maanantai 17. toukokuuta 2021

Elina Backmanin toisessa dekkarissa on rikosten lisäksi ihmissuhteita, mystiikkaa ja Lammassaaren lumoa



Elina Backman: Kun jäljet katoavat. 428 sivua, Otava.

Pääosin Hartolan ”kuningaskuntaan” sijoittuva dekkari Kun kuningas kuolee teki viime kesänä Elina Backmanista kertaheitolla sekä lukijoiden että kriitikoiden lemmikin. Jatko-osa Kun jäljet katoavat on uusi täysosuma, edellistäkin runsaammista aineksista koostuva herkkupala.

Kun kuningas kuolee oli yllättävä dekkarin ja chick litin ristisiitos, joka toimi molemmilla tasoillaan. Kun jäljet katoavat on itsenäinen tarina, mutta eniten siitä saa irti, jos on lukenut esikoisen. Jatko-osa lähtee liikkeelle siitä, mihin edellinen tarina loppui. Hartolassa synkkiä salaisuuksia pöyhineet ja rakastuneet KRP:n ylikomisario Jan Leino ja toimittaja Saana Havas ovat lopettelemassa lomaansa Portugalissa edelleen hämmentyneinä tuoreesta suhteestaan.

Kesäkin on lopussa. Suomessa Jania odottaa uusi juttu. Lammassaaresta on löytynyt nuoren miehen ruumis ja toinen mies on kadoksissa. Saana taas saa työpaikan viestintätoimistosta ja jatkaa true crime -podcastin parissa.

Jos ei anna sen häiritä, että poliisi ja toimittaja -pariskunta päätyvät taas toisistaan tietämättä tutkimaan samaa juttua, edessä on yli 400 sivun nautinto hyvin kirjoitetun ja monta kertaa tavallista moniaineksisemman rikosviihteen parissa.

Lammassaaren tapahtumat ovat yhteydessä kolmen nuoren opiskelijan dokumenttiprojektiin, jonka päähenkilö on legendaarinen mutta unohdettu dokumenttiohjaaja Roy Kuusisto. Yksin asuva, alkoholisoitunut Roy on töissään tarkkaillut luontoa ja muinaisuskomuksia, haltioita ja muita olentoja. Hänen ympärillään leijuu mystinen ilmapiiri.

Nyt dokumentin tekijöistä yksi löytyy kuolleena metsästä kuin nukkumaan käyneenä, toinen on kadonnut ja kolmas ymmällään.

Backman käyttää taitavasti monia näkökulmia koko ajan kihelmöivämmäksi käyvässä jutussa.

Janin ja Saanan lisäksi kolmas päähenkilö on Janin kanssa juttua tutkiva Heidi Nurmi Helsingin poliisista, tuttu edellisestä romaanista. Takaumissa ollaan menneessä kesässä kuvaamassa dokumenttia. Aina silloin tällöin pysähdytään psykiatrin vastaanotolle, jossa nuori nainen kertoo päätymisestään Akateemikoksi kutsutun motoristijengin pomon tyttöystäväksi.

Kun jäljet katoavat on siis todellinen runsaudensarvi, jonka Backman pitää taitavasti kasassa. Yllättävin yhteyksien kaikki liittyy kaikkeen ja lopputulos on huima, kaikkea muuta kuin suoraviivainen kuka sen teki - tai edes miksi se tehtiin -juttu. Jo esikoisessaan Elina Backman osoittautui todelliseksi taituriksi ja nyt hän vielä ylittää itsensä.

Backmanin monien vahvuuksien joukosta erottuu hänen silmänsä ihmissuhteille. Kyseessä ei ole vain Saana ja Janin suhteen vakiintuminen ja siihen liittyvät epävarmuus uuden edessä. Myös poliisien ja uuden esimiehen Johanna Niemisen suhteessa on sävyjä.

Heidi tinderöi yksityiselämäänsä. Saanan Hartolassa asuva Inkeri-täti ei oikein tiedä, onko valmis edellisessä kirjassa alkaneeseen ihmissuhteeseen. Tarinan liepeillä kulkeva lukiolaisporukan dynamiikka tuntuu uskottavalta.

Ja sitten on vielä Helsingissä sijaitsevan Lammassaaren lumoava kuvaus. Kun jäljet katoavat on dekkari, joka saattaa houkutella sinne tänä kesänä ennätysmäärän kävijöitä. Kirjoittajan rakkaudesta Lammassaareen ei jää mitään epäselvyyttä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti