Alkuperäinen julkaisu 16.10. 2012.
https://blogit.kansanuutiset.fi/paatalon-matkassa/romaani-kuin-novellikokoelma/
Kallen pitkäaikainen haave oli oppia kirjoittamaan niin, että saisi joskus julki novellikokoelman. Todella pitkän kypsyttelyn jälkeen tavoite ylittyi moninkertaisesti. Kalle kirjoitti 39 romaania, kolme näytelmää ja kolme kertomuskokoelmaa.
Tarkemmin Iijoki-sarjaa lukiessa huomaa, että täyttyihän se novellikokoelman haavekin omalla tavallaan. Romaanien sisällä on tunnelmakuvia, kertomuksia, henkilökuvia ja muita jaksoja, jotka toimisivat itsenäisinä novelleinakin. Pisimmät, kuten Ikaalisten metsätyökeskuksen rakentaminen Rousto-Villen kanssa ovat pienoisromaaneita pitkän kertomuksen sisällä.
Ajankuvaa apteekkimatkalla
Hyvän esimerkin romaanin sisäisestä novellista tarjoaa Kunnan jauhojen alkuun sijoittuva jakso Kallen apteekkimatkasta Papinkylään. Samalla siinä toteutuu täydellisenä Kallen tavoite kuvata tekoselkosensa elämäntapaa, kieltä ja ihmisiä.
Etäisyydet Taivalkoskella olivat pitkät ja autoja 1930-luvun alussa vähän. Syrjäkyliltä asioimaan pitäjän keskuspaikkaan kuljettiin hevosella, hiihtämällä ja kävellen kymmenienkin kilometrien päästä. Oli selvä, että jossain oli yövyttävä ja se tapahtui kauppakartanoitten matkalaisten pirteissä. Kauppakartanoita siihen aikaan oli neljä: Lehon Porvarin kauppa, Rovala, Jalava ja osuuskauppa. 1800-luvulla perustettu Jalavan kauppa toimii nykyäänkin ja on ehdoton vierailukohde Päätalo-faneille.
Matkalaisten pirteissä kulkijat nukkuivat lattioilla ja penkeillä. Talon puolesta tarjolla oli mökkänöitä aluseksi ja raanuja peitteeksi. Yöpyminen ei maksanut mitään, mutta elämänluukusta sai ostaa kaulankostuketta ja nisua. Väkeä oli yleensä paljon ja raatit sen mukaiset sanan mahdista kuululla murrealueella.
Miehet viettivät iltaa makusillaan, mutta pelisääntöjen mukaan naisten oli istuttava penkillä täysissä pukeissa siihen asti, kun valot sammutettiin. He pääsivät riisuutumaan vasta silloin.
Mikon ja Simos-Iikan inttäjäiset
Selkosen vähästä viihteestä vastasivat värikkäät persoonat ja erityisen kovat raatimiehet.
Kirkonkylässä tästä suurelta osin vastasi Jalavan kauppaa pitävistä veljeksistä Mikko, jonka suurinta hupia oli intättää hieman tossiskoa Simos-Iikkaa. Sitä lähdettiin myös joukolla kuuntelemaan ja tapauksista kerrottiin juttuja kotikylällä.
Kalle kertoo Jalavan Mikon miettineen yön aikana valmiiksi, millä tänään rupeaa ärsyttämään Iikkaa. Kun Iikan pinna katkesi ja hän oli lointelujen kera lähdössä ovet paukkuen, Mikko lievensi ja kutsui kahville. Vähän ajan kuluttua peli alkoi alusta tähän tapaan:
– Varmana puhutaan, ettei Iikasta ole ennää muuhun kun naisen heleman alle kahtojaksi. Että niin on mies menny huonoksi.
– Saatana minä jos kerkiän suoroni oikasta, porskahtaa reikä vaikka terveeseen ihhoon. Ja eikä tartte olla vanhuuvven laho naisruppi. Perkele minä tuommosia juoruja kuuntele pitempään…
Kiistan päälle ryypittiin kahvit. Mikon ja Iikan tällaista ystävyyttä oli jatkunut Kallen mukaan vuosikymmenet.
Huttu-Heikin kometiijaa
Kylillä ja savottakämpissä vaihtelua arkeen tarjosi muun muassa Huttu-Heikki, ”luojalta saaliiseen jäänyt”, josta ei ollut elättämään itseään ryskätöillä. Niiden sijasta Heikki peluutti omatekoista onnenpyörää ja jonkin aikaa myös kitapilijarttia. Siinä pelaaja yritti heittää viisi pallon tapaiseksi jykerrettyä puupalaa Heikin ammottavaan suuhun.
Huttu-Heikin varsinainen bravuuri oli kuitenkin kometiijan pellaaminen. Hän esitti maksusta yksin kahta näytelmää, härskiä Elinan surmaa ja vauhdikasta Villen ja Heikin autto-onnettomuutta. ”Tuo mies nähhään kohta narunjatkona”, sanoivat jätkät miehestä, jota autto-onnettomuus ei naurattanut.
Iijoki-sarjasta on tehty kolme elokuvaa, mutta sarjan laajuuden vuoksi sen kunnollinen filmaaminen on aika toivoton tehtävä. Paremmin toimisi ehkä puolen tunnin jaksoista koostuva tv-sarja, Kallen lyhyet erikoiset, jossa keskityttäisiin juuri tällaisiin pieniin hetkiin pitkän tarinan sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti