kallonsa.
Tuulin on siis selvitettävä, mitä Emilia teki opiskelunsa ohella ja ketä tapaili saarella. Perinteiseen dekkarityyliin Suvi Eriksson kertoo siitä takaumissa, joissa elämä hymyilee Emilialle.
Linnan varjossa etenee muutenkin perinteitä kunnioittaen. Vähän liikaakin. Tutkimustensa junnatessa Tuuli tuskailee selvitystyönsä hidasta etenemistä. Se pätee myös itse teokseen. Ei tapahdu oikein mitään. Emilian kuolinsyy on mysteeri. Suomessa tapahtuu kaksi selkeää asiaan liittyvää murhaa, jotka jäävät teoksessa toteamisen asteelle.
Parasta Erikssonin esikoisessa on hyvin rakennettu ja uskottava Tuulin hahmo. Hän on toiminut alkoholisoituneen äitinsä hoitajana ja unohtanut itsensä. Lautapelejä intohimoisesti harrastava Tuuli on Emilian vastakohta siinä, että hän ei juuri kiinnitä huomiota pukeutumiseensa paitsi tennareihin. Emilia taas muistetaan paikkakunnalla näyttävistä asuistaan.
Tuulin uskottavuutta lisää se, että hänen hahmossaan on kirjoittajan omakohtaisia kokemuksia päihdeläheisen omaisena. Tämä Eriksson on itse kertonut.
Onnistunut ja toimiva sivujuonne on myös turismikriittisyys, joka on Suomessakin saavuttanut Rovaniemen. Liika turismi nostaa asumisen hintoja, tuo mukanaan ruuhkia ja rikkoo herkkää luontoa.
Lopussa Suvi Eriksson kokoaa tapahtumat hyvin yhteen, kun Tuuli oivaltaa, kuka on tapahtumien taustalla ja miksi. Tarina saa eloa, jota olisi kaivannut jo paljon aikaisemmin.
Vielä yksi myönteinen huomio: kaikkien dekkarien paskamaisten pomojen vastapainoksi Tuulin esimies Kalle-Pekka Hirvonen, jota kaikki kutsuvat Kapuksi, on korostetun reilu ja kannustava.
Suvi Eriksson kirjoittaa erinomaisen sujuvaa ja luontevaa tekstiä. Kun laji on dekkari, siinä saisi olla myös edes vähän jännitystä. Tämä toiveena jatkoon, sillä sitähän Linnan varjossa on sen lopun perusteella saamassa.
Mukavana bonuksena teoksen lopussa on joukko sitä käsitteleviä kysymyksiä, joita voi hyödyntää esimerkiksi lukupiirissä. Eriksson kertoo kotisivuillaan koordinoivansa vapaa-ajallaan Virtuaalista Dekkarilukupiiriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti