Samuli Laiho: Sielun palomies. 303 sivua, Like.
Muusikkona ja kirjailijana tutuksi tullut Samuli Laiho suuntaa kolmannessa teoksessaan Sielun palomies dekkarien ja trillerien maailmaan, johon kirjoittajilla tuntuukin nyt olevan ehtymätön polte. Hyvä että siirtyy, sillä Sielun palomies on taas jotain uutta ja erilaista.
Edellisen kauden kohuohjaaja Muska Meriläinen viimeistelee Kansallisteatterissa näytelmää Fahrenheit 451. Samaan aikaan Suomeen palaa Agniksi itseään kutsuva mies, joka on varannut Muskalle näyttävän roolin sommittelemassaan suuressa näytöksessä.
Agni on tulen jumala hindulaisuudessa.
Muska on toipuva narkomaani, joka ensi-illan lähestyessä käy kovilla kierroksilla. Hän laiminlyö pientä lastaan Kimiä samalla tavalla mistä syyttää Kaarle-isäänsä omassa lapsuudessaan. Kaarle on entinen poliisi, joka liian traumaattiseksi osoittautuneen jutun jälkeen irtisanoutui ja luki itsensä papiksi. Nyt hän on jäämässä eläkkeelle.
Muskan edellinen ohjaus kertoi Aleister Crowleysta. Samuli Laiho ei sitä kerro, mutta kaiken tietävä Wikipedia tietää, että 1875–1947 elänyt Crowley oli brittiläinen okkultisti, kirjailija ja vuorikiipeilijä. Hän harrasti magiaa ja kutsui itseään nimellä "Peto 666". Paheellista elämää viettäneellä miehellä oli vähän seuraajia, mutta kuolemansa jälkeen Crowleysta tuli kulttihahmo populaarikulttuurissa.
Kutsuiko Muska Meriläinen siis edellisessä työssään pahuutta luokseen, ja nyt se tuli?
Sielun palomiehessä on kunnon jännite ja koko ajan kasvava uhka. Mitä Muskaan jollain lailla liittyviä ihmisiä murhaava Agni tahtoo ja miksi hän lähettää outoja viestejä juuri Muskalle?
Itsekeskeisen ja sekoilevan Muskan sijaan tarinan päähenkilöksi nousee vähitellen Kaarle, jonka poliisinvaistot ovat edelleen tallella. Hengenmiehen ja pahuuden ilmentymän mittelössä on ikiaikaisen draaman ainekset, joita Samuli Laiho höystää taitavasti tämän päivän Helsingissä ja sen lähiympäristössä.
Lopussa on ristejä ja liekkejä. Kestääkö Kaarlen usko kaiken lähelleen tulleen pahan?
Samuli Laiho ottaa Sielun palomiehessä trilleri-genren suvereenisti haltuunsa ja välttää kaikki tavanomaisuuden karikot. Kirjassa on aitoa omaperäistä jännitystä, taidemaailman ja Helsingin yöelämän kuvausta sekä kunnon takaa-ajo ja loppusäikyttely. Mitään ei puutu ja kaikki on kohdallaan.
Kuolemansynnit-sarjan avaus on komea. Arvoitukseksi jää, jatkavatko samat henkilöt seuraavissa osissa vai onko luvassa aina jotain täysin uutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti