Saatana saapuu Helsinkiin Samuli Laihon hyytävässä dekkariavauksessa

Samuli Laiho: Sielun palomies. 303 sivua, Like.

Muusikkona ja kirjailijana tutuksi tullut Samuli Laiho suuntaa kolmannessa teoksessaan Sielun palomies dekkarien ja trillerien maailmaan, johon kirjoittajilla tuntuukin nyt olevan ehtymätön polte. Hyvä että siirtyy, sillä Sielun palomies on taas jotain uutta ja erilaista.

Edellisen kauden kohuohjaaja Muska Meriläinen viimeistelee Kansallisteatterissa näytelmää Fahrenheit 451. Samaan aikaan Suomeen palaa Agniksi itseään kutsuva mies, joka on varannut Muskalle näyttävän roolin sommittelemassaan suuressa näytöksessä.

Agni on tulen jumala hindulaisuudessa.

Muska on toipuva narkomaani, joka ensi-illan lähestyessä käy kovilla kierroksilla. Hän laiminlyö pientä lastaan Kimiä samalla tavalla mistä syyttää Kaarle-isäänsä omassa lapsuudessaan. Kaarle on entinen poliisi, joka liian traumaattiseksi osoittautuneen jutun jälkeen irtisanoutui ja luki itsensä papiksi. Nyt hän on jäämässä eläkkeelle.

Muskan edellinen ohjaus kertoi Aleister Crowleysta. Samuli Laiho ei sitä kerro, mutta kaiken tietävä Wikipedia tietää, että 1875–1947 elänyt Crowley oli brittiläinen okkultisti, kirjailija ja vuorikiipeilijä. Hän harrasti magiaa ja kutsui itseään nimellä "Peto 666". Paheellista elämää viettäneellä miehellä oli vähän seuraajia, mutta kuolemansa jälkeen Crowleysta tuli kulttihahmo populaarikulttuurissa.

Kutsuiko Muska Meriläinen siis edellisessä työssään pahuutta luokseen, ja nyt se tuli?

Sielun palomiehessä on kunnon jännite ja koko ajan kasvava uhka. Mitä Muskaan jollain lailla liittyviä ihmisiä murhaava Agni tahtoo ja miksi hän lähettää outoja viestejä juuri Muskalle?

Itsekeskeisen ja sekoilevan Muskan sijaan tarinan päähenkilöksi nousee vähitellen Kaarle, jonka poliisinvaistot ovat edelleen tallella. Hengenmiehen ja pahuuden ilmentymän mittelössä on ikiaikaisen draaman ainekset, joita Samuli Laiho höystää taitavasti tämän päivän Helsingissä ja sen lähiympäristössä.

Lopussa on ristejä ja liekkejä. Kestääkö Kaarlen usko kaiken lähelleen tulleen pahan?

Samuli Laiho ottaa Sielun palomiehessä trilleri-genren suvereenisti haltuunsa ja välttää kaikki tavanomaisuuden karikot. Kirjassa on aitoa omaperäistä jännitystä, taidemaailman ja Helsingin yöelämän kuvausta sekä kunnon takaa-ajo ja loppusäikyttely. Mitään ei puutu ja kaikki on kohdallaan.

Kuolemansynnit-sarjan avaus on komea. Arvoitukseksi jää, jatkavatko samat henkilöt seuraavissa osissa vai onko luvassa aina jotain täysin uutta.

Samuli Laihon toinen trilleri kulkee kuin hypersooninen ohjus

Samuli Laiho: Joka kalliolle rakentaa. 304 sivua, Like.

Samuli Laihon pahuuden ilmentymiä tutkailevassa Kuolemansynnit -sarjassa siirrytään ensimmäisen osan Sielun palomies myyttisistä aineksista suoraan toimintaan. Joka kalliolle rakentaa kulkee herkeämättä ilman suvantokohtia. Kyseessä on erinomainen toimintaromaani ja trilleri, jossa kaksi naista murskaa esteistä piittaamatta raa´an rikollisjärjestön Espanjassa.

Sielun palomiehessä teatteriohjaaja Muska Meriläinen, edelleen ajoittain sekoileva toipuva narkomaani, sai peräänsä Agniksi itseään kutsuvan miehen, joka oli varannut Muskalle roolin suuressa suunnitelmassaan.

Jatko-osassa Muska on matkustanut impulsiivisesti Espanjaan ja jättänyt lapsensa isovanhempien huostaan. Vanhempiensa pyynnöstä hän suostuu etsimään Espanjassa kadonnutta Joannaa, jonka tukihenkilönä hän on toiminut. Joanna on oletettavasti seonnut uudelleen huumepiireihin.

Juttu on kuitenkin paljon rankempi. Muska pääsee jäljille verkkosivustosta, jolla esitetään murha suorana lähetyksenä kerran kuukaudessa. Onko Joanna seuraava uhri?

Entisten narkomaanien yhteisöstä Muska saa avukseen Pilarin ja sitten mennään kaasu pohjassa. On takaa-ajoja, täpäriä viime hetken pelastuksia, niljakkaita miehiä ja nigerialainen rikollisryhmä Black Axe, joka kolonialismin vastaisen taistelun valekaavussa harjoittaa raakaa ihmiskauppaa.

Sarjan ensimmäisessä osassa Samuli Laiho loi hiipivää uhkaa, joka ryöpsähti lopussa kunnon säikyttelyksi. Nyt ei hiivitä. Laiho osoittaa osaavansa myös turbotoiminnan, ja tekee sen niin taitavasti, että eihän kirjaa voi kesken jättää. Joka kalliolle rakentaa on kirjallinen vastine Die Hard -elokuville. Mitä siitä että monet senkin käänteet ovat täysin uskomattomia, kun tykitys on näin kovaa tasoa. Ja mikä sen nautinnollisempaa kuin se, että kaksi tavallista naista potkii häikäilemättömiä konnia munille älyllään ja myös Muskan potkunyrkkeilytaidoilla.

Sielun palomiehessä etualalle nousi lopulta Muskan isä Kaarle, papiksi itsensä lukenut traumatisoitunut entinen poliisi. Joka kalliolle rakentaa -jännärissa Muska Meriläinen on selkeä päähenkilö, joka löytää itsestään vielä haavoittuneenakin yhden lisävaihteen tehdäkseen sen, mikä naisen on tehtävä.

Ei Joka kalliolle rakentaa silti ole vain toimintaa toiminnan vuoksi. Teoksen maailma heijastelee miesten naisiin kohdistamaa väkivallan uhkaa, Samuli Laiho toteaa saatesanoissaan.

Joka kalliolle rakentaa on viiden tähden kunnianhimoinen trilleri, joka pesee useimmat vanhat mestarit. Siinä ei ole mitään, mistä nillittäisi.

Teoksen markkinoinnissa sen sijaan ärsyttävät vertaukset Stieg Larssonin luomaan Lisbeth Salanderiin. Eikö suomalaisessa kustannusmaailmassa vieläkään uskota, että täällä pärjätään ihan omillaan ja suomalaiset jännärit ovat yhtä hyviä ja usein parempiakin kuin uudet ruotsalaiset? Samuli Laihon uutuus on siitä yksi vakuuttava näyttö.

Samuli Laihon uusi huipputrilleri Pelon piiri on juuri niin jännittävä kuin sen nimi antaa ymmärtää

 

Samuli Laiho: Pelon piiri. 334 sivua, Gummerus 2025.

Uskottava suomalainen trilleri syntyi vuonna 1997. Ilkka Remeksen Pääkallokehrääjä tuntui aivan käsittämättömältä tapaukselta. Miten suomalainen jännäri voi olla yhtä hyvä ja ehkä jopa parempi kuin alan kansainväliset menestysteokset. Vuonna 2000 oli Taavi Soininvaaran debyytin Ebola-Helsinki vuoro. Suomi oli lopullisesti astunut uuteen aikaan jännityskirjallisuuden saralla.

Remekseltä ja Soininvaaralta tulee uudet teokset myöhemmin tänäkin vuonna. He avasivat pelin, mutta eivät ole enää pitkään aikaan olleet johtavia pelinrakentajia. Esiin on astunut parikin seuraavaa sukupolvea. 

Uusimpaan kuuluva Samuli Laiho on näyttänyt taitonsa ensin kahdessa Kuolemansynnit -jännärissä ja viime vuonna uuden Katja Mark -sarjan ensimmäisessä osassa Jäätymispiste. Katja Mark kakkonen Pelon piiri viimeistään nostaa Laihon Suomen trillerisarjan kärkijoukkoon. Nimi antaa katetta teoksen sisällöllekin. Se on mielettömän jännittävää luettavaa lähes kokonaan ilman lajityypille ominaista toimintarymistelyä.

Jäätymispisteessä Laiho operoi tavanomaisilla trillerikuvioilla. Oli tehtävä Venäjällä, uhkaava terrori-isku ja monitaitoinen nuorempi konstaapeli Katja Mark, jonka Supo houkutteli venäjän kielen taitonsa takia helpolle keikalle Pietariin, mutta joka muuttuikin maailman pelastamiseksi. Hyvä jännäri, mutta ei muista erottuva. Naissankarikin on nykyään itsestäänselvyys.

Pelon piirissä Laiho on onneksi hylännyt suuret kansainväliset kuviot ja päähenkilön uskomattomat viime hetken pelastumiset. Nyt hän keskittyy luomaan tiheää jännitystä ilman ulkoisia näyttäviä tehokeinoja laittamalla Supon etsiväksi siirtyneen Katja Markin selviytymään peitetehtävässä fanaatikkojoukon keskellä ilman yhteyttä ulkomaailmaan. Eikä kyse ole yksin Katja Markista, vaan myös hänen tehtävään houkuttelemasta siviilistä.

Uskonnollisen ääriajattelun siivittämästä ekoterrorismista on kysymys. Pyhästä sodasta, jonka on määrä pelastaa luomakunta, mutta ei islamistisesta vaan kristillisestä. 

Viimeiseksi sukupolveksi itseään kutsuva ryhmä sieppaa teollisuusjohtajan Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa, ja vaatii heistä lunnaita. Sieppausten on määrä käynnistää jotain suurempaa. 

Ainoa tie päästä jutun selvittelyssä eteenpäin on soluttautua siihen ryhmästä irronneen naisen avulla. Tapahtumat etenevät odotettua nopeammin. Katja Mark joutuu naisystäväänsä esittävän Ronjan kanssa suljettuun yhteisöön, jota johtaa karismaattinen Krister. Puhelimet on kerätty pois, yhteisön käytössä olevalle tietokoneelle ei pääse. Sanaa operaatiossa mukana oleville KRP:lle ja Supolle ei saa, ja paljastumisen pelko ja siviili Ronjan henkinen kestävyys kiristävät tunnelmaa.

Pelon piiri on heittämällä yksi jännittävimmistä tänä vuonna lukemistani kirjoista. Samuli Laiho on tehnyt pätevää työtä aiemmissaankin, mutta nousee nyt uudelle tasolle.

Taas uusi naispuolinen toimintasankari pelastaa maailman Samuli Laihon uuden sarjan alkaessa

Samuli Laiho: Jäätymispiste. 330 sivua, Gummerus.

Uusien suomalaisten dekkarisarjojen päähenkilö on todennäköisesti nainen. Toimintajännityksessä hän on kovapintainen oman tiensä kulkija, joka hallitsee jonkin taistelulajin. Hänen sisällään on joku kalvava trauma, joka pulpahtelee aika ajoin pintaan. Kestäviä ihmissuhteita hänen on vaikea rakentaa, mutta satunnaiset seksikumppanit kelpaavat. Ne hän ottaa omilla ehdoillaan.

Tällainen on myös nuorempi konstaapeli Katja Mark, Samuli Laihon uuden jännityssarjan päähenkilö. Ensi vuodelle sille on luvassa kaksi jatko-osaa, joten onkohan tähän mennessä vain kaksiosainen toimintasarja Kuolemansynnit pantu vähintään tauolle?

Ensimmäisessä osassa Jäätymispiste jatketaan samaa turbotoimintaa kuin Laihon edellisessä jännärissä Joka kalliolle rakentaa. Jäätymispisteen  Katja Mark on tällaiseen teokseen uskottvampi toimintasankari kuin edellisen toipuva narkomaani Muska Meriläinen. Ajankohtaisiin aiheisiin pureudutaan molemmissa.

Jäätymispisteessä suojelupoliisi houkuttelee venäjän kielen taitoisen Katja Markin nopealle keikalle Pietariin. Hänen on noudettava sieltä muistisiru ja sitten nopeasti takaisin Suomeen. Eihän se tietenkään niin mene. Keikka mutkistuu, tulee ruumiita, Katja Mark on itsekin alituiseen kuolemanvaarassa. Pietarista käydään Murmanskissa, jossa selviää, miten kavala terrori-isku on suunnitteilla aivan lähiaikoina. Ja niin kuin aina, viime kädessä maailman pelastaminen on Katja Markin neuvokkuuden varassa.

Samuli Laiho kirjoittaa toimintajännitystä Ilkka Remeksen ja Taavi Soininvaaran hengessä. Voi taustalla nähdä myös 1970-luvun suursuosikkien Alistair MacLeanin ja Desmond Bagleyn haamut. Jäätymispiste on samaa jatkumoa heidän trilleriensä kanssa, mutta nyt siis päähenkilö on nainen. Se ero edellisiin on, että Laiho saa asiansa sanottua paljon napakammin. Runsaat 300 sivua on sopiva mitta tälle teokselle.

Laiho on jo aiemmin näyttänyt, että kyllä häneltä toimintaviihde sujuu, erittäinkin hyvin. Niin tälläkin kertaa. Hyytävyysastetta lisää muutama kohtaus, jossa venäläinen kirkonmies uhoaa tulta ja tulikiveä lännen päälle. Ei lainkaan kaukaa haettua sille, joka tuntee hiukkasenkin Venäjän television keskusteluohjelmien uhoavaa sisältöä.

Jäätymispiste on hyvä, sujuva, käänteikäs trilleri. Venäjän nykytodellisuuden kuvausta lukuun ottamatta siinä ei ole oikeastaan mitään uutta, mutta sen minkä Laiho kirjoittaa, hän tekee niin, että sivuja tulee käänneltyä tiheään tahtiin. Toimintakohtauksissa Laiho on erityisen hyvä. Jos Suomessa olisi resursseja ja osaamista toimintaelokuvien saralla, hänen kirjansa muodostaisivat hyvän pohjan.

Mahtavaa toimintaa Samuli Laihon kolmannessa Katja Mark -trillerissä Taistelukärki

Samuli Laiho: Taistelukärki. 340 sivua, Gummerus 2025.

Kata Kovanen, Henna Björk, Katja Mark.

Suomalaisten uusien toimintaromaanien päähenkilö on nainen. Tulokset ovat erinomaisia niin Matti Laineen kuin Christian Rönnbackan sarjoissa. 

Sama pätee Samuli Laihon Katja Markiin, joka on edennyt ensimmäisen kirjan nuoremmasta konstaapelista Supon vastatiedusteluun. Tehtävät kaikissa kolmessa osassa ovat kansainvälisiä. Taistelukärki liittyy suoraan Venäjän sotaan Ukrainassa.

Vauhdilla etenevässä tarinassa Espoossa asuva ex-oligarkki löytyy hirttäytyneenä autotallistaan. Tapaus paljastuu nopeasti murhaksi. Katja Mark lähetetään Berliiniin tapaamaan oligarkin leskeä ja tytärtä, ja selvittämään, mihin murha liittyy. Heti seuraa varjostusta, takaa-ajoja ja myrkkymurha venäläiseen tyyliin.

Seuraavaksi tie vie bulgarialaiseen asetehtaaseen, ja sitten Lontooseen. Siellä Katja jäljittää pimeillä markkinoilla toimivaa asekauppiasta ensimmäisestä osasta tutun CIA-agentin Misha Babinin kanssa.

Kateissa on radioaktiivista jätettä, jota voi käyttää likaisen pommin räjäyttämiseen. Mutta missä ja kuka siitä hyötyisi?

Vaarallisia tilanteita ja hienoja toimintakohtauksia. Niitä Laiho juoksuttaa jatkuvalla syötöllä. Suvantoa tuovat Katjan ja Mishan hellät kohtaukset.

Elokuvallinen meno on sellaista, että se siirtyisi luontevasti valkokankaalle, mutta suomalaiset resurssit tietäen mitään toivoa siitä ei ole. Toisiko se toisaalta mitään lisäarvoakaan? Samanlaista toimintaa suoratoistopalvelut ovat muutenkin tulvillaan, ja jännityselementti siitä, ehtivätkö sankarit estää pommin räjähdyksen, on niissä itsestäänselvyys.

Siitä on kyse myös Taistelukärjen loppuhuipennuksessa, joka tapahtuu Ukrainan maaperällä Venäjän ohjushyökkäyksen keskellä. Taistelukärki on loistoluokan toimintaviihdettä, jossa sankarit ja konnat eivät ole niin yksioikoinen juttu kuin voisi kuvitella.

Remeksen ja Soininvaaran jälkeisen trilleristipolven edustajana Samuli Laiho kuuluu kärkijoukkoon alussa mainittujen kirjailijoiden lisäksi. Ja on siellä monta muutakin. Suomalainen rikoskirjallisuus elää kultaisia vuosiaan korkean laadun ja monimuotoisuutensa ansiosta.